Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Photobucket
Kirjoittaja
JATSIKKA
22.06.2008 - 18:43

Kerrankin kävi arvonnassa hyvä tuuri, Jatsille oli arvottu nro 63, eli sunnuntaina iltapäivällä. Hyvä tuuri ei sitten kantanut edes niin pitkälle, että oltaisiin päästy koko MM-kisoihin !!

Jatsi oireili jo ennen SM-kisoja, oli kertaalleen kolmijalkainenkin ja kaikki mahdolliset tutkimukset mitä doping-sääntöjen puitteissa voidaan tehdä on tehty. 4 eri lääkäriä on tutkinut Jatsin eikä mitään kipuilua selittävää ole löytynyt !!

Vielä tällä viikolla kävimme Skutnabin vo:lla, josta lähdimme -eläkää normaalisti- dg:n kanssa onnellisina kotiin ja eiliseen asti se onni jatkui..
..sitten Jatsi hyppäsi 40 cm korkean esteen, huusi kivusta, oli hypyn jälkeen kolmijalkainen!! Ei siinä kohtaa tarvinnut edes miettiä antaako parhaalle ystävälleen kipulääkettä !!

Tämän pillerin myötä peruuntui meidän MM-kisat, se koko uramme pääkisa !! Se, mikä ajatuksissa ollaan treenattu lähes 6 vuotta, se mihin on panostettu ja satsattu !! Tukholman MM ei ollut yksi kisa muiden joukossa vaan juuri -se- ja nyt ei päästä edes yrittämään -itkupotkuraivari-

Nyt vit.. NIIN PALJON, ettei tottakaan !!!!!!!!!! Mutta vieläkin suurempana on huoli Jatsista, huomenna yritän saada taas ajan jonnekkin (arvatkaa onko helppoa saada aikoja parhaimpaan kesäloma-aikaan) ja toivoa että vihdoinkin saataisiin DG ja siihen HOITO !!

Jos kellään elämäämme seuraavilla on vinkkejä, suhteita ottakaa yhteyttä !! Nyt olisi kaikki apu tarpeen että saataisiin Jatsi hyvään hoitoon !!

Sirpa kirjoitti 22.06.2008 - 20:40
Sydän kyllä särkyy puolestasi - mutta Jatsi on tärkein. Yritän kysellä neuvoa ystävältäni - jos hän suosittelisi eläinlääkäriä, joka voisi auttaa.. soittelen yms. jos saan jotain selville.
tanja kirjoitti 23.06.2008 - 07:58
Harmittaa niin teidän puolesta! Mites jos nyt koittaisi sitä Talviota...?
Ansu & kepukat kirjoitti 23.06.2008 - 10:49
Pahoittelut Jatsin puolesta ja MM:iin osallistumisen peruuntumisesta. :( Jos Jatsilla voisi olla jotain selässä, niin sitten yhtenä vaihtoehtona suosittelen Anne Muhlea, joka toimii neurologiaan erikoistuneena eläinlääkärinä Espoon eläinsairaalassa. Hän leikkasi ystäväni bc:n (välilevytyrä). Seurasin koiran toipumista + kävin joskus mukanakin vastaanotolla, ja Annesta jäi tosi pätevä kuva. Hän osasi selittää asiat hyvin ja realistisesti (mitä kaikki eivät tosin aina halua kuulla, mutta jota minä arvostan) sekä suhtautui eläimen hoitoon mielestäni todella omistautuneesti alusta loppuun.

