Photobucket
Kirjoittaja
JATSIKKA
28.07.2010 - 21:08

Päivällä treenattiin nuorison kanssa kontakteja, ToTon  "rata" meni siten että ensin puomi jossa ohjaaja jäi todellakin taakse ja hyvästä kontaktista pääsi suoraan putkeen josta matka jatkui takaisinpäin ja A:lle, jolloin ohjaaja oli taas vedättämässä..

Olipa vaikeaa, Toope teki jo kisoista tutuksi tulleen kontaktivirheen A:lla, kun sillä oli olevinaan niin kiire:)

Hyvä kun tuli nyt treeneissä esille ja saatiin treenattua sitä:))))))))

Mutta se mikä oli huippista oli kääpiön iltatokot. Nyt on nouto todellakin kunnossa!! Lisäksi Peps teki huippis-ruudun ja jotain muutakin pientä..

Huippis-pentu ja huippiksen hyvä mieli:)

26.07.2010 - 20:35

Pepsi hukkasi tässä jonkin aika sitten noudon, se vaan katosi !!! Kääpiön kanssa on vaikeaa, kun välillä tuntuu että tauko tekee hyvää ja välillä tauon aikana asiat vaan hävii...

Nyt ollaan muutamaan otteeseen sitä noutoa etsitty eli suomeksi treenattu:)

Tänään aloitettiin nostolla & pidolla, nämä menee aina hyvin. Sitten peruuteltiin kapulan kanssa sivulle, nämäkin vielä hyvin mutta sitten ihan norminouto ei taas sujunut mitenkään. Se a) joko varasti kapulan perään tai b) ei lähtenyt ollenkaan -huoh-

Pari vauhtinoudon ja parin pysymisestä palkkaamisen jälkeen alkoi tasapaino löytymään ja sitten tekikin tosi hienoja noutoja.

ToTo sai aksata, jäi ihan muutama asia kisoista sapettamaan ja kun syynä on treenin puute, niin sehän korjaantuu treenillä, ainakin näin voisi olettaa:)

Aluksi ihan sitä lähdössä pysymistä, aluksi näytti siltä että koko treeni-aika menee tähän, kun ei pysy, ei pysy. Mutta kun mä päätin olla vaan se sitkeempi luu, niin johan alkoi pieni bc pysyä ja hyvin pysyikin:)

Sitten loppusuoraa lelulle, tänään kyllä ampui eli josko tämäkin treenillä?

Vielä A ja siinä sivuirtoaminen, nyt osasin käskyttää oikein ja hyvinhän se meni, hitsit jos osais joskus kisoissakin:)

16.07.2010 - 20:36

Joskus on vaan sellaisia päiviä, jolloin kaikki onnistuu ja niiden päivien vuoksi sitä jaksaa hulluna treenata:)

Tänään oli tälläinen päivä, tehtiin suunnittelemattomasti -kaikki onnistuu- treenit kaikkien kanssa!!!

ToTo aloitti ja sillä teemana, merkki, ruutu ja luoksetulo, ei olisi voinut paremmin mennä, eikä ainakaan lujempaa:))))

Pepsin teemana oli kaikki seisomiset ja niissä pysymiset, nämä hienot! Hyppy nyt vähän hurja kun kääntyy jo esteen päällä, silti laskeutuen n. 2-3 metriä hypyn taakse..
...kokeilkaapa itse peruuttaa ilmassa, ei taida olla helppoa:)

Jatsilla oli luoksetulon lopppuosa, ruutu ja hyppynouto korkeella esteellä, noh Jatsi on Jatsi eli sen treenit menee aina hyvin:))))

Helteiden vuoksi otettiin oman altaan lisäksi lasten allas käyttöön ja tänään harkattiin Pepsin kanssa siinä vesijuoksua, ainut paikka missä näillä säillä voi juosta. Huomenna myös Toope pääsee allas-juoksuun ja Jatsihan juoksee opettamatta, myös altaassa:)

15.07.2010 - 21:38

Tänään(kin) ollaan treenattu tokoa:)))))

Pepsillä on nyt työn alla seuraaminen & kaukot, molemmat edistyvät hyvää vauhtia. Kaukoissa ollaan nyt lisätty välimatkaa reippaasti ja toimii, seuraavaksi pitäisi ottaa viiveet ohjelmistoon..

Seuraaminen toimii ELLEI maassa (tai missä tahansa otettavilla) ole palloa, pallo on nyt IN ja se vie voiton kaikesta, toisaalta sitten taas pallo taskussa saa upean seuraamisen eli puolensa ja puolensa:)

ToTokin treenasi tokoa, teki kyllä maailmankaikkeuden upeimman merkin muttei toisaalta osaa (vieläkään) kääntyä seuraamisessa vasemmalle, mitä ihmettä siihen keksisi??????? Muuten Tonton seuraaminen on hienoa!!!!

Jatsi treenasi ohjattua ja idarin, idarissa pallo valmiina vimpalla asento-suoralla ja hyvästä päästä pääsi pallolle:)

Agiakin pitäisi treenata mutta näillä helteillä ei oikein nappaa, tietty jos jotain tekniikkaa tekisi..
..no, eiköhän viikonlopun aikana tule treenimotivaatiota tähänkin lajiin:)

13.07.2010 - 20:41

Aika helteisissä olosuhteissa tänään Kupittaalla tokotukset, onneksi siellä tulee aina:)

Aika vähän oli ryhmän lisäksi muuta häiriötä, helle on tainnut uuvuttaa Turkulaiset?

Mulla mukana isoisä ja kääpiö, molempien treenit sujuivat hyvin, ei helle haitannut. Jatsi teki kaikki muut liikkeet paitsi p.olot ja hypyn, hyppyä ei taaskaan ollut mukana:(

Pepsi teki alokasluokan liikkeistä kaikki paitsi luoksepäästävyyden ja hypyn, koska edelleenkään sitä hyppyä ei ollut mukana..

Lisäksi Pepsi teki ruutua, ohjattua, kaukoja & puun kiertoa, tänään kaukotkin ihan ilman ääntä:))))))

Lämppärilenkeillä sitten saatiin häiriötä niin ankan, vuohen kuin hevosenkin muodossa, KYLLÄ Kupittaalla oli iltakävelyllä myös hevonen:)

ToTo on viettänyt hellevapaata vesileikkien parissa:)

12.07.2010 - 23:01

Oikeesti nyt on liian kuuma edes ajatella treenejä, mutta jotain pientä kuitenkin:)

Pepsin kaukot ei oo oikein hyvät, nyt kun olen vahvistanut päätä maassa ja sitä paikallaan makuuta, se makaa kaukoissakin pää maahan liimattuna eikä sillä ole aikomustakaan nousta sieltä IKINÄ!!

Eikun kaukojen maahanmenoon uusi käsky, tämä treenattiin päivällä kuntoon ja illalla näytösluonteisesti sitten NE kaukot. Nousi kyllä JUU, mutta valtaisin ääni-efektein, voi tsiisus:)

Mutta eilen ja tänään se teki maailman parhaan merkin, aina jotain hyvää kuitenkin:))))))

Agility-uutisina nuoriso-jaosto on treenannut avokkia ja avokki osataan, ToTo tekee sen leikiten mistä ja miten vaan, Peps tulee hyvänä kakkosena melkoisella osaamis-%:lla, hyvä nuoriso:)

Jatsi taasen on väläytellyt sellaista tokotaitoa että oksat pois, vai sanotaanko pois alta risut ja männynkävyt, täältä tulee Jatsi:)

Ja mulla on uusi puhelin, kannattaa siis laittaa vanha pesukoneeseen, SAA UUDEN:)))))))))))

09.07.2010 - 21:23

Pepsi pääsi tänään Kuppikselle treenaamaan belgien kanssa, hyvät treenit - hyvä mieli-

Paikallaan olo tehtiin kahteen kertaan, heti ekana ja vielä vimppana liikkeenä. Eka p.olo tosi hyvin, vaikka vierestä koira nousi, koira lähti, koiraa vietiin takaisin muutamaan otteeseen ja Pepsi vaan makaa pää maahan liimattuna:))))

Yksilöliikkeissä aloitettiin seuraamisella joka ei suju -oikealla- käskysanalla, jäävien seuraa käskyllä seuraa hyvin samoin ilman käskyä mutta sillä omalla seuraamissanallaan ei seuraa, eli se vaihtoon:(

Jäävät ja luoksetulo hyvin, mitä nyt luoksetulossa vähän törmää mutta se jää kyllä pois, joten siihen ei puututa! Ruutu hienosti, vähän lelu hukkui nurtsiin ja teki monenmoista mutta ihan kokonainen ruutukin saatiin tehtyä, sivulletuloa ja seuraamisen jatkamista pitää treenata vähän aktiivisemmin..

Avo-noudot kivat ja oman piilotus hyvä loppua lukuunottamatta, kääntyy niin aikaisin että ei osu aina sivulle, pitotreenit taasen sitten loistavat.

Loppuun puunkiertoja ja stoppeja, nämä ei riittävän terävät, taidan siirtyä takapalkkaan..

Loppuun vielä p.olo joka hieno, viritin nyt aikaisempaa enemmän ja toimi hyvin, tämä pitää muistaa!

Nyt koiruuksilla onkin vp viikonloppu, saavat ladata akkuja kunnolla, mikä ei näillä helteillä ole mikään huono juttu:)

Ja loppukevennyksenä, laitoin käynnykän pesukoneeseen, se ei enää toimi:(

08.07.2010 - 20:06

Tänään nuoriso-osasto harkkasi takaa-leikkauksia..

ToTo ensin, eikä se kyllä aluksi lukenut mun leikkausta yhtään, kääntyi ihan minne sattuu ja oli aina yhtä onnellisen oloinen:)

Aikamme treenattuamme alkoi ihan lukemaan ohjaustakin ja sitten ne leikkaukset olikin aikas makeet, mutta niitä pitäisi kyllä jaksaa treenata PALJON enemmän!!!

Pepsi oli ihan SUPER, se lukee mua kuin avointa kirjaa:) Ihan pikku pikku ongelma muodostuu vaan siitä, että kun kerran olen leikannut vaikkapa oikealle, sen jälkeen mennään aina oikealle, tämä siis Pepsin ihan oma logiikka.

Ilman hyppyjä treenattiin sylkkäriä, poikkaria ja kisapalkkausta tokoon, nyt nämä kaikki onnistuivat Pepsin kanssa hienosti, eli näitä voisi nyt tehdä ilman hyppyä.

Pujottelussa oli teemana avokki, Pepsi haki hienosti aloitukset itse ja taipui loistavasti pujottelemaan jyrkästäkin avokista, hyvä hyvä!!

Tokossa tehtiin vain kaukoja, Jatsi omaa settiään ja nuoriso I-S, molemmat tekee tämän hienoiten kun olen kyykyssä edessä, kun nousen seisomaan Peps peruuttaa ja Toope laittaa painon eteen (jolloin seuraava asento ei onnistu oikein), tekisivät nyt edes saman virheen niin olisi korjaaminenkin helpompaa..

04.07.2010 - 14:44

Viime viikolla tokoiltiin kääpiön kanssa huonoimmat tokot ikinä!!!

Aloitettiin paikallaanmakuulla, ryhmässä 3 koiraa ja kääpiö keskellä. Kääpiö on nyt keksinyt että paikallaan makaaminen on tylsää (no, tottakai se on tylsää) ja jos on tylsää, ei tarvi olla:(

En saanut sitä edes maahan vaan se hilppasi jo ennen aloitusta parkkiksen suuntaan, ei edes korvaa heilauttanut mun kutsuille, ei niin maanitteleville eikä niille vähemmän maanitteleville..

Kiltti ohikulkija sitten pyydysti kääpiön ja palattiin paikallaan oloon uusiksi ja tehtiin se ihan sääntöjen mukaisesti.

Tämän jälkeen oli kuitenkin treenaaminen ihan toivotonta, ei osaa seurata, ei osaa noutaa, ei osaa mitään!!! Ruutuun osasi juosta lelulle, ihme:)

Lopuksi vielä uusi p.olo, joka muuten hyvin, mutta sivulta ei siis voi mennä maahan ja niin kuin tätäkin on treenattu -repii hiuksiaan-

Laitoin edestä maahan ja sitten se makasi siellä marttyyrina ihan kyljellään silmät kiinni, ei oo todellista!

Perjantaina sitten kotipihatreeneissä kykeni kyllä tekemään paikallaanolon mutta seurata ei voi, ei vaan voi...

Eilen osasi taas kaiken...

Agilityrintamalle sen sijaan kuuluu himppasen parempaa, sekä Peps että ToTo ovat treenanneet kontakteja, ensiksi mainittu osaa nyt vapautuskäskyn, jälkimmäinen osaa kun muistaa, aina ei vaan muista:)

Pepsi on myös keksinyt loistavan treenin itselleen; ensin se varastaa treenilelun, se suussa se suorittaa puomin, pudottaa puomilla ollessaan pallon alas, tekee kontaktin ja ampuu lelulle, tarvitseeko tuo ohjaaja ollenkaan?

Poikkarissa ja sylkkärissä joudun menemään aika pitkälle esteen taakse molempien kanssa, eikä kumpikaan tule käteen hikisen nakin takia, tyhmä hyppyeste on PALJON kivampi:)

Lisäksi Peps on treenannut avokkia, joka sujuu jo hienosti ja kestää etulelunkin keppien päässä, tämä etulelu helpottaa kummasti tätä harjoittelua. Vielä kun joku muistais liikkua radan (oletetunkin) suuntaisesti eikä ihastella paikoillaan koiransa lelun ottoa:)

Eilen onnistuin vielä polttamaan itseni kunnolla eli nyt voi hyvillä mielin keskittyä taas työntekoon rannalla makoilun ja surkeiden treenien sijasta:)

13.06.2010 - 21:42

Tänään tokoiltiin Kupittaalla, koolla isoisä ja 3 kääpiötä, joskin täytyy myöntää että Pepsin sisarukset ovat kasvaneet ihan koiran kokoisiksi ja näköisiksi, Pepsin muistuttaessa edelleen kääpiötä:)

Treenien jälkeen lenkkeiltiin vielä porukassa ja jättiläisveli keilasi kääpiöllä ihan kunnolla, siitä vaan jättitassulla yksi heilautus niin Pepsi oli maassa kumossa..

Itse treenit menivät hyvin, Jatsi oli taitava, niin kuin aina. Vain ruudussa se halusi päättää itse paikan ja asennon, sai nyt päättää tämän kerran:)

Pepsi teki hyvällä asenteella töitä ja tekniikkakin kunnossa, paitsi se prkl.. seisominen, siitä ei vaan tule valmista koskaan...

..teki sen ookoosti Sannan ja Sessan kanssa, mutta ei enää sitten kotipihalla ja mun kanssa:(

Tässä pari kuvaa kääpiöstä työn touhussa. Kuvat Sirpa Saari ja ne on otettu viime viikon häiriötreeneistä, niin ikään Kupittaalta:)


Mun pallo:)


Korvat pystyssä säilyy tasapaino:)

30.05.2010 - 23:00

Olipa virkistävää viettää vapaata viikonloppua:))))))))))

Tänään heiteltiin vähän frisbeetä, mä opettelin eri tekniikoita ja Jatsi & ToTo toimivat koppareina. Lisäksi treenattiin vähän temppuja heittojen yhteyteen, kivaa!!!

Pepsi treenasi tokoa, aloitettiin seuraamisella jossa sai aluksi tarjota perusasentoja, nämä hyvin ja päästiinkin itse seuraamiseen, teki mun mielestä nyt tosi hyvin. Sitten tehtiin tunnari, tadaa, ihan liikkeenä tehtiin ja hyvin toi oman, hieno pentu:)

Pari tasamaanoutoa metallilla, ei odota vierellä, ei odota..
...toisaalta tosi kiva kun on intoa mutta toisaalta, tuostakin liikkeestä voisi joskus haluta jotain pisteitä:(

Ruutua tehtiin merkin kautta, tässä nyt yllättäen sitten malttoikin vaikka oltiin yhdessä viety lelu ruutuun, vilkuili merkiltä kyllä ruudun suuntaan mutta lähti vasta käskystä:)

Jäävät tehtiin myös, maahanmeno super, tippuu mutta seisominen vieläkin huteraa, sen siitä tokottomasta toukokuusta sai:))))

Nuoriso-osasto on tänään treenannut myös ohjaajan kiertämistä, ToTo täyskäännöstä kiertäen, tekee jo melkein avutta tämän ja Pepsi vaan muuten mun kiertämistä, näyttää tykkäävän tästä joten tämä otetaan viritys-jaostoon mukaan:)

Treenipäivis päivittyy nyt kesällä huonosti, jos ollenkaan..
..mutta syksyllä jatketaan taas:)

29.05.2010 - 19:15

Tänään ollaan treenattu useaan otteeseen, treenit on menneet ihan superisti.

Sisällä Jatsi sai tehdä tuu-taa leikkiä uudella tavalla eli nyt tuu osuus piti ryömiä ja taa peruutettiin kuten ennenkin, tämä oli Japsukasta ihan hullun hauskaa, kuumeni kuin höyrykattila:)

ToTo jatkoi jalkojen nostelua, tänään oli vuorossa etujalka ja nousipa sillä pariin otteeseen myös etu ja takajalka yhtäaikaakin:)

Pepsi jumppasi kaukoja, nyt teki liikkumattomat evl-kaket, matkan ollessa tietysti vielä aikas lyhyt. Tätä toki edelsi yksittäisistä asennoista palkkaus..

Toisessa setissä vahvistettiin päätä etupalkalla, olisi varmaan maannut siinä tunnin:)

Pihalla treenattiin ruutua & malttia, eli 2 koiraa odotusvuorossa ja yksi sai aina vuorollaan ruutuilla. Odottelut menivät hyvin, kerran Pepsi "unohti" odottaa ja kirmasi isoisän kanssa yhtä aikaa ruutuun, eipä unohtanut toista kertaa kun vähän huomautin asiasta:)

Jatsi sai tehdä läpijuoksun lelulle, vaihteeksi tein narujen kanssa ruutua ja tämäkin läpijuoksun jälkeen sai ruudun taas naruttaa ihan uudelleen!

ToTo treenasi ampumista ruutuun, lähtee kuin nato-ohjus jos olen lähellä merkkiä mutta oikealta matkalta vielä hiipparoi, hiipparointi on tässä tapauksessa kovaa vauhtia ruutuun menoa muttei ammu kuin ohjus ja ohjusta nyt haetaan:)
Varmaan pitää hetken aikaa sitten olla lähempänä merkkiä..

Pepsi sai tehdä myös isojen poikien tyyliin evl-ruutua nauhojen kanssa, ekat kaksi lähetystä palkkasin merkiltä ja kolmannella pääsi ruutuun ja lelulle, sanomattakin selvää että taas keräilin naruja pihalta, huoh:)
Eli vauhtia riittää, se saisi itse asiassa mennä ruutuun vähän hitaammin, koska tuosta vauhdista sitä taitaa olla mahdotonta pysäyttää oikeaan kohtaan..

Ja treenit jatkuu, nyt oli vuorossa tokoryhmän treenit ja yksinoikeudella ToTo...

Lähdettiin jo tuntia ennen treeneihin että ehditään lenkkeilemään Kuppiksella kunnolla, tarkoituksena oli bongata vähän häiriötä mutta koska satoi, ei hengellä heiluvaa missään:( Mentiin sitten pesismatsiin ja sieltä saatiin kunnon häiriöt alle:)

Ennen treenejä tehtiin muutama ruutu, olin nyt lähellä merkkiä ja sain Toopen huutamaan ruutuun menossa, kaiken maailman virheitä saa aikaiseksi kun hetsittää tarpeeksi:)))))

Mutta eihän se oikeessa ruudussa huuda, joten ihan sama mitä meidän leikeissä tekeepi. Testasin kuitenkin "varmuudeksi" oikean ruudun heti perään ja teki just eikä melkein ja ihan ääneti:)))))))

Itse treenit olikin sitten ihan huippuhyvät, teemana häiriö!!! Koska sateinen Kuppis ei tarjonnut ulkopuolista häiriötä kuin aivan vähän, sovittiin että treenataan kaikki yhtäaikaa ja sillä tavoin saatiin häiriötä enemmän kuin tarpeeksi:)

5 koiraa kentällä tekemässä samaan aikaan, jokainen omaa juttuaan, leluineen ja nameineen. Tonto oli ihan PRO, se kyllä reagoi kaikkeen mitä kentällä tapahtui mutta se ei millään tavalla vaikuttanut sen omaan tekemiseen eli keskittyi ihan satasella:)

Kaikki muut liikkeet tuli tehtyä paitsi tunnari ja hyppynouto, nämä jäivät tekemättä vain välineiden uupumisen vuoksi. P.olot Tonto teki eri kavereiden kanssa, vähän se ihmetteli miten porukka vierestä vaihtuu ja hän vaan pysyy mutta muuten hienosti, saatiin vielä istumiseen extrahäiriötä kun pyysin kavereita aiheuttamaan härdelliä istujien takana:)))))

Ja jotta täydellisellä päivällä olisi täydellinen loppu, pääsi ToTo vielä shelttilenkille, kiitos kavereille kun huolitte vääränrotuisen mukaan:))))))

26.05.2010 - 21:56

Tänään peruuteltiin koko lauman voimin, vain mulla oli lupa kulkea eteenpäin:)

ToTo aloitti kepeillä, eli harkkana oli peruuttaa keppien matka ja palkaksi pääsi kepeille. Kaikkein nopeiten pääsi ja kulma oli helpoin jos peruutti suoraan, ToTo peruutti aika vinhaa vauhtia ja melkoisen suoraankin.

Toisessa harkassa pääsi putkeen ja sieltä vielä kepeille, eli melkein kuin rataa olisi tehnyt:)

Vimppa harkka olikin puiden kiertoa, eli kun riittävästi peruutti ja haluttuun suuntaan, pääsi kiertämään puuta ja jos oli nopea peruutus alla, sai kiertää 2 puuta:)

Lisäksi Toope sai vähän ruutuilla, olen nyt ajanut sille uutta käskyä & mielentilaa, eilen sitä tehtiin lelulle ja tänään tyhjään ruutuun, toimi hyvin!

Jatsi pääsi seuraavaksi kulkemaan takaperin, peruuttaa sellaiset 3-4 m ja sitten tarvitsee paljon apuja. Peruutti saman matkan mitä Toope mutta välimatka meidän välillä oli koko ajan sen 3-4 m ja lisäksi karkaili itsekseen myös kepeille, se on niin aksakoira olevinaan:)

Pepsi ei ollut kuullutkaan mistään takaperin kulkemisesta, se vaan kaukoili. Peruutti ehkä metrin (oli tekevinään kaukojen seisomista) ja sitten jumppasi kaikkia asentoja itsekseen, toki sitten seisomisessa peruutti taasen sen metrin:)

Tehtiin sitten välillä kaikkea muuta ja uusi yritys peruuttamiseen, nyt se tajusi ja sitten peruuttikin hyvin:))))

26.05.2010 - 16:40

Kääpiökoira kunnostautui tänään vetämällä päiväkännit..

Se ei oikein osaa olla vielä pitkää päivää vapaana valtoimenaan tekemättä jotain pientä tuhoa mutta normaalisti sen tekemät tuhot ovat aika pieniä ja liikuttavia:)

Tänään se ei edes ollut pitkää päivää yksin vaan ihan muutaman tunnin ja sillä seurauksella että oli ottanut viinikaapin oven irti, mikään oven aukaisiminen ei siis tullut kuuloon vaan koko ovi irti ja lattialle, ei siinä mitään..

..mutta oli sitten löytänyt vähän lelua muistuttavan pikkupullon (sisällä jotain viinaa) ja purrut sen atomeiksi jättäen kuitenkin viinat vissiin juomatta, koska sen verran sitä tahmeaa nestettä löytyi lattialta:(

Kiva siivo mutta pääasia että oli koiruudet kunnossa eikä vastaan hoiperrellut kolmea kännistä:)

23.05.2010 - 20:29

tokotukset nyt takana:)

Pari kierrosta tehtiin ensin sisällä ja ToTo pääsi aloittamaan, olipa poika polleena kun aina on yleensä keskimmäisen roolissa ja nyt kerrankin eka:))))

Toope teki sivulletuloja kaksi settiä, nyt vahvistin pään asentoa ja alkoikin tekemään hyvin päällä nojaavaa sivulletuloa & sivullaoloa, toki Toope nyt vähän yritti siinä samalla vilkuttaakin mutta tänään ei vilkutuksista palkkaa herunut:)

Jatsi sai ryömiä ja tehdä sivulletuloja, sille vahvistin paikkaa vähän taaempana, hyvin hakee nyt taaemmas ja ryöminen oli tietty taas ylisöpöä:)

Pepsillä myös teemana sivulletulot ja toisena vilkutus, pitää nyt yhden koiran saada vilkuttaa:)

Pihalle pääsi sitten vain nuoriso-osasto ja ToTo taas ensin. Tehtiin pitkät pätkät seuraamista, välillä vapautin & kisapalkkasin mutta lelu irtosi vasta kun seuraamiset oli seurauttu. Ohjattu (vasen) tehtiin kertaalleen, tässä taas piti kapulaa kuin henkensä hädässä ja irroitti vasta kolmannella tai neljännellä käskyllä, ehkä en nyt vahvista pitoa tämän enempää..

Lisäksi tehtiin ruutua, jossa teemana loppuosa, tein pari vaikeutettuna loppua mutta hyvin ToTolainen näistä selvisi:)

Peps aloitti merkillä, joka alkaa näyttää nyt ihan merkiltä. Menee lujaa ja seisoo merkin takana ihan suoraan, hyvä kääpiö!! Lisäksi tehtiin seuraamista pitkät pätkät, vähän vasemmalle käännökset taas hankalat eli näitä seuraavissa treeneissä PALJON ja namipalkalla! Tänään palkkasin seuraamisenkin lelulla eikä tuntunut hyvältä ollenkaan eli back to candy.

 

22.05.2010 - 20:59

Tämä päivä vierähti tokoviikonlopun merkeissä ja kurssilaisilla oli teemana tarjoaminen eri liikkeissä, hyvin kaikki koirat lähtivät tarjoamaan ja piti sitten omienkin saada oma osansa:)

Jatsi sai tarjota peruuttamista jonka jälkeen kaukot käskytyksillä, toimi tosi hienosti. Peruuttaminenhan on Jatsin yksin lemppareista ja usein olen kisoissakin sitä käyttänyt virityksenä. Nyt asennonvaihdot valtavan hienot, palkkaa tuli kaikesta, oli ihan pakko palkata:)

ToTo sai tarjota myös peruuttamista, alustaa ja sitten meidän piti tehdä kaukot mutta Toope vaan vilkutti ja koska vilkutti niin söpösti, palkkailin vilkutukset, kaukoja ehtii sitten myöhemminkin:)

Pepsi sai tarjota vaikka mitä. Ensin peruuttamista, sitten alustaa ja vielä kaukotkin. Teki tosi nopeita ja tarkkoja asennon vaihtoja ja avo-kaukot ihan liikkeenä, tarjoten:)

Lisäksi vielä merkkiä, ruutua ja seuraamista, joissa kaikissa kääpiö oli oikein taitava. Varsinkin merkin taakse meni aika pätevän oloisena:)

12.05.2010 - 22:25

On kääpiö vaan niin taitava, niin taitava:)

Tänään jatkettiin pujottelu-treeniä a`la ohjurit ja meni hienosti! Laitoin nyt loppuun myös toiselle puolelle yhden ohjurin ja kesti tämän, joten saatiin jo etulelukin paikoilleen. Loppu on edelleen huteraa verrattuna alkuun, johon ampuu mutta kaikki aikanaan..

Mutta siis, mistä näitä ongelmia sataa. Kaikki muut treenaa ohjureiden häivyttämistä, mä niiden lisäämistä:)

Isot pojat tokoilivat, ensin vietiin ruutuun lelu ja seuraavaksi tehtiin ohjattu. Tämä kun onnistui, pääsi ruutuun ja lelulle. Kun tokotukset menivät hyvin, hellyin aksaamaan myös isojen kanssa eli Jatsi sai tehdä kepit ja ToTo pentupuomin ja kepit, olivat ne onnellisia, siis koirat ei kepit eikä puomi:))))

07.05.2010 - 19:10

Tosi nopsaan tuli Pepsin vasta-ainevastaus ja hyvin oli vasta-aineita, eli mailman valloitus voi alkaa:))))))

Pepsi on opetellut kulkemaan kottikärryjen kyydissä, se on kyllä uskomattoman rohkea pentu ja tasapainottaa itseään loistavasti, kun mun kärräämänä ei meno aina ole ihan tasaista:)

ToTokin sai kokeilla kottikärryilyä, mutta ei se uskaltanut olla mun kyydissä ja Jatsi ei halunnut edes kokeilla:)

Tämä perjantai meni sitten sisällä treenailuksi kun kastuttiin lenkillä jo sen verran isosti, ettei enää huvittanut treenata sateessa:(

Ekalla kierroksella treenattiin noutokapulan kanssa sivulle peruuttamista, Jatsi on kehittynyt tässä hurjasti, peruuttaa jo pitkänkin matkan eikä kiepsahda ympäri. Nuoriso-osasto on tässä aina ollut taitava.