Toivottavasti Jatsi tulee pian kuntoon!
Taina ja sakki Treelta kirjoitti 23.06.2008 - 11:33
Tulin kiittämään hyvästä leiristä Tuorlassa, ja näinkin tällaisen viestisi... Voi ei mitä kohtalon ivaa :((( Toivomme totisesti Jatsille mahdollisimman pikaista paranemista!
eva ja valle kirjoitti 23.06.2008 - 12:23
paranemisia Jatsille ja jaksamista Lentsulle ja Jukalle!
tarja kirjoitti 23.06.2008 - 15:13
Tässä kohtaa ei voi sanoa kun :EI voi olla totta.kamalaa..Yritän miettiä ja kysellä tutkimusvaihtoehtoja nyt kyllä pitäisi jo löytyä dg,,
A-B kirjoitti 23.06.2008 - 15:44
Voi ei, kurjia uutisia! Valitettavasti minulla ei ole ketään spesialisteja tiedossa, mutta pidän totisesti peukkuja, että vaivalle löytyisi selitys ja Jatsi paranisi. Tsemppiä teille tähän koettelemukseen!
Tiina kirjoitti 23.06.2008 - 16:28
Helsingissä yliopistolliselta eläinsairaalalta löytyy kipu-spesialistit Anna Hjelm-Björkman sekä hänen sijaisensa tällä hetkellä Matti Tikka.
Omalle koiralle ja monille muille löytynyt apua ja hoito juuri silloin kun kukaan muu lääkäri tai fyssari eivät löytänyt koirasta vikaa mutta itse näki ettei koira ole terve.
Voimia ja tsemppiä teille!
Tiina kirjoitti 23.06.2008 - 16:29
Sori, tuli sukunimi väärin edelliseen eli siis Anna Hielm-Björkman.
Nani Härkönen kirjoitti 23.06.2008 - 22:19
Innolla seuraamme aina treenejänne; taitavaa kouluttajaa ja upeita koiria on hienoa seurata edes näin virtuaalisesti! Nyt tsempitämme Jatsin puolesta ja toivomme, että kivun syy saataisiin pian selvitettyä ja koiraa päästäisiin hoitamaan! Voimia koko poppoolle epätietoisuuden keskellä!!
Susanna kirjoitti 24.06.2008 - 00:20
En voinut uskoa, että näin huonoja uutisia täällä on. Olen todella, todella surullinen, toivottavasti Jatsin kivulle löytyy syy ja hoito. Epätietoisuus on kaikkein pahinta, ja se kun ei voi auttaa parhainta ystäväänsä. Tsemppiä, toivon parasta!
Elina kirjoitti 24.06.2008 - 00:55
Mä olen nyt kohta päivän miettinyt, mitä järkevää mä voisin tänne kirjoittaa, mutten ole keksinyt vieläkään...
Olen niin hurjan pahoillani teidän puolesta, te jos jotkut olisitte ansainneet mahdollisuuden onnistua näissä kilpailuissa! Toivottavasti meidän suuri tokoidoli tulee kuntoon mahdollisimman nopeasti ja että pääset vielä tulevaisuudessa kilpailemaan todellisen tokotähden kanssa!
Lentsu kirjoitti 24.06.2008 - 11:07
Kiitos kaikille vinkeistä & myötäelämisestä, olette ihania !!
replica watches kirjoitti 04.03.2010 - 03:11
After the tsunami struck roarreplica watches,Uganda, where the debris flow disaster at least 30 people were killedrolex watches,The United States committed to promoting the Sino-British negotiations on Falklands to resist the United States directly involved in the settlement of disputesbreitling watches,Video: South Korea 2 F-5 fighter aircraft crashed killing all three peopletag heuer,哥俩 good Medvedev said, "maple" partner cooperation to be effectivetag heuer carreraLiaoning Dandong: After the Spring Festival starting tour to visit North Korea (2)replica watches,Nagasaki, Japan, China to experience the traditional female students to wear a kimono, "daughter Festival"tag heuer,Video: New Zealand cattle were home-made amphibious hovercraft will be flying inbreitling watches,The Geneva International Motor Show concept carrolex watches,Premier Wen Jiabao stands by its word, line Biguo exemplarytag heuer carreraRussia developing new vertical takeoff and landing "flying saucer" capable of carrying million people (Chart)replica watches,Pakistani forces killed a Taliban commander and suicide explosives suppliertag heuer,U.S. Secretary of State Hillary Clinton's visit to Brazil will meet Lulabreitling watches,U.S. Secretary of State Hillary Clinton's visit to Brazil will meet Lularolex watches,Exposure of hundreds of Taliban mysterious fortress composed of offensive and defensive network of cavestag heuer carreraLonely Atlas: The United States Progressive Era's business heroeslouis vuitton,Cagney and Lacey were too sexy British prisoners praising forced the resignation of its Meiyan (Chart)louis vuitton,Cell phone nude photos of girls in South Africa to deposit the Chinese police have arrested a man with pedophiliagucci handbagsChile quake-hit Concepcion further extended the control of timereplica watches,The world's most shocking, "Yan Zhao gate" incident large inventory ofreplica watches,Glasgow, Scotland, United Kingdom and New Year get-together organized by Chinese studentsrolex watches,Colombia, "the most beautiful drug lords" hiding where thebreitling watches,RSA 2010: The White House cyber-security plan sparked controversy Privacytag heuer,Toronto, three ethnic Chinese Kara OK store was stabbed five suspects wanted by the police the case oftag heuer carreraTo assist anti-terrorism? The United States government agencies a woman was acquitted electrical interferencelouis vuitton,Iraq, the appointment of the first 20 years of Ambassador to Kuwaitlouis vuitton,South Korean President Lee Myung-bak after wearing glasses, change the image of a moderate (Figure)gucci handbagsMedvedev to donate one month salary to the University oflouis vuitton,South Korea's two planes crashed in traininglouis vuitton,Pakistan says the former stronghold of the Taliban military operations in victorygucci handbagsMore than 800 foreign journalists, 500 Hong Kong, Macao and Taiwan journalists will cover two sessions this year03.04C
wow gold kirjoitti 04.03.2010 - 03:16
South Korea 2 fighter plane crashed three people missingwow goldFrench police seized nearly 90 kilograms of heroinwow power levelingToday 21cbh.comwow goldRussia and France in June in St. Petersburg or at the signing of a Soyuz rocket Order Contractwow power levelingAfter the tsunami struck roar
hair kirjoitti 04.03.2010 - 03:21
Russia's military and police in the Republic of Ingushetia militants started cleaning up operationsghd hair straightenerXinhua News Agency reported that the leadership of two officers to visit Xinhua News Agencychi hair straightenerMalaysia's ethnic Chinese have been mutilated her body identity of the deceased police investigation Riverghd hair straightenerSouth Korea 2 fighter plane crashed three people missingchi hair straightenerMen's Burberry AW10 Prorsum autumn and winterhair straightenerGerman R D "silent call"ghd hair straightenerPhilippine Hot Air Balloon Festival, festooned with multicolored balloons blue sky (Figure)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code