Toisella kiekalla kaukoja, Jatsi teki M-I ja on tässä nyt ihan ylisöpö:)

ToTo kokeili vähän kaikkia asentoja, lähinnä tsekkasin aiheuttaako asennot kipuilua häntään, en tuntunut aiheuttavan, sen verran villinä tarjosi kaikkea mahdollista:)

Peps teki M-S, sain ehkä 10 loistavaa toistoa ja kaupanpäälle itsensä ympäri pyörimistä, noloa, peruuttamista ja tekiköhän se vielä jotain..

Vimppa kierros, se tärkein oli -moi-, tässä Jatsi ei oikein tajua tätä yhden tassun logiikkaa, vaan huitoo minkä kerkiää molemmilla tassuilla, hassu Puupi:)

ToTo taasen on tässä ihan PRO, tämä on ehkä ainut asia minkä Toope tekee vakavana ja onhan se moikkaaminen vakava asia, myönnetään:)

Pepsi ei paljon moikkaile mutta sen sijaan se osaa mennä putkeen mistä vaan. Sillä on ollut nyt työn alla pimeä putki ja se on näissä loistava:)

01.05.2010 - 19:37

Päädyin tänään vielä tekemään Pepsin kanssa alo-liikkeet kokonaisina ja sen verran hyvältä näytti, että voisi jättää vaikka tokon hetkeksi kokonaan tauolle, mahtaisko sitä pystyä:)))))

Päivällä mentiin Tsaun agi-kisoihin talkoilemaan, vähän nostalgisesti aloitettiin buffasta, vain hanat puuttuivat:) Toinen kisa oltiinkin kentällä, eli enemmän sitä tätä päivää:)

Sitten nopeasti kotiin hakemaan koirat ja vuorossa tokoryhmän treenit. Otin kaikki koirat mukaan kun meidän lisäksi paikalla oli vain Marja koiriensa kanssa.

Juniori-osasto eli Quro ja Pepsi aloittivat treenit tekemällä alokasluokan liikkeet, liike ja koira kerrallaan. Molempien meno näytti hyvältä, eikun kisaamaan:)

Sitten pääsi ToTo murtuneen häntänsä kanssa kehiin, sillä oli teemana kisapalkkaus & liikkeiden välit. Itse liikkeinä seuraaminen, idari ja ohjattu nouto. Kisapalkkaus toimi superhyvin, liikkeiden välit ei niinkään, eli niitä pitää treenata vielä enemmän!

Jatsi vimppana kentälle, se puuhasteli seuraamisen, luoksetulon, ruudun ja kaukot.

Kun ruutu oli kerran rakennettu, pääsi autossa huutava kääpiökin sen tekemään ja ruutu meni hurjan hienosti. Tehtiin läpijuoksua, stoppeja ja loppuosaa. Kolmio-ruudussa merkille menossa vähän lintsasi joten sitten treenattiin vielä merkkiä ihan erikseen.

Ja kun tokot oli tokoteltu, aksattiin vähän. Rakensin Pepsille 4 esteen radan ja teemana takaaleikkaus. Ensin ei lukenut leikkausta ja kun alkoi lukemaan sitä, ei hypännyt enää seuraavaa estettä. Vähän hyppykulmaa helpottaen sitten tämäkin onnistui:))))

30.04.2010 - 17:04

Onhan kaikki varmasti kuulleet että TPS voitti Suomenmestaruuden:)

Muita merkittäviä tapahtumia täällä päin, oli Vapun käynti jossa tsekattiin Pepsin hyppytekniikkaa, iso kiitos Vappu. Mitään sen tarkempaa en osaa noista treeneistä kertoilla, koska tuo hyppytekniikka on vieläkin melkoisen hämärää aluetta mulle..

..Mutta hyvin Pepsi hyppäsi (Vappu korjaa, jos ymmärsin väärin) ja koska sen kehitys on kuitenkin vielä täysin kesken, ei pidetä mitään kiirettä hyppykorkeuden nostolla.

Samaa mieltä oli Piira, jossa taas olivat kaikki koirat torstaina hoidettavina ja WHAT, mikä on todennäköisyys kun vie 3 aktiivisesti harrastavaa koiraa Piiralle, 1 terve? 2 tervettä? EI, vaan 3 tervettä (siis kunnossa olevaa) koiraa, KERRANKIN:))))

Jatsilla ei ollut mitään missään, taisi olla eka kerta ikinä näin! ToTolla vähän jumeja, mutta ei silläkään mitään ihmeempää, hännän alue nyt tietysti jätettiin tyystiin hoitamatta:(

Pepsiä pelkäsin eniten, se kun törmäilee tyhmänä pentuna PALJON. Mutta ei silläkään ollut mitään merkittävää, jotain pientä ja kaikki saatiin helposti hoidettua. No, helposti ja helposti. Peps ei vielä ole tottunut hoidettavana olemiseen, joten sitä vähän harmitti...

Tänään kierreltiin puita, teemana sylkkärit ja vaikeutena ne vasemmalle, huoh..

Oikealle sain kaikki kääntymään aika kivuttomasti mutta vasemmalle oli tosi hankalaa, muistaisipa nyt treenata näitäkin vähän useammin:)

Kiertämisiin jäikin sitten tämän viikon agi-saldo, Pepsin agi-ryhmän treenit peruuntuivat kun Ellu loukkasi jalkansa pahasti, iso hali Ellulle!!

Tokoiltu ollankiin sitten PALJON. ToTokin on tokoillut, se ei ole yhtään kipeän oloinen eikä häntäkään ei roiku eli pikku hiljaa sen kanssa voi aloitella taas treenejä. Oman hankaluutensa tietysti asettaa se, etten halua istuttaa tai makuuttaa sitä, niissähän se kipureaktio alunperin pahimpana ilmeni:(

Välillä saa käyttää mielikuvitusta kun tosiasia on että kaikki liikkeet tokossa alkaa istumisesta ja päättyy istumiseen, mutta paloja sieltä täältä eli niitä liikkeiden keskiosia:)

Jatsi on treenannut kaikki liikkeet ja kaikki on mennyt tosi hyvin, mitä nyt silläkin tökki se sylkkäri vasemmalle mutta eri syistä kuin nuorisolla. Jatsi nimittäin sitten kiersi kun kerran kiertämään pääsi, eli eihän se ollut missään sylkkärietäisyydellä kertaakaan:))))

Pepsin liikkeestä seisominen on nyt valmis, JEE. Muutin käskysanankin kokonaan. Seiso-käskyä tulee kuitenkin käytettyä arjessa aika paljon ja silloihan riittää kun seisahtuu, mitään seinästoppeja kun ei arjessa vaadita:)

Samalla siirsin uuden sanan myös luoksetulon pysäytykseen ja sekin on nyt niin hieno!! Lisäksi Peps on tehnyt tällä viikolla paljon kokonaisia liikkeitä, kaikista luokista. Lähinnä testaus mielessä että saan käsityksen siitä mitä se oikeesti osaa..

..Ja paljonhan se  osaa!!! Nyt siirrän Pepsin treenejä enemmän vauhtiin ja tarkkuuteen, sopivassa suhteessa molempia ja jätän kokonaiset tauolle.

Ja uskotteko tätä? Mulla käy tokokurssilla koira joka ei osaa istua, ei seistä, eikä kävellä ja silti se treenaa ylempien luokkien liikkeitä ja on niissä tosi taitava, terkkuja Täplikselle:)

Hauskaa vappua!!!!!!!!!

23.04.2010 - 22:11

Tänään siis vietettiin Jatsin synttäreitä ja oli kyllä vaisuimmat bileet ikinä eli tosi hyvä kun tuli viikolla juhlistettua etukäteen:)

Mutta Jatsi on aina onnellinen, ihan sama mitä tehdään vai tehdääkö edes mitään, osaisipa sitä itsekkin olla tuollainen!!!

Eilen jatkui Pepsin agi-kurssi ja teemana oli takaaleikkaukset, kiva juttu, ne mä osaan ja niistä mä tykkään. Näin siis luulin eiliseen asti..

Hirveetä vääntöä, koira piti a) saattaa putkeen lähes itsekkin sinne mennen b) kalastaa putkesta nenästä pitäen ja vielä kaiken huipuksi c) juosta esteiden päälle lähes tulkoon, huh huh:)

Mä olen tottunut leikkaamaan vähän kauempana ja vähän eri tavoin, enemmän kroppaa ja vähemmän käsiä. Nyt pääpaino oli käsillä, joita piti vääntää oman kropan ympäri ja sitten vielä vaihtaa vääntöä samalla kun juoksi, siis juosten vaihdetaan kättä jota kierretään oman kropan ympärille, kuullostaako helpolta?

Ellu vielä sanoi, että käden väännön pitää tuntua hankalalta, tosi kiva laji:))))))

Pepsikin näytti siltä, että pian saan aksata ihan itsekseni, olin varma että se lähtee kotiin kun tehtiin tyyliin miljoona yritystä ja miljoona kertaa epäonnistuttiin:(

ToTo kovan onnen koira vaan jatkaa hännän riiputusta, välillä häntä on ihan normaali ja seuraavassa hetkessä taas roikkuu hervottomana. On myös kosketusarka ja vesihännän olisi jo pitänyt parantua!! Hoitavalle lääkärille soitin ja hän oli nyt sitä mieltä, että häntä on mahdollisesti murtunut, voi dääm:(

Jos oireilu jatkuu, kuvataan ensi viikolla ja sitten ollaan viisaampia..

...tai aloitetaan henkilääkärin konsultaation perusteella AB-kuuri bakteeritulehdukseen, tylsää sekin mutta pienempi paha, levossa nyt anyway, joka ei ToTolle ole ihan helpppppppppoooooooooo:(

15.04.2010 - 16:56

Eilenkö se oli, kun kirjoitin että Pepsin tunnari taitaa valmistua ennätysnopeasti, olin oikeassa:)

Se on nyt valmis!!!

Ei kylläkään valmistunut ihan käsikirjoituksen mukaisesti, eihän se koskaan koirien kanssa niin mene...

Tänään jatkettiin vieraat verkon takana ja oma edessä piilossa ja kääpiö keksikin hypätä verkon taakse, ei auttanut vaikka kuinka pienensin aidattua aluetta, sinne se sujahti ja toi tietysti väärän, kun ei sitä oikeaa siellä ollut:(

Teki kyllä verkon takana niin vakuuttavaa nenätyöskentelyä että päätin sitten ottaa koko verkon pois ja oma sinne vieraiden joukkoon. Ja sinne se menee pätevänä, haistelee ja tuo oman eli tunnari valmis:)

Aksarintamalla tehtiin pentukeinua, harkattiin ohjaajan sijoittumista, juoksin ohi, jäin taakse ja irtosin sivusuunnassa, tämä ei Pepsiä haitannut sillä sinne minne Peps on päätynyt, siellä se pysyy!

14.04.2010 - 14:04

Tänään aamuyön koulutusten jälkeen oli vuorossa Pepsin hetsitreenit, eilen hetsailtiin tavoitteellisten kanssa ja piti sitten itsekkin saada oma osansa hillumisista:)

Tunnarilla aloitetiin, edelleen siis sitä oman piilotusta mutta nyt hetsin kera, meni ihan sairaan makeesti!! Pari toistoa tehtiin, joista jälkimmäisellä joutui etsimään aika pitkään ja tosi hyvällä asenteella tekikin töitä!!

Tasamaanoudossa tehtiin takapalkkaa kapulalla, tämä yhdistettynä siis vauhtinoutoon, tämäkin meni upeesti, odotti niin sitä kapulalle pääsyä, että lupakin jäi kysymättä, päästin sitten ilman kysymistä tämän kerran:)

Koska mielentila oli siis jo valmiiksi nostettu, seuraavaksi otettiin sitä seuraamista joka ei eilen millään onnistunut, nyt sitten onnistui, teemana oli vasemmalle käännökset ja vitsit miten se kääntyy:)

Seuraavaksi oli vuorossa ToTo, jolle päädyin myös tekemään hetsi-tunnarin, meni tosi hienosti, mutta näitä on kyllä Toopen kanssa treenattukkin:)

Jatsikin sai oman hetsatun tunnarinsa ja se oli ihan pro:))))

Päätin sitten olla vielä ahnekkin kaiken päälle ja näin lisäsin Pepsille vieraat verkon taakse ja oma eteen piilotettuna, hetsaten siis edelleen ja VAU, noteerasi kyllä vieraat mutta laittoi heti nuuskinnan päälle ja etsi oman, Pepsinkäisen tunnari taitaa valmistua ennätys-ajassa:)

Ja kun kerran päivän teema oli vauhti, piti sitten vähän aksattakin, kun eikös se ole se vauhtilaji? Tänään aksata sai vain ToTo, jolle kolmen esteen loppusuoraa ja toiseen suuntaan kolmen hypyn kautta kepit mun jäädessä lähtöön, ei se mua kepeille tarvitse:))))

Vimppana tehtiin hyppynouto koira kerrallaan, tähän liikkeeseen ei hetsausta tarvita:)

Jatsi aloitti, en ole sen kanssa tehnyt hyppyä talvella vissiin kertaakaan mutta eipä ole tauko haitannut, hienosti hyppäsi ja törmäsikin sivulletullessa:)

ToTolle tämä on lemppariliike joten hyvin meni!!

Mutta mitä tekee pienen pieni Peps, hyppää, hakee ja yrittää nyt tällä kertaa kiivetä sen ylimmän laudan päälle kapula suussa seisomaan ja toistolla sama, sitten syttyi lamppu pienen kääpiön päässä ja teki puhtaan paluuhypyn rysäyttäen sen kapulan kanssa mun sivulle:)))))

Hetsaillaan

13.04.2010 - 20:51

Nyt pystyy pihalla jo aksaamaankin, tosin vain Pepsin kanssa, Toopen jarrutuksia ei nurtsi vielä kestäisi:)

Mutta tärkeysjärjestyksessä eli tokoista aloitetaan!!!

Jatsi sai tehdä vain pari merkkiä häiriössä, sille ei tälle päivälle ollut suunniteltu treenejä mutta kun niin kovasti halusi, niin pitihän senkin saada tuntea itsensä tärkeäksi:)

ToTo teki vaikeutettua ohjattua, heittelin kapulaa sinne sun tänne, kerran kuusenkin alle ja ToTon tehtävänä oli mennä merkille ja sieltä kapulalle, missä se milloinkin sattui olemaan. Kiva treeni ja Toope selvisi siitä hienosti, vain pariin otteeseen unohti ensin merkin mutta sain hienosti korjattua.

Pepsi teki tunnaria, eli omaa piiloteltiin, hyvin käytti nenää!! Ruudun Peps teki ihan kokonaisena x 2, hyvin pysyy ruudussa ja tulee lujaa sivulle kutsuttaessa! Merkkiä tehti ohijuoksuna, hyvin juoksi kauas ohi. Seuraamistakin yritettiin, mutta se ei oikein napannut tänään joten siirrettiin seuraamiset päivään toiseen:)

Ja sitten paikallaanmakuu siirtyi nyt ulos ja lelupalkalle, siellä se mun pentu makasi yksin isolla pihalla, ihan aikuisen oloisena, snif:)

Sitten Peps sai vähän aksatakkin, nyt tehtiin ihan helppoa pentuagia. Loppusuoraa lelulle, tyyliin 3 siivekkeen läpi juoksua. Sama juttu mutta eka este takaakiertona ja kahden esteen loppusuora perään.

Ja sitten me tehtiin ikäänkuin takaakierto väärinpäin ja yhden siivekkeen läpi ampuminen. Puolikkaat kepitkin tehtiin, on siinä aika pätevä, tosin odotan niitä ohjureita ihan hulluna, pääsis treenaa kunnolla:)

12.04.2010 - 21:18

Koiruudet on tehneet tänään 7 tuntia puutarhatöitä!!! Välissä vaihtui ihminen niiden kanssa mutta koiruudet ovat painaneet 7 tuntia putkeen tehden kuka mitäkin;

Jatsi on vahtinut pihaa, kiivennyt puuhun ja kantanut leluja.

ToTo on kantanut leluja, maannut kuusensa alla ja vahtinut pihaa, tässä järjestyksessä:)

Pepsi on käytännössä juossut ympäri ämpäri sen seitsemän tuntia, sen jälkeen vielä treenannut ja lenkkeillyt, nyt se MAKAA!!!!!!!!!!

Tänään videotreenattiin sitä seisomista, ehkä takapalkalla kaikkein paras? Lisäksi tehtiin kimpparuutua, jossa Pepsillä oli vähän huonoa tuuria, se kun pääsee vimppana ruutuun, siellä ei enää ollut palloa koska ToTo oli siirtänyt sen muualle..

..mutta ongelmanratkatkaisu kykyä ei kääpiöltä puutu, ellei ruudussa ole palloa, pallon voi hakea aina muualta, tässä tapauksessa hyppyesteen takaa, hmm...

11.04.2010 - 19:23

Ollaan ihan hulluina luotu lunta ja hakattu jäätä pihalta. Nyt ollaan siinä tilanteessa että lumet on poissa ja osa pihaa jo sen verran kuiva että siellä pystyy hukkumatta treenaamaan:)

Pepsi pääsi sitten korkkaamaan kevään ensimmäiset oman treenikentän (= se meidän piha) treenit!

Ohjatulla noudolla jatkettiin kun se päivällä oli niin tahmea, nouto veti merkkiä enemmän ja nyt palattiinkin pentutreeneihin tämän osalta eli pelkkää merkkiä + palkka, toki kapula näkyvissä muttei haettavissa ja sitten merkille vietynä ja sieltä nouto, palauttaa nyt kapulan kovaa!!

Toisena tehtiin liikkeestä seisomista takapalkalla, suorapalkallakin muttei oikein kumpikaan tuntunut hyvältä edelleenkään. Ehkä pitäisi vaan leikkiä -seis- käskyä, ettei anna kääpiön oppia huonoa seisomista..

...tai sitten vaihtaa luoksetulon stoppi suulliseen ja rakentaa tämä sitä kautta, vaikeita päätöksiä:)

Voishan myös tyytyä nykyiseen, kyllä sillä kympin saisi kisoista mutta kun se ei oo sellanen missä on sitä X-factoria:)))))))))

11.04.2010 - 15:45

Tämän kevään ensimmäiset kuppis-treenit takana..

Häiriötä haettiin ja häiriötä saatiin! Oli tosi lämmin kevätpäivä ja sen seurauksena puoli Turkua oli saapunut Kupittaalle, kaiken muun kivan lisäksi.

Vakkari ruoho-kenttä oli kuivunut ja siihen suuntasimme, viereisellä kentällä oli nappula-futis ja koiranulkoiluttajia sekä treenien ihmettelijöitä riitti, yleisö on aina hyvä asia:)

Kaikki koirat saivat tehdä samat treenit, koira ja liike kerrallaan. Tänään treenattiinkin sitten koko rahan edestä eli tehtiin seuraamista, ruutua, ohjattua, tunnaria, metallia, kaukoja ja kierrettiin puutakin sekä toko että aksatyylillä..

Jatsi oli Jatsi, se osasi kaiken, ei tehnyt yhtään virhettä, ei yhtään mitään mitä olisin halunnut parantaa tai korjata, joten se varmaan sai treenata lyhyimmät treenit tästä syystä!

ToTo oli myös taitava, kerran oli vähän siinä ja siinä karkaako merkiltä ohjatulle mutta muuten aivan supertreenit!! ToTo joka ei osaa kiertää puuta, kiersi myös tänään puuta sekä metalli suussa että aksaten, siis nyt se kiertääkin!!! En olisi uskonut tätä päivää näkeväni:)))))))

Pepsi selvisi myös isojen poikien treeneistä oikein hienosti, kyllä sen kanssa lähes samoja treenejä pystyy tekemään mitä noiden valioiden kanssa:)

Vähän se yritti karkailla merkiltä ruutuun tai jopa jättää merkin tekemättä, mennen vaan suoraan ruutuun mutta hyvin pelasi kuulo ja saatiin tehtyä liikkeet siten miten ne sitten oikeesti isona tehdään:)

Puuta se kiersi metallin kanssa ihan hullua vauhtia, ihan eri kuin talvella lumikasaa kiertäen, kai silläkin on kevättä rinnassa:)

Aika loppupuolta treeniä tuli meidän kanssa samalle kentälle omaa peliään alkavaksi odottava junnuporukka, ilmeisesti lämmittelivät siinä..

...kesken Jatsin puunkierron niiden pallo tuli suoraan Jatsia päin. Jatsi vaan hyppäsi pallon yli jatkoi kiertämistä, ajatteli varmaan, että taas näitä häiriötreenejä:)

Pojat olivat ihan ihmeissään ja kehuivat Jatsia kovasti ja päättivät sitten kokeilla miten nuoriso-osasto moiseen suhtautuu. Löysivät jostain puskasta tennarin ja sitä ne sitten heitteli nuoriso-osaston sekaan, ei ToTo eikä Pepsi edes vilkaissut poikien palloa, isot kiitokset häiriöistä junnuille!!!

Ennen ja jälkeen treenien kävin Pepsinkäisen kanssa kaksin lenkillä Kupiksessa, ajattelin harkata ohituksia yms. No, joo harkattin me niitä, mutta kun ei tuota kiinnosta:)

09.04.2010 - 11:57

Pakattiin koirat autoon ja hurautettiin tsaukkilaan, missä isona yllärinä ulkokenttä olikin jo treenikunnossa eli jäätiin ulos treenaamaan.

Jatsi THE tokokoira aloitti treenit tokottamalla huisan hienosti! Ensin tyhjä ruutu, meni tosi syvälle ja teki hienon seisomisen, tästä palkka ja perään läpijuoksu pallolle. Seuraamisessa tehtiin pitkä kaavio, kerran palkkasin yhden perusasennon muutoin tehtiin kisamaisesti.

Idari tehtiin liikkeenä maahanmenoon asti, josta vapautin vastakkaisella sivulla pallolle eteen, hyvin piti päätä maassa.

Luoksetulon stoppeja tehtiin siivekkeen kierrolla, molemmat stopit loistavat. Lisäksi tehtiin yksi suora luoksetulo, matka 40 m, tuli lujaa:)

Kaukoja liikkeenä, palkaten istumiset, jotka nyt tosi hyvät:))))))

Sitten oli vuorossa nuoriso ja eilisen agikurssin läksyt:)

ToTo aloitti ja ensimmäinen vaikeus oli saada Topelius putken väärään päähän, nyt kun sille on vahvistettu sitä putkeen irtoamista, sille oli aivan mahdotonta juosta putken suun ohi:)

Treeni alkoikin sitten tämän vahvistuksella, eli juoksutin vaan ohi ja suoraan leluun. Sitten päästiinkin itse asiaan, pakkovalssit toimi Toopella tosi hyvin, eikä mulla ollut edes kiire toiseen pakkovalsiin, kiitos Toopen pitkän hypyn:)

Takaakierto oli vaikea, mulla taisi olla esteet vähän eri mitoilla kuin eilen, koska takaakierto ei tuntunut sujuvalta..

Pepsin kanssa niin ikään ongelma putken ohituksessa ja oli vielä astetta itsepäisempi kuin Toope, eli en saanut sitä käteen ja leluun ensin millään, se vaan sinkosi sinne putkeen, nyt oli taas agimoodi päällä:))))

Aikamme tätä harkattuamme, alkoi sujumaan ja päästiin asiaan. Palkkailin ensin ekaa pakkovalssin alkua käteen ja muutaman toiston jälkeen rata pätkissä ja sitten vielä kokonaisena x 2, nollana:)

Pepsi pääsi vielä tekemään yhdellä hypyllä hyppyharkkaa, nostin riman 50 cm ja tehtiin vastaanottaen, lähettäen ja palkkovalssina, hyppäsi tosi hyvin ja kevyen oloisesti + kääntyi hienosti hypyn jälkeen, jättebra!

Nyt on tämän viikon aksat aksattu ja voidaan keskittyä siihen mailman parhaaseen lajiin, eli TOKOON:)))))))))

27.03.2010 - 20:10

Tervetuloa kesäaika, tervetuloa pitkät, valoisat ja lumettomat illat, no lumettomuutta saadaan vielä hetki odotella mutta olen nähnyt jo ruohoa:)

Talviajan loppumista juhlistimme treenaamalla, tietenkin tokoa!!

Otin kaikki koirat tokoryhmän treeneihin kun en jaksanut arpoa kuka pääsisi ja millä perusteella. Meillä olikin käytössä edeltävien kisojen johdosta kaksi kehää ja näin saatiin treenattua myös toisen kehän häiriöitä, oikein hyvä juttu!

Jatsi oli taas -elvis- se teki tyynen rauhallisesti omat juttunsa, vauhtia & varmuutta löytyi vaikka muille jaettavaksi, se treenasi ruudun, ohjatun, idarin ja kaukot, jotka olivat superit:)))))

ToTo treenasi samat liikkeet + p.istumisen ryhmässä ja hyppynoudon. Toopen treenit menivät tosi hyvin, muutamaa asiaa pitää muistaa treenata eli idarissa seisomiseen takapalkka, istumiseen etupalkka ja samoin maahanmenoon, ainakin välillä..

Ruutuun taas tennari, muuten en pääse treenaamaan häiriöillä, tennari siis ainakin kokeeksi, luulisi sen toimivan ruudussa kun toimii idarissakin?

Ohjatussa lähtee millä käskyllä tahansa (hyvä) ja kaartaa tarpeeksi syvälle (hyvä), nyt helpotusta "näkymättömiin" kapuloihin vaikka ruoholla, jahka se ruoho pilkistää koko kapulan verran:)

Mutta kaiken kaikkiaan ToTo meni hienosti, siitä tulee vielä huippu tokottelija!

Pepsi aloitti treenit ruudulla ja sen ruutu näyttää nyt NIIN hienolta. Ekaa kertaa tehtiin idarin alkeita, joissa merkit tuottivat vähän vaikeuksia, niitä olisi pakko ollut mennä tutkimaan..

..mutta alkuinnostuksen jälkeen tehtiin ihan kivaa idarin seuraamista ja yksi maahanmenokin mun kiertäessä ringin, vapautus etupalkalle. Nyt taitaa Peps kokeillut kaikkia evl-liikkeitä jossain muodossa, idari jäi vimpaksi koska se on tyhmä ja tulee muuttumaan, niin sitä ei hirveesti jaksa treenata:)

Vimppana Peps teki vielä elämänsä ekan häiriöruudun eli idarin merkit olivat siinä matkalla mentäessä ruutuun, kääpiö ei edes vilkaissut idarin merkkejä eli ruutu myyty:)

26.03.2010 - 12:51

Vapaapäivä & kevätsää = PALJON TREENIÄ

Aamulla aloitettiin kuitenkin sisätreeneillä ja aiheena pito. Tänään haluttiin tiivistä otetta kapulasta eli suorannaista vastaanpitoa..

Jatsi on opetettu tällä tyylillä, joten se oli taas PRO ja näytti nuorisolle mallia. ToTolle näitä ei ole juurikaan tehty, koska sillehän pito on opetettu nakilla nenään:)

Mutta ToTo on niin ylioppivainen kaikessa eli parin hairauduksen jälkeen piti kyllä kapulaa niin lujasti suussaan että epäilen olisinko sitä edes käskyllä saanut irti, no eipä tarvinnut kokeilla koska tänään palkattiin se pitäminen eikä irroitusta:)

Pepsi oli sitten astetta vielä hurjempi, se alkoi oikein taistelemaan kapulasta, ei siis pelkästään tiivistänyt otetta vaan lähti vetämään vastaan. Mutta koska tätä ei haluttu, lievensin vähän omaa kättä eli Pepsin kanssa riitti kun piti rauhallisesti kapulasta kiinni.

Toisena tehtiin kaukoja, eka tarjoten eli palkkasin kaikki hienot asennonvaihdot, tässä Jatsi tarjosi vain S-I vaihtoja mutta ne olikin sitten tosi hienot!

ToTon kanssa meinasi tulla ihan hiki, se ehtii tarjoamaan kaikki asennonvaihdot, vilkutukset ja nolot ennen kuin edes ehdin harkita naksauttamista. Pariin otteeseen se sai naksun + maksun vilkuttamisesta ja pari kertaa nolosta, onneksi muutama asentokin saatiin kuitattua:)

Pepsi tarjosi aika tasaisesti kaikkia vaihtoja ja sitä pääsi palkkaamaan kaikesta. Toisella kierroksella olin valinnut jokaiselle asennonvaihdon josta palkka irtoaa kun tätä keksii tarjota..

Edelleen sama homma eli ToTo on vaan liian nopea:) Pepsin kanssa joustin vähän, kun on pentu (!) eli palkkasin sen kerran myös nolosta koska oli niin söpö siinä hävetessään:)))))

Ulkona tehtiin sitten tunnaria ja merkkiä, ja ettei totuus unohtuisi, me myös aksattiin:)

Pepsi teki keinua, jossa tekee nyt ToTo-keinun, vitsit se on pätevä!!! Myös rengasta tehtiin, meni hienosti!

ToTo teki nyt "rataa" jossa harkattiin rengasta radalla. Nyt rengas meni tosi hienosti kaikilla kerroilla ja kaikilta esteiltä. "radalla" oli myös keinu, jossa testasin lähteekö ilman lupaa eteenpäin, ei lähtenyt, ei edes liikkeen voimasta, on se niin tottelevainen:)))))))

25.03.2010 - 16:32

..Myös tokoa:)

Aiheena tunnari jota ei yksikään mun koirista osannut tänään!!

Jatsi aloitti, ekalla kerralla otti innostuksissaan oman viereisen. Toistolla toi jonkun vaan ja vasta kolmannella tuli se oma.

ToTo oli astetta parempi, sekin harhautui nostamaan väärää mutta vaihtoi sentään omaan, toistolla hieno tunnari:)

Pepsi ei osaa tunnaria mutta kun se tässä kevään aikana on tarkoituksena opettaa niin testattiin silläkin lähtötaso, joka on siis 0. Tämän olisi ehkä tiennyt testaamattakin:)

Olisikohan tuonut ensin jotain 3-4 väärää, sitten vielä nosteli vääriä mutta alkoi tuomaan sentään oikeaa ja vimppa tunnari olikin jo tunnarin näköinen eli toi vääriä nostelematta oman:))))

Taitaa meidän laumalla olla tunnarintäyteinen tuleva viikko:)))))

24.03.2010 - 21:56

Oikeesti me treenataan niin paljon enemmän, mitä tänne ehdin kirjoittamaan, mutta tämä ei varmaan yllätyksenä kellekkään tule:)

Tänään oli kaikilla koirilla teemana seisominen, kaikissa niissä liikkeissä missä nyt seisoa pitää:)

Ja treenit onnistuivat yli odotusten! Jatsi teki sellaisia luoksetulon stoppeja, ettei koskaan ennen, eikä tässä tarvittu kuin pieni kaavan rikkominen, niin johan alkoi pelittämään!

ToTolla pääpaino oli idarin seisomisessa, tiedän että ToTo pystyy tekemään sellaisen sikamakeen jarruseisomisen ja sitä nyt haetaan, ainakin näin yhden treenikerran perusteella voisin kuvitella tässä onnistuvani..

Pepsi oli päivän yllättäjä, se kun ei seisomista osaa, luulin minä! No, siis osaa mutta sen liikkeestä seisominen on sellainen ponneton, ihan siis teknisesti hyvä mutta ponneton, enkä tykkää siitä yhtään. Mutta tänään se oli oikeinkin hieno, vähän väläytteli sellaista jarrustoppia mitä ToTolta hain, enkä ole ollenkaan pahoillani jos saan saman Pepsille:)

Ilta huipentui pienen pienen bc-pennun vierailuun ja sille opetettiin porukalla kuusen kierto, siitä se tokoura lähtee Qirollakin liikkeelle:)

14.03.2010 - 22:37

Aamulla herätessä havainnoin ulkona olevan ihan hirveän sään, pakkasta muutama hassu aste mutta sellainen myräkkä ettei eteen tai taakse meinannut päästä..

..ei paljon naurattanut kun edessä oli koko päivä ulkona seisomista, nää on näitä ammatinvalinnan kurjia puolia!

Mutta olin luvannut tavoitteellisille että sää on kiva, aurinko paistaa jne. ja uskokaa tai älkää, näin kävi:)))))))))

Mulla on aina ollut hyvät välit tuon sään-jumalan kanssa eikä se tänäänkään pettänyt, sillä tuuli tyyntyi ja se aurinko paistoi, ihan lämmittämällä!

En tiedä kumpi lämmitti enemmän, se aurinko vai koirakoiden osaaminen:)))))))))

Omat jäivät siis tänään treenittä, kotiin tullessa kuitenkin 3 hellyyttävää silmäparia sai munt heltymään pienille sisätokoille, aiheeksi valittiin kaukkarit.

Jatsin M-I hajosi viime vuoden arvokisoissa ihan totaalisesti, jättää vasemman etutassun eteen ja antaa puoli-istuvan vaikutelman, tätä ollaan nyt korjailtu ja paljon. En tiedä onko kyseessä tapa vai mikä mättää mutta leikkien läheltä tekee sen nyt hienosti ja tämähän tässä kohtaa riittää:)

ToTo taas tekee I-S hypähtäen, mikä ei tietysti ole toivottavaa koska ToTohan on ToTo ja voi hypähtää vaikka kuuhun niin halutessaan, joten sen kanssa hinkutetaan nyt tätä..

Pepsi treenasi S-M vaihtoa, jossa haluaisi tulla eteenpäin, eikä se nyt sovi:)

Kivat treenit ja kiva kun jokaisella on oma ongelma, pysyy ohjaajakin skarppina kun jokaisen kanssa vääntää eri ongelmaa:))))))))))

13.03.2010 - 21:10

Tänään tokoryhmän treeneihin pääsivät Jatsi & Pepsi, ToTo jäi kotiin potemaan rikkinäisiä jalkojaan, sillä on kintereet menneet auki kovassa lumessa:(

Ihan putkeen ei treenit menneet kun unohdettiin sitten kaikki tokotavarat kotiin, mutta onneksi toko ei ole väline-urheilua joten selvittiin treeneistä tavaroitta, lelut & namit olivat tietysti mukana:)

Päivällä olleiden kisojen ansiosta meillä oli käytössä molemmat kentät joten päästiin treenaamaan piiiiiiiitkiääääää liikkeitä ja treenit aloitettiinkin ylipitkällä ruudulla, jossa Jatsi oli taas niin PRO, eka tyhjä, toistolla pallolle kolmio-treeninä, kivaa!!!

Mutta ei ollut kääpiö sen huonompi, toki sille vietiin pallo ensin ruutuun kun epäilin osaako se edes juosta niin kauas, ihan yksin:)

Osasi se ja kovaa juoksikin! Myös luoksetulo tehtiin koko hallin mittaisena ja molemmat sekä isoisä että kääpiö tulivat lujaa!!! Mitään stoppeja ei edes harkittu kun kukaan ei pystyisi heittämään mitään noin pitkältä matkalta, ruudun palkatkin jäivät jonnekkin puoleen väliin kenttää..

Muuten Jatsi treenaili vähän kaikkea, hyppynouto tennarilla, kaukoja leikkinä & läheltä, seuraamista, idarin asennot ja voi miten se oli tosissaan päästessään treenaamaan oikein virallisesti:)))))))))

Pepsi treenasi alo-liikkeitä, liikkestä seisomista otettiin pitkästä aikaa ja tämä meni hienosti, hyppy on nyt kunnossa ja treenit huipentuivat ekoihin virallisiin palkkaamattomuus treeneihin..

Liikkeiksi valittiin liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo, molemmat aika simppeleitä mutta oma haasteensa oli yhdessä ruutuun viety lelu, joka oli valittu palkka-liikkeeksi. Vähän tennari veti ja meinasi luoksetulossa lähteä suoraan ruutuun hakemaan tennaria:)

Hyvin stoppasi kuitenkin ja tuli luokse, tehtiin vielä eri suunnasta lyhyt luoksetulo ja sitten sinne palkalle, vihdoin ja viimein:)))))))))

10.03.2010 - 18:28

Tänäänkin ToTo  keinusteli ja meni tosi hyvin...

Otettiin vauhtia useamman esteen kautta ja ennen keinua hidastus + lupa keinustella, toimi tänään tosi makeesti. Muutaman kerran stoppasin koiran kokonaan ja palkkasin tästä, ihan vaan varmistaakseni kuulon toimivan:)))))

Palkkana oli etulelu jonne pääsi vaihtelevasti heti tai viivellä, kerran taisin tehdä ohijuoksunkin:))))

Pepsillä on menossa leikkiviikko ja teemana oli kopittelu, siitä ei kyllä tule ikinä mitään!!!!!! Kaikki mun koirat on aina rakastaneet kopittelua mutta ei Peps pysty kopittelemaan, sen teema on -jos on pallo, se on Pepsin pallo-

Kopittelut loppuivat siis lyhyeen ja tilalle otettiin vähän temppuilua..

Peps osaa pyöriä molempiin suuntiin mutta tarvitsee tähän vielä suullisen käskyn lisäksi käsiavun ja tästä koetettiin nyt päästä eroon ja todellakin päästiin!!! Yhden pinaattiletun verran kun oltiin pyöritty, sen jälkeen ei tehty mitään muuta kuin pyörittiin. Yritin tassua ja toista, mutta tuo vaan pyörii..

..nyt se onneksi simahti, olisi tosi rasittavaa jos olisi jatkanut pyörimistä koko illan:)))))))))

25.02.2010 - 16:01

Peps kadotti muutama päivä sitten noudon, ei siis kapulaa vaan koko liikkeen kaikkineen..

Eihän siinä sitten auttanut muu kuin rakentaa koko nouto alusta asti, tietysti uudelleen opettaminen sujuu nopeammin mitä ensimmäisellä kerralla mutta olin taas unohtanut miten nämä alaikäiset hukkaavat jo opittuja asioita, tuosta vain!

No, nyt on nouto entistä ehompi, kiitos tehotreenauksen:)

Tänään tehtiin sitten ekaa kertaa myös ohjattu nouto liikkeenä, ihan merkille lähettäen ja kaikki, oli se aika vinhaa kun pari päivää sitten kääpiö ei noutanut ollenkaan ja nyt tekee ohjatun noudon kuin isot koirat:)))))

Jatsi on katsellut tilannetta syvästi hämmästyneenä, se ei varmaan enää muista miten itsekkin pienenä hukkaili jo opittuja asioita:)

ToTo on saanut myös tehotreenata noutoa, tietysti näyttääkseen kääpiölle mallia mutta myös varmuuden vuoksi, ettei nyt tuokin hukkaa noutoa..

ToTon noutoja on tässä hinkattu muutenkin pitkin talvea, tehty lähinnä ilme & asennetreeniä, sillä seurauksella että yhtenä päivänä se loistavan asenteensa kanssa rikkoi yhden noutokapulan, yksi ainut puraisu ja kapula kolmeen osaan, toivottavasti se ei koskaan kokeessa keksi puraista:)


Toopen lemppariliike:)
(kuva Sirpa Saari)

22.02.2010 - 22:30

Jossain (joulu) laulussa vissiin lauletaan noin?

Viikonlopun myräkkä oli haudannut alleen meidän polut, ei polun polkua missään..

..ja sinnehän nuo upposivat! ToTo the ikuinen poluntalloja löysi sen verran polkua alleen ettei se uponnut kuin selkään asti hankeen, toisin kävi sitten Jatsilla ja Pepsillä:(

Jatsi pääsi vielä omin voimin hangesta ylös ja eteenpäin mutta Pepsin tilanne näytti vähän pahalta. Jos koiran korkeus on vajaa 50 cm ja upottavaa hankea n. 80 cm, voi kuvitella paljonko kääpiöstä näkyi, ei mitään!!!!!! Mä ehdin jo oikeesti vähän huolestua, hukkuuko tuo nyt lumeen????? Mutta jostain se sai voimia ponnistaa itsensä ihmisten ilmoille ja oppiko se siitä jotain? EI!!!! Sen mielestä se oli KIVAA!! Ja jos on kivaa, voi sukeltaa uudelleen ja uudelleen ja uudelleen..

Rehellisyyden nimissä pitää myöntää, että myös minä juutuin hankeen, en nyt ollut missään hukkumisvaarassa mutta ei se kivalta tuntunut kun lunta on vyötäröön saakka eikä pääse eteen eikä taakse, tulee samanlainen olo kuin aikoinaan Hiidenhelmen upottavalla hiekkakentällä agitreeneissä, koira vaan menee ja itse ei pääse eteenpäin ja koutsi huutaa naama punaisena, Lentsu juokse:)))))))

Alla oleva kuva otettu tammikuussa, jolloin lunta oli kolmannes tämän päiväisestä, kuva Sirpa Saari


Arvaa kuka kuvassa:)

19.02.2010 - 19:20

Olipahan treenit!!!

Ajattelin tänään tehdä vahvistuksia mutta pieleen meni, ei koirilla vaan ohjaajalla:)

Teemana oli nopeat maahanmenot, nopeat perusasentoon nousut maasta sekä oikea ja vasen suuntakäskyinä. Jatsi suoritti oman osuutensa mallikkaasti ja ohjaajakin pysyi kartalla mutta entäs sitten "nuoriso"

ToTo ei voi mennä oikeelle eikä vasemmalle ilman pyörimistä, vaikka kuinka naksautan tai kuittaan askeleenkin siirtymisen, se pyörähtää silti ja mä vaan palkkaan!!!!!!!!!!

Maasta sivulle tulossa sain Toopelle opetettua nenäkosketuksen, MUN NENÄÄN, hmm..

Entäs sitten Peps, se osasi hienosti siirtyä oikealle muttei vasemmalle ja tarjosi tassua, mitä tekee Lentsu, PALKKAA JA ihan kerta toisensa jälkeen:)

Ei elämää eikä tokoa voi ottaa aina niin vakavasti, meillä oli kivaa sillä seurauksella että tulevaisuudessa ToTo pyörii ruudussa jos siirtelen sitä, so..

Se hyppää antamaan mulle pusun kun pyydän sen maasta sivulle, so..

Ja Peps tarjoaa tassua ruudussa kun yritän sitä ohjata, elämä on:)))))))))))))))

Kuka kieltää tältä söpöliiniltä palkan??????????


kuva Sirpa Saari

17.02.2010 - 20:10

Takaisin turvallisen tokon pariin:)

Tänään tehtiin ruutua ja teemana oma vuoro & sen odotus & kohtuuttomat häiriöt kehässä:)

Erillaisia variaatioita, lelu ruudussa, tyhjä ruutu, merkiltä palkaten ja Toope teki vielä pari hetsi-ruutuakin läheltä.

Meni hienosti, ainoastaan kerran kääpiö varasti odotusvuoroltaan Toopen ruutuun, muut kerrat odotti kuten muutkin vuoroaan:)

Hienosti kaikki myös kestivät toisensa häiriöinä, oma tehtävä pitää suorittaa vaikka kaverit siinä matkalla tarjoaisivatkin omaa palloaan häiriöksi tai makoilisivat pallo suussa linjalla:))))))

Erityisen happy olen tämän päivän merkeistä, Jatsilla on aina ollut super merkit, niin tänäänkin. ToTon merkit alkaa päivältä muistuttaa Jatsin merkkejä, vaisua stoppia ennakoivaa merkkiä Toope ei ole tainnut tehdä pitkään aikaan..

Ja Peps, silläkin on merkit parantuneet ja tänään teki yhden NIIN hienon, kurjaa tässä on se etten yhtään tiedä mitä tein toisin tällä kertaa, mutta jospa näitä tulisi lisää niin voisin tarkkailla tilannetta, tämän päiväinen supermerkki tuli ihan puun takaa:)))))

Treenien jälkeen pelattiin jalkapalloa kolmella tennarilla, nyt tämäkin sujuu kun kääpiölle on opetettu ettei toisen palloa voi ottaa. Sillä oli ärsyttävä tyyli viedä kaikki lelut Jatsin ja ToTon suusta ja vielä törmäten toiseen, tämän seurauksena kukaan ei halunnut leikkiä kun kääpiö oli mukana joten opetetin sille sitten pelin säännöt ja nyt voidaan taas kaikki pelata yhtä aikaa:)))))

Iltatreenit tehtiin sisällä, vieläkin tulee älyttömän äkkiä pimeä vaikka koko ajan mennään kohti parempaa!

ToTo liimasi päätä alustaan, tämä myyty nyt hyvin ja seuraavaksi kokeillaan kontaktilla. Kaukoissa hinkattiin S-I vaihtoa, se tulee siinä pari milliä eteenpäin joten sitä naksutellaan nyt täydelliseksi:)

Peps teki pikkuisen seuraamista, sillä on nyt sisällä tähän ihan väärä mielentila, yhdistää varmaan temppuiluun tai jotain, oikeesti huutaa ja raivoo eli ei kovin nättiä seuraamista:)))))

Peps teki myös alustaa ja kaukoja, avokaukot on ihan valmiit ja lisäksi naksuteltiin seisomisia, I-S makee mutta M-S vielä hutera eli tekee ihan millä tekniikalla haluaa, hassu pentu:)

16.02.2010 - 10:16

Viikonloppu vierähti Lahdessa tuomaripäivillä, paljon käytiin taas asioita läpi, tehtiin päätöksiä ja "päätöksiä", summasummarum, toko on ja tulee olemaan arvostelulaji, se on asia joka vaan pitää hyväksyä jos siinä tahtoo kisata:)

Epävirallisessa osuudessa yksipallisuus ja plup, plup olivat teemana, tulkitkoon tämän kuka mitenkin haluaa:))))))

Eilen oli vuorossa taas agit ja siitäkin voisi sanoa plup, plup eli ihan käsille meni!!! Koira osaa, kouluttaja yrittää parhaansa mutta kun Lentsu ei taivu, se ei taivu ja nyt ei ollut kyse edes siitä, että olisin tyyliini sopien vängännyt hurjana vastaan vaan oikeesti yritin, tuloksetta:(

Mutta virheistä oppii, ellei nyt suorastaan ohjaamaan, niin joutuu ainakin miettimään

Mun pitäisi oppia liikkumaan tasaisesti, hmm..

...tokotyypit ei liiku ja toisekseen, tasaisesti? Miten termi tasainen ja minä eivät kuullosta yhteensopivilta

Ja tämä yllä oleva oli kaikki pohdintaa liittyen ToToon, joskaan tasaisen liikkumisen opettelusta ei liene haittaa myöskään kääpiön kanssa tulevaisuudessa??????

Pepsin kanssa mietin, pitäisikö se palkata kädestä? Se irtoaa tosi hyvin ja jos on yhtään isoisäänsä tullut niin palkan tuleminen multa olisi ehkä järkevää.

No, lähden tästä nyt treenaamaan sitä tasaista liikkumista eli jos tämä ei päivity hetkeen niin älkää huolestuko, minut löytää tuolta takapihalta liikkumasta tasaisesti

04.02.2010 - 16:57

Jatsi on tänäänkin kierrellyt puita ja puskia, sekä pelannut jalkapalloa maalivahdin roolissa:)

Peps on vain leikkinyt, tänään ei leikitty edes kahden lelun leikkiä oikeaoppisesti vaan Peps sai omia molemmat lelut itselleen mun sitten metsästäessä niitä:)

Päiväruualla vähän tokoa & temppuja, lähinnä vaan kaikkea kivaa.

ToTo jatkoi eilen "oppimaansa" etuelua ja tänään menikin tosi hyvin, joskin pidin 80 % portaiden alla alustaa mutta teki kyllä samaan tyyliin ilman alustaakin ja jopa taas alustalla kohdisti paikkaan ei alustaan, ehkä tämä tästä..

Sinne portaille se menee edelleen takaperin peruuttaen, pitäisikö se opettaa menemään myös yläkerran portaat takaperin, siinä olisi sellainen "miten viihdytän vieraita" temppu varastoon:)

Nyt pysyi "lähdössä" , meni joka kerta oikein mun jäädessä jo reilusti taakse molemmin puolin ja lisäksi pysyi siinä mun liikkuessa ja lähti etulelulle suullisella vapautuksella. Portaisiin tämä siis kaikella todennäköisyydellä saadaan opetettua, miten agi-esteiden kanssa käy.....

03.02.2010 - 20:20

Tänään oli vuoden ensimmäinen keväinen päivä. Pakkasta muutama hassu aste, täysin tyyntä ja aurinko paistoi jo siten, että se lämmitti oikeesti, melkein pystyi haistamaan kevään tulon:)))))))

Tämän päivän teemana oli kiertäminen, paitsi ToTolla:)

Jatsi teki kiertämisiä pihalla, kaivoa, kuusta, grilliä. Väliin vähän stoppeja, välillä kaukoja. Superkiva leikki ja Jatsi nautti!!!!

Peps kiersi tänään ekaa kertaa kuusta, kuusen kierto on kierroista vaikein koska ohjaaja jää niin pitkäksi aikaa piiloon mutta Peps on niin tunnollinen, kun sanotaan kierrä, se kiertää:))))))))

Lisäksi tehtiin taas ohjatun suuntia, vasen nyt selkeästi vaikeampi, en tiedä onko sitä treenattu vähemmän vai onko se vaan puolena Pepsille vaikeampi?

ToTolle sitten ohjelmassa kontaktitreeniä, tarkoituksena oli myydä Toopelle etulelu..

..siitä kontaktitreeneistä tai etuelusta en tiedä, mutta Toope oppi peruuttamaan portaat ylös. Tämä temppu oli tarkoitus opettaa jossain vaiheessa ja nyt sekin osataan:)

Peps aloitti tänään myös palkattomuuden treenauksen. Kaukoja tehtiin terassilla, teki hienosti & liikkumatta, namin kanssahan se yleensä vähän "sekoaa" joten oli kiva nähdä miten se tekee sitten isona oikeesti.

Kokeilin sitten vielä sisällä pari noutoa palkatta ja näin tämäkin osa-alue on korkattu:)

Päiväruokatreeni sisälsi kaukoja, noutoja & p.istumisen ( 1 1/2 minsaa)

Kaiken huipuksi tehtiin vielä häiriötreeniä, koira kerrallaan sai tehdä noudon ja Pepsin vuoro oli vimppana, isot koirat jäivät siihen etulinjalle sitten häiriöksi, mitä tekee kääpiö?

Odottaa kiltisti vuoroaan ja tekee hienon noudon omalla vuorollaan vaikka joutuu mennen tullen ohittelemaan isoja koiria, hämmästyykö tuo mistään:))))))

Ja koska ollaan tästä kevään tulosta niin iloisia & pirteitä, vielä iltatreenit ToTolle ja Pepsille (Jatsi oli Jukkiksen kanssa nukkumassa)

ToTo treenasi kaukoja, nyt vain suullisilla käskyillä. Alussa taas teki vaihtoja ihan ominpäin tyyliin sata vaihtoa minuutissa mutta kun ei palkkaa herunut, eikä myöskään isommin apuja, alkoi kummasti kuulo palautua ja keskittyi tekemään ihan käskyjen mukaisesti vaihtoja:)

Peps treenasi -noloa- joka meni karhuksi, karhu naurattaa mua aina yhtä paljon ja siksi tuo varmaan sitä tarjoaakin kun tietää saavansa munt hyvälle tuulelle:)

Tehtiin myös seuraamista, tässä peruuttamista, vasemmalle käännöksiä ja lopuksi temppuiltiin vielä takapäätä.

02.02.2010 - 21:46

Tänään treenien pääpaino otsikon mukaisesti alustalla, jokainen koira teki omaa alusta treeniään ja taas treenattiin sisällä, nyt kiitos eilisen lumisateen, ulos kun olisi alustan laittanut, olisi se ollut kadonnut alusta kevääseen saakka:)

Jatsi teki ihan perusalustaa, eli sinne lähetystä ja nopeaa stoppia. Tää on yksi Jatsin lemppareista:)

Peps treenasi ohjatun suuntia, tekee alustalla ne huippuhienosti!

ToTo tatzasi alustan kanssa, mietin jos sen laittaisi kuitenkin kontakteille? Ei ole paras keino enkä siitä oikein tykkää, mutta jos loisi pohjan..

Mulla on ollut lievä agikriisi tämän päivän mutta se taisi ratketa katsomalla Jatsin kisoja, paitsi siis tuon Toopen kontaktin kanssa, jota pitää vielä miettiä.

Muuten treenit olivat pelkkää temppuilua. Jatsi oli supersöpö treenatessaan pupu-maa yhdistelmää ja mikä maahanmeno vauhti:)

ToTo lisäsi taas väärinpäin jalkojen välistä pujotteluun yhden osan, pian se on ihan solmussa koko koira:)

Pepsinkäinen osaa myös jo pujotella väärinpäin ja tehdä takaatempun metallikapula suussa, tämä ei ollut suunniteltu temppu mutta ehkä pitkällä aikavälillä tosi kiva, tässähän saa ilmaiseksi hienon sivulletulon kapulan kanssa:)

01.02.2010 - 22:18

Tänään kaikki koirat saivat extra-treenit:)

Extra-treenit ovat täysin suunnittelemattomat ja puhtaasti fiilikseen perustuvat. Mulle tuli vaan pakonomainen tarve treenata ja kun itse on tosi innoissaan, toki se into tarttuu koiriinkin, niin muutenhan noi on tosi innottomia:))))))

Extroissa ei siis treenata suunnitelmien mukaan, minkä suunnitelmien? Ja kun ei ollut mitään suunnitelmaa, en kunnolla edes muista mitä treenattiin mutta kivaa meillä oli!!!

Illalla oli sitten aksa-treenit ja niissä ei kyllä ollut kovin kivaa..

ToTo oli kyllä tosi taitava, meidän radalla oli toka esteenä kepit ja neljäntenä puomi, minne oli paha kulma. Kun en halua koiraa laittaa pahaan kulmaan, päätin jättää sen kepeille omilleen. Toki tätä on harkattu edeltävästi mutta oli silti tosi hienoa nähdä sen toimivan myös radalla, pisteet Toopelle:)

Muuten treenattiin sitten kontakteja ja ne ei ole Toopen vahvuus, A toimii, Keinu hengenvaarallinen ja puomilla himmaa, kiva yhdistelmä..

..kisaradat saisin kyllä onnistumaan virheittä + ilman loukkaantumisia mutta entä jos haluaa enemmän?

Pepsin kanssa oltiin tänään tosi onnettomia, puolustuksena totean että koira on edelleen 6 kk ja sillä on tokotyyppi ohjaamassa eli..

..teemana oli, siis ei varmaan ollut edes teema vaan meidän kompastuskivi, yhden siivekkeen ympärillä pyöriminen, siis kuka näkee munt pyörimässä yhtä siivekettä ympäri? Ja tämä yhden siivekkeen ympäri pyöriminen tapahtui kahdessa eri kohtaa radalla, hei oikeesti!!

Jossain kohtaa yhden siivekkeen pyörimisen kohdalla tein kuulemma twistin, painotan ettei mulla ole hajuakaan siitä mikä on twist enkä suosittele tätä muillekkaan, twistillä kääpiö meni puomille (jostain puolesta välistä) putken sijaan, eli ei siis hyvä ohjausvaihtoehto lainkaan:)

Mutta Peps teki tänään ekaa kertaa oikeeta keinua, sata toistoa autettuna ja kerran ihan avuitta (kun karkas ja vaan teki), keinu myyty:)

Jatsi oli miedän koirista ainut joka treenasi tänään sitä OIKEAA lajia:) Tosin sekin teki sen ihan fiilistellen mutta NIIN hienosti. Kaukot just eikä melkein, ruutu täydellinen, huokailee..

31.01.2010 - 16:30

Eilen päätin aloittaa Pepsin kanssa saavistelut:)

Toteutus ei ollutkaan sitten niin helppoa. Saavi oli jossain takapihalla hautautuneena lumeen, onneksi muistin edes suurinpiirtein paikan jossa olin saavin viimeksi nähnyt..

Paikansin saavin, kaivoin sen lumen alta, mutta se olikin jäätynyt kiinni, eli se piti vielä hakata irti. Tämän seurauksena saavi hajosi..

Tässä kohtaa joku olisi jo voinut luovuttaa? Minä sen sijaaan laitoin saavin sulamaan ja sulatuksen jälkeen teipattavaksi ja niin sillä yksi ilta pärjättiin, tänään ostin sitten uuden saavin ja myös kauhan:)

Jatsi on perinteiseen tyyliinsä rummuttanut saavia ja tehnyt sen kanssa takapään käyttö treeniä, hienosti Jatsi pyörii etutassut saavilla seuraten mua.

ToTo piipahti saavissa, mutta koska saavi on sille liian helppo, sai se kauhan kaveriksi. Nyt seisoo kauhassakin jo, eli seuraavaksi pienempi kauha:)

Peps aloitti saavistelut eilen, eilen riitti etutassut saavissa. Tänään palkkailin kolmesta tassusta + kerran saavissa istumisesta:)

Päivällä myös tokoteltiin, teemana ohjattu nouto joka sujui kaikilta oikein hyvin!!!

Peps treenasi päiväruokansa kanssa saavistelun lisäksi takapäätään, hyvin käytti ja treenin edetessä vaan parani koko ajan, taitava pentukoira:)

24.01.2010 - 18:03

Tänään Peps harppasi taas ison askeleen kohti ison koiran elämää, se sai (tai joutui) odottaa omaa vuoroaan Jatsin ja ToTon tehdessä ensin. Tähän asti Peps on ollut aina joko aidan takana tai jossain kiinni, nyt päätin sen olevan niin iso, että voi odottaa ihan vapaana:)

Liikkeeksi otettiin ruutu ja ensin tehtiin Jatsi, Peps, Toto, eli Peps joutui odottamaan vaan yhden koiran verran. Lopputreeneistä odotti jo kahden koiran verran joka otti koville mutta pystyi kuin pystyikin tähän!!

Jatsille pidin ruudussa palloa, koska sitä inhotti treenata kääpiön kanssa samaan aikaan, jotenkin epäuskottavaa Jatsin silmin, että kääpiö olisi jo ihan treeni-ikäinen:)

ToTo sen sijaan teki elämänsä häiriöruutuja, harjoituksen alkuvaiheessa oli välillä ToTon ruudussa yhtä aikaa niin Jatsi kuin Pepsikin, mutta sujuvasti & määrätietoisesti ToTo vaan raivasi tiensä ruutuun, antamatta periksi, hyvä Toope!!

Peps teki ruudut loistavasti ja keskittyneesti vaikka isot koirat selkeästi olivat uutta sen treeni-alueella. Mutta mikä hauskinta, tehtiin kaikki ruudut tyhjinä ja joka ikinen kerta sen pystyi stoppaamaan samaan paikkaan, ilman ennakointeja, kiva pentu:)

Kiva pentu teki vielä päiväruualla tunnaria ja kaukoja, tunnari alkaa näyttämään ihan oikealta tunnarilta, intoa on edelleen inasen liikaa, mutta kunhan käyttää nenää ei into haittaa:)

Kaukoissa ilme & asenne kohdallaan, tekniikka vähän vajaa eli M-S vähän hulvaton, peruuttaa niin pitkälle kuin ikinä pääsee, sen sijaan I-S täydellinen. Tänään ei vielä keksitty miten myydä M-S samalle tekniikalle kuin I-S mutta onhan tässä aikaa..

23.01.2010 - 19:29

Vähän piti arpoa lähtemistä tokotreeneihin, ollaan pidetty -10 rajana ja nyt mittari oli siinä ja siinä..

Päätettiin kuitenkin treenata mutta nopealla tahdilla ilman odotteluja, eli treenattiin häiriössä kaikki kolme nuorta urosta samaan aikaan kentällä.

Peps oli oikein pätevä, tottakai se huomasi muut samaan aikaan treenaajat, mutta ne eivät juurikaan häirinneet Pepsin tekemistä.

Muutama kolari sattui, ekassa Pepsin pallo ja Voiton kapula lensivät yhteen, siinä bc ja sheltti sitten arpoivat mikä on kenenkin tavara:) Toisella kertaa Voitto toi pallonsa Pepsille ja Pepsihän toki otti tarjotun lahjan vastaan ja oletti sitten kaiken Voitolle kuuluvan olevan hänen, eli käväisi vielä kerran hakemassa Voiton kapulan tämän harkatessa hyppynoutoa:)

Itse treenit olivat pelkkää vauhtia, pakkasella ei paljon viitsi muuta treenata. Ohjattua noutoa tehtiin kapulalla, lelulla ja kiertämällä, kiertäminen osoittautui sen verran hyvän näköiseksi että luultavasti opetan sen tällä, ainakin alku näytti tosi lupaavalta:)

Lisäksi tehtiin kiertämällä luoksetuloja suoraan leluun ja pari stoppiakin. Merkkiä erillisenä, luoksetulo liikkeenä ja sitten seuraamista, seuraamista ja seuraamista. Tehtiin myös kaukoja, joita tehdään nyt sarjana ja aika kaukaakin, hyvin menee:))))

Voiton kanssa tehtiin myös lyhyt p.makuu, jossa olin ekaa kertaa piilossa muualla kuin kotona, no problem´s

Tokojen jälkeen muutama puomi, alastulo UPEA edelleen, vaikka olisin missä tai tekisin mitä, VAU!!

Toiselle kentälle jäätiin vielä tekemään vähän neliötä ilman rimoja, meni kyllä loistavasti, tehtiin jopa kahden esteen takaakierto, lisäksi välistä vetoja ja työntöjä, onkohan työntö edes oikea termi? On tai ei, sinne sen sai työnnettyä minne halusi:))))))

22.01.2010 - 21:43

Huomenna kisataan Turun messarissa maajoukkuekarsinnat ja tänään oli ohjelmassa kenraalit, eli liikkurit kävivät avustajien kanssa kehän kulun läpi.

Lupauduin kenraaliin hajoituskoirakoksi täysin itsekkäin perustein:)

Pitkään mietin ottaako ToTo kisatilanteeseen, jossa pystyy palkkaamaan liikkeiden välissä vai Jatsi joka ansaitsisi kerrankin kehässä palkkaa. Päädyin Jatsiin, se on sen ANSAINNUT!!!!!!!!

Jatsi teki kaikki liikkeet kisamaisesti, liikkeiden välissä sai namia, temppuja ja lopussa vielä LELUN, oli siinä pienellä bordercolliella ihmettelemistä, kisoissa palkkaa, KERRANKIN:)))))))

Itse kisa meni virheettömästi, kaikesta muusta olisinkin ollut yllättynyt..

Nyt on itsellä NIIN hyvä mieli, kerrankin Jatsi sai ansaitsemansa palautustreenit!!

Mutta toki me oltiin matkassa koko lauman voimin, myös ToTo pääsi nollaamaan viime vuoden koomakisat, sen kanssa treenattiin kehässä moneen otteeseen ja vimppana harkattiin vielä frisbeellä...

frisbeestä kuullaan vielä:))))))))))

Pikku Pepsikin pääsi tokoilemaan isolla areenalla, hienosti meni vaikka häiriötä oli kohtuuttomasti. Oli ihmisiä ja oli ihmisiä, osa ihmisistä rakensi katsomoa, osa julkisivua ja siellä trukkia väistellen pikku Peps vaan treenasi tyynen rauhallisesti merkkiä, ruutua, luoksetuloa, kaukoja ja seuraamista, aika pätevä puolivuotiaaksi:)))))))

Kaikille huomenna oikeesti kisoihin osallistuville tosi paljon onnea, paras koira voittakoon ja ainahan se paras voittaa!!!

21.01.2010 - 16:27

Peps pääsi tänään kupittaalle treenaamaan pienesti, pienesti siksi että oli taas vaihteeksi tosi kylmä:(

Ruudut menivät hienosti, samoin puun kierrot molempiin suuntiin. Kerran tämä pätevä teki luoksetulon stopinkin ihan itse:))))))

Liikkeestä seisomista treenattiin myös, tämän treenaaminen on vähän jäänyt kun en ole päättänyt millä tyylillä me tämä tehdään, enkä tehnyt päätöstä vieläkään..

..paitsi se on varmaa, että minkään vähääkään kontaktin tekoon mahdollistavan liki ei peruuteta, tämä älykäs vaihtoi taas lajia kesken tokojen, arghhh!!!!!!

Päiväruokatreeneissä tehtiin noutoa kutsunoutona, nouto on täysin valmis odottamisineen ja irroituksineen, mutta kapulan agressiiviselle otolle pitää vielä tehdä jotain, kutsunoutona toimii joten ainakin sisätreeneissä nyt näin.

Lisäksi vahvistettiin sivulletuloa, ihan pentutreeninä + peruuttamalla + tehtiin kivan pitkä p.istuminen:)))))))

Muuten meidän lauma on tämän viikon vain metsäillyt:)))))))

16.01.2010 - 21:50

Tänään oli aika harrastuspainotteinen päivä, ollaan aksattu, tokotettu ja temppuiltu, temppu päivässä pitää mielen virkeänä:)

ToTo pääsi päivällä aksaamaan ja se oli tänään yllätys, yllätys oikein HYVÄ! Treenin aiheena takaakierrot jotka on Toopella aina olleet NIIN hankalat mutta tänään ei ollut yhtään hankalaa. Tästä innostuneena päädyin sitten pyörittelemään sitä enemmänkin ja se meni NIIN hyvin!!

Toko-osiossaan Toope teki ruutua, joka edelleen tosi hieno, näyttää tyhjänä toimivan parhaiten ja sehän sopii:)

Temppusektorilla seisottiin rasiassa pitkästä aikaa ja sohvalla tatzattiin, hienosti peruuttaa sohvalla, käy samalla takajalkajumpasta:)

Jatsi sai temppuvuorollaan harkata taas sitä ryömimistä, nyt ryömii jo takaperinkin:)

Illalla sitten tokoryhmän treenit, jossa pääsi tekemään ensin 2 ruutua seisomaan stopaten ja sitten yhden ruudun suoraan maahan ja tämä koko liikkeenä. Lisäksi kierrettiin tuolia ja tehtiin kaikki luoksetulon osa-alueet, Jatsi lisäsi kiertämiseen vähän aksantapaista, tehden hypyn siinä mennessä:)

Pepsin päivä ja päiväruokatreenit sitä tavanomaista ruutua, kaukoja, seuraamista, temppuja, tatzia, jossa se on todella hyvä!

Tokoryhmän treeneissä ruutua nyt alustalle, meni tosi hienosti! Tehtiin myös evl-tyyliin vasemmalle, tällöin ruudussa lelu suorapalkkana. Seuraaminen oli ihan kivantuntuista, vähän se täyskäännöksissä pyöri, ollaan harkattu takaa-temppua ehkä liikaa?

Kaikki noudot menivät tänään ihan ranttaliksi, Peps leikki kapuloilla ja piti niitä ihan mistä sattuu, ei kuitenkaan keskeltä koskaan ja kapulat tippuivat, ainut mikä toimi oli pitäminen, sitähän nyt ollaan vain treenannu eli oma moka..

Myös tuolia kierrettiin ja tehtiin luoksetulon stoppi, tämä aikas makee ja tosi hyvä draivi tässä liikkeessä kokonaisuudessaan:)

Ryhmän jälkeen jäättiin vielä aksaamaan pienesti, minimuuri tehtiin ekaa kertaa ikinä. Pari tatzia puomin kontaktilla, teki hienosti. Ja loppuhuipennukseksi kokeilin muutamaa estettä medikorkeudella, halusin a) katsoa tajuaako se edes hypätä ja b) kääntyykö se hyvin, koska on kääpiö

a) tajusi b) kyllä kääntyy, Janita oli oikeassa:)

15.01.2010 - 16:36

Tänään treenattiin ruutua hangessa, oli hyvää lihasjumppaa samalla, hangessa oli melkoisen työlästä tarpoa..

Peps aloitti, tehtiin nyt voi-ruutua x 2 lelulle ja kerran tyhjään. Kaikki ruudut loistavat, kääpiötä ei hanget haittaa:)

Lisäksi tehtiin uutena ruudun loppuosaa x 2, eka suoraan leluun ja toinen imuuttaen seuraamaan, vähän jäi perusasento vajaaksi lopussa mutta ei sitä roomaakaan päivässä:)

ToTo seuraavaksi ja aloitettiin tyhjällä, sinne upposi. Toistolla kokeilin lelulle mutta tämä ei ole vaan Toopen "juttu", vauhti hidastuu, alkaa turhan aikaisin kyttäämään lelua. Parempi tehdä vaan tyhjiä tai alustaa koska näillä toimii paremmin.

Jatsi ei sitten yllättäen tykännytkään kahlata ruutuun, aika jännä, kun se on se meidän perheen kahlaaja, aina umpihangessa jos mahdollista. Teki toki ruudun mutta ei "ilmeellä" eli jätettiin tämän hinkaaminen suosiolla.

Peps pääsi sitten vielä hommiin ruoka-aikanansa. Aloitettiin metallilla jossa tänään treenattiin irroitusta, toimi hyvin, loppukerroilla puristi oikein metallia kun toin kädet kapulaan, hyvä hyvä!

Maahanmenoja tehtiin kaikilla mausteilla, lähinnä vahvistettiin päätä jota ei nyt laittaisi maahan (kun palkka tulee ylhäältä päin) mutta äkkiä se pää muistui mieleen kun palkkaa ei muuten irronnut;)

Liikkeestä maahanmeno ja kaukojen maahanmeno hyvät, luoksetulon maahanmeno vielä vähän hutera, yrittää kovasti mutta aina ei onnistu..

12.01.2010 - 20:10

Tänään ollaan treenattu laitonta, Jatsi pääsi Jukkiksen kanssa yksin laitonta treenaamaan, ToTo ja Peps ekaa kertaa sitten yhdessä, tähän astihan Peps on treenannut vain yksin tai isoisä seuranaan.

Ekaa kertaa myös Peps sai tehdä laittoman ensin, tässä ekana hakemisessahan ToTolla oli aikoinaan isoja vaikeuksia lähtemisen kanssa, Pepsillä ei näitä ongelmia ole:)

Ekaa kertaa myös saatiin Pepsin laittomiin häiriötä, kun pahaa aavistamattomat ohikulkijat menivät tiellä samaan aikaan kun kääpiö haki esinettään, mikä kivointa, häiriötyypit ei häirinneet Pepsinkäistä tippaakaan, sen sijaan tyyppien rauhallinen iltakävely ehkä häiriintyi:)

Ja ettei unohtuisi nämä p.olojen laskurit niin, Pepsin paikallaanolot tällä hetkellä, istuminen ohjaaja näkösuojassa 1/2 min ja makuu 1 min, hyvältä näyttää:)

Huomenna on sydäntalvi, päivä jolloin talven selkä taittuu ja lähdetään ihan oikeasti kohti kevättä:)

Tosin ei tämän vuoden talvikaan ole yhtään hullumpi ollut, on valkoista & valoisaa, IHANAA!!!!

Ja koirat nauttii...

Vuodenajasta riippumatta -tikku suussa-

Kuvat Saari Sirpa

04.01.2010 - 20:34

Tosi usein kuulee sanonnan lahjattomat treenaa ja koska me treenataan niin paljon, niin ollaan varmaan tosi lahjattomia:))))

Jatsi & ToTo ovat lähinnä joulunajan puuhastelleet. Niillä on ollut tärkeä tehtävä kun ollaan opetettu Pepsille malttia, tehdä aina jotain temppuja tai tokontapaista Pepsin odotellessa (kiltisti) vuoroaan.

Lisäksi J&T ovat pelanneet jalkapalloa, etsineet esineitä sekä harjoitelleet perusasentoa ohjaajan oikealla puolella:)

Tänään tämä lahjaton jengi treenasi merkkiä ja loistavien merkkien jälkeen yhtä ohjausta agin ihmeellisessä maailmassa. Ihmeelliseksi sen tekee se, että mulla ei ole harmainta hajuakaan siitä mikä voisi olla kyseisen ohjauksen -nimi-, puhumattakaan siitä miten se pitäisi opettaa

Mutta hienosti se silti meni, kaikki koirat päätyivät sinne minne halusinkin! Kyseessä oli ikään kuin pakkovalssi mutta väärään suuntaan:)

Pepsi ei ole mitään joululomaa viettänyt vaan treenannut, treenannut ja treenannut. Nouto kun saatiin kuntoon, aloin työstämään esineitä. Pepsin halu etsiä oli 0 ja vain siksi, ettei halunnut palauttaa mulle mitään, yhtään mitään. Miksi etsiä esineitä kun ne pitää viedä ohjaalle, looginen pentu:)

Treenattiin sitten rinnakkain sekä lelujen palautusta että esineiden etsimistä, alkaen, mistä muualtakaan kuin olohuoneesta jonne ilta illan jälkeen piilottelin tennareita. Näytti kyllä aluksi niin epätoivoiselta ettei tottakaan mutta kun ei ole lahjoja, pitää vaan treenata:)

Ja nyt hakee jo pellolla esineitä, hirveellä dravilla ja innolla + palautusvauhti on sama kuin menovauhti, vitsit taas pitää todeta, että treenit kannattaa:))))))))

Lisäksi Peps on aloittanut tunnarin, näyttää tosi hyvältä. Intoa on enemmän kuin älyä mutta selkeästi on oikeilla jäljillä. Yhdellä kerralla kävi tosi kurjasti, Peps haisteli hienosti, löysi oman ja yritti ottaa sen apinan raivolla jolloin kapula sinkosi kaapin alle seinää vasten, sieltäkin vielä yritti sitä saada mutta sitten meni järki ja palasi kapuloille ja toi väärän, josta sai tietysti ison palkan:)

Aktivointipelikin ostettiin joulun iloksi, tämä on ollut lähes päivittäinen hupinumero. Jatsi on alusta asti ratkonut peliä omaan varmaan tyyliinsä, ei mitään turhaa hosumista vaan tarkkaa työtä ja namit saa aika nopsaan suuhunsa. ToTo oli aluksi vähän reppana, se ei tajunnut ja pyysi apua. Mutta kun apuja ei tullut, keksi idean ja taitaa nyt jo olla Jatsia näppärämpi. Pepsi taas tekee tätä raivolla, se ei tippaakaan mieti miten namit saisi kätevemmin ulos, se vaan rapii, puree, tönii ja tätä kaikkea yhtä aikaa, mikä yllättävintä, sen taktiikka on kerta kerran jälkeen nopein, ei kaunein, mutta nopein.

Pepsi oppi meidän koirista nopeiten perusasennon ohjaajan oikealla puolella, osaa sieltä jo siirtyä vasemmalle puolelle ja melkein vasemmalta oikeallekkin, toki sen etuna on ettei ole vuosikausia tehnyt perusasentoa -vain- vasemmalle puolelle kuten nämä meidän tokotyypit:)

Kaukoja ollaan tehty aika paljon yhteistreeninä, menee tosi hienosti ja on kyllä näyttävän näköistäkin. Vielä en ole raaskinut Pepsin takia kilpailuttaa (nopein asento voittaa) vaan kaikki on saaneet joka kerta palkan, edellyttäen tietysti että asento on oikea:)

Lahjattomuudesta huolimatta tai ehkäpä juuri sen takia, treenit jatkuvat..

01.01.2010 - 16:50

Vuosi vaihtui ja nyt saa opetella kirjoittamaan 2010:)

Tänään ei vielä kirjoiteltu vuosilukuja tämän enempää vaan nauttittiin ihanasta vuoden ekasta päivästä. Oli kylmää mutta kaunista ja ennen kaikkea lunta riitti!

Kuvat Sirpa Saari, iso kiitos Sirpa!!


Jatsi nauttii:)


ToTo on tainnut sulkeltaa lumessa?


Pepsiä hädin tuskin erottaa hangesta:)


Kyllä mäkikävelyä voi harrastaa myös talvisin


Perillä, saako tästä palkkaa?


Ei kun alas..


Treenaako ToTo kontakteja?


Kaikki ylhäällä


3 korvaa pystyssä, yksi kauniisti:)


Ja taas mennään..


Hei, oottakaa mua


Sainpas sunt kiinni


Pakoon..


Mihin toi yks meni?


Meidän jengi toivottaa hyvää uutta vuotta 2010:)

15.12.2009 - 18:13

Tänään treenattiin vain vauhtia, ei paljon huvittanut seisottaa ei itseään eikä koiria pakkasessa joten nopeat & vauhdikkaat treenit sopivat hyvin tälläiseen pakkaspäivään.

Pojat saivat tehdä vuorotellen, tämä nostaa kivasti kierroksia eikä vauhtia tarvitse erikseen miettiä:)

Ensin ruutu, Jatsi aloitti, tehtiin kolmiotreeninä eli minä siellä puolessa välissä, hyvin ampui merkille ja hyvin ampui ruutuun, sinne oli Pepsin jäljiltä jäänyt alusta joten meni suoraan maahan, kuten opetettu on:)

ToTo teki myös hurjavauhtisesti saman harkan, tässä parin viikon aikana Toopen merkki on parantunut tosi paljon, nyt menee kovalla vauhdilla taakse ja kääntyy vasta stoppi-käskystä, hurjuutustreenit ovat siis tuottaneet tulosta!

Sitten ohjattu nouto pk-kapulalla, tämä meni molemmilta tosi hyvin. Lopuksi tehtiin vielä idarin asennot suorapalkalla, vaikkei tämä olekkaan varsinaisesti vauhtiliike, sen saa hyvin upattua vauhtitreeneihin kun tekee sen pelkkänä leikkinä:)

13.12.2009 - 18:32

Tänään tehtiin pellolle iso esineruutu, molemmille 2 esinettä.

ToTo haki ekan joka löytyi & palautui salamannopeasti. Seuraava esine oli Jatsin ja se oli myös kädessäni ennen kuin kissaa ehdin sanoa:)

Toton vuoro jälleen ja taas esine palautui salamana, hyvä Toope:)))) Jatsi joutui sitten viimeisellä esineelle tekemään enemmän töitä, koska jäljellä oli vain lähiesine ja sitähän joutuu sitten etsimään kun se ei todellakaan ole siellä 50 m jossa Jatsi mielellään etsiskelee:)

Tehtiin myös pudotetun esineen noutoa, kaikki pudonneet esineet palautuivat:))))

Sitten siirryttiin viettämään leffa-iltaa ja leffana toimi livenä agilityn PM-kisat. Ja niin meidän suku loisti taas:)))))

Isosti onnea Janita & Hitti PM-KULLASTA!!! Eilen Jatsin lapsi voitti KV-kisan, onnea Jaakko & Zen ja tänään oli Jatsin lapsenlapsen vuoro, huisaa:)))))))))))))


Aksa loppui, nyt voi relata:)

12.12.2009 - 20:48

KIITOS KAIKILLE ONNITTELUISTA!!!!!!!!!!!!

Arkeen ollaan palattu vähitellen, tällä viikolla tehtiin vielä yksi reissu, tällä kertaa pohjanmaalle. Nyt olen automatkailua ihan täynnä ja joulun aikaan suostun ajelemaan vain koulutuksiin tai treeneihin:)

Isot koirat eivät juurikaan ole treenanneet, mutta se vähä mitä ollaan tehty, on mennyt hyvin!!!

Tänään oli ryhmätreenit, jossa Jatsi pääsi vähän muodon vuoksi tekemään, sellaista hilpeää hilluttelua, ei muuta. Mutta ToTolla oli oikein treenisuunnitelma mukanaan:)

Tarkoituksena oli taas kerran häiriössä tehdä kaikki onnistuu treenit ja niissä onnistuttiin hienosti. Ensin tehtiin luoksetuloa, jossa 2 ekaa suorana ja vimppa stopeilla, nämä loistavat. Sitten pari hyppynoutoa, ToTon lemppari:)

Toisella kierroksella ohjattu, ekalla oli kapula viety valmiiksi ja toistolla vein itse (ikään kuin liikkurikin olisi toiminut), tämäkin onnistui hienosti ja palkasi sai pari palkkamerkkiä.

Tavoitteena on nyt talven aikana tehdä Toopelle tämänkaltaisia treenejä pelkästään, eli kaikki hinkkaukset kotipihalla ja häiriössä vain ko-treeniä, katsotaan sitten minne asti tällä reseptillä päädytään..

21.11.2009 - 20:05

Lauantai-ilta aloitettiin ToTon kanssa agilla:)

Ensin tehtiin radanpätkä jossa pussi osoittautui hankalaksi, ei oikein hahmottanut tätä, muutaman toiston jälkeen alkoi sujumaan, myös ohjaajan sijoittumisella oli merkittävä osuus tässä:)

Toinen radan pätkä meni hyp- hyp- hyp- rengas- kepit- pöytä- puomi, tämä sujuikin tosi hienosti, kepit haki ja teki ihan itse, joten pääsin irtautumaan pöydälle, pöydän tekee nykyään tosi hienosti mutta siellä pysyminen on toki Toopelle tosi hankalaa, henkisesti:)

Puomi meni tosi hienosti ja irroitin tässäkin itseni, tämä ei vaikuttanut Toopen kontaktiin mitenkään, on se taitava:))))))

Jatsi pääsi sitten tokoryhmän treeneihin ja se meni upeammin kuin koskaan!!!

Aluksi tehtiin luoksetuloja & stoppeja siivekkeen kierrolla, tästä Jatsi nauttii suunnattomasti:) Perään suora luoksetulo liikkeenä ja palkaksi ruutuun, jossa lelu. Lisäksi tehtiin kaukoja aika lyhyeltä matkalta, teki hienosti!

Toisessa osiossa tehtiin seuraamista, tässä into vähän haittasi tekniikkaa, mutta paras ilme voittakoon:)))))

Lisäksi ohjattu nouto, molemmat puolet. Vasen ihan normaalisti, oikea kapula ruudun edessä, ruutu ei haitannut mitenkään, hyvä Puupi:))))

Siinä olikin sitten Jatsin treenit, seuraavaksi treenataan & kisataan Norjassa, jossa meidän motto tulee olemaan -paras ilme voittakoon-

18.11.2009 - 17:54

ToTo pääsi tänään aloittamaan treenit, työn alla oli ohjattu nouto, jota ensin kokeiltiin ihan liikkeenä. Teki teknisesti hyvin mutta hidastaa liikaa sivulletullessa, hidastus alkaa jo about merkin tasolta, ei hyvä:(

Kokeiltiin sitten erillaisia variaatioita tähän, missään kokeilussa ei tehnyt täysillä, paras lopputulos oli ehkä siinä, kun lähetin merkille ja sen jälkeen heitin kapulan. Irrallisena treeninä palautukset hienot mistä suunnasta tahansa, ehkä näitä vaan enemmän pitäisi treenata tai ottaa taas paot käyttöön, pitää miettiä..

Lisäksi kierrettiin puuta, tämä toimi lähinnä ruutua edeltävästi nostatuksena ja hyvin nousi, saatiin täydellisiä ruutuja:))

Jatsilla oli työn alla ruutu, paikkaa etsittiin yhdessä ja erikseen, muutaman toiston jälkeen paikka löytyi ja sitten teki super-ruutuja:))

Lisäksi tehtiin luoksetuloa takapalkalla, tänään toimi hienosti, vauhti hyvä ja stoppi terävä, toivottavasti pysyy nyt tuollaisena PM-kisoihin asti, nyt ei enää stoppailla:)

Tässä vielä pari Sirpan ottamaan kuvaa Mun & Jatsin palkitsemistilaisuudesta:)


Edustusasut päällä:)


Hienon julisteen oli Tsau tehnyt

16.11.2009 - 14:49

Taas lähestyy pikkujoulukausi ja alkaa nämä perinteiset joululaulut..

Jatsin piti alunperin vain keskittyä seuraamiseen, ajattelin käyttää koko treeniajan seuraamisen hinkkaamiseen mutta kuinkas kävikään..

Seuraaminen oli just eikä melkein, ei löytynyt mitään hinkattavaa joten ehdittiin tekemään muutakin:)

Idarissa suorapalkka sekä seisomisesta että istumisesta, maahanmeno liikkeenomaisesti, pää maassa koko ajan! Luoksetulosta tehtiin vain loppuosaa, tämä hieno! Tunnari liikkeenomaisesti, meni hienosti ja kaukot sekä liikkeenä ylipitkältä matkalta, pysyi aivan paikoillaan ja läheltä leikkien, leikissä peruutti monta metriä:)))

ToTolle oli sama suunnitelma, eli pelkkää seuraamista mutta yllättäen ToTonkin seuraaminen oli niin hienoa, ettei jääty sitäkään hiomaan:)

Tunnari tehtiin liikkeeomaisesti ja tuli taas palautuksen niin kovaa, että kaatui liukkaalla nurtsilla, hyvin piti silti kapulaa, se ei edes kaatuessa irronnut:)

Hyppynouto oli hieno ja tässä pysyi myös pystyssä:)))))

14.11.2009 - 15:57

Tehtiin pienet mutta sitäkin tehokkaammat treenit:)

Jatsi aloitti hyppynoudolla, pari kertaa hurjuuttaen ja kerran liikkeenä, noutokäskyllä maustettuna:) Perään tunnari liikkeenä ja erillisenä tunnarikapulan pitämistä & sivulletuloa. Tämä oli Jatsista niin hauskaa, ettei viimeisillä kerroilla enää meinannut irroittaa kapulasta:)

ToTo teki saman setin, tunnarin palautusvauhti oli hirmuinen, aika ideaali tilanne; menee kapuloille hyvällä laukalla, haistelee tarkasti ja ampuu takaisin, tämä me siirretään kisoihin!!!

Sitten pojat tekivät yhdessä p.istumisen:) Kaukoja tehtiin vielä parityöskentelynä sekä merkkiä vuorotellen toisen häiriköidessä matkalla, kivaa oli:))))))

11.11.2009 - 13:58

Tänään treenattiin Kupittaalla ja teemana oli kaikki onnistuu-treenit:)

Jatsi teki ruutua monta kertaa, välillä stoppasin seisomaan + palkka, välillä suoraan maahan + palkka, välillä kokonaisena, hyvin kuunteli eikä arponut asentoja!

Luoksetulo tehtiin suorana, tuli kovaa! Ohjatussa tehtiin oikea puoli ja lisäksi leikittiin kaukoja yhden puistotyöntekijän häiriköidessä (tyyppi ei toki tiennyt häiritsevänsä, kunhan törkeesti joutui hyväksikäytetyksi)

ToTon kanssa pelasin varman päälle, koska halusin sille varmasti kaikki onnistuu treenit. Ensin pari ruutua läheltä + lätkälle, sitten merkille vietynä ja sieltä ruutuun ja vasta sitten liikkeenomainen suoritus, tavoite toteutui:)

Tehtiin myös suora luoksetulo ja ohjattu nouto (vasen), nämä superit:))))))


Jatsin ilme -kaikki onnistuu- treeneissä:)
(kuva Sirpa Saari)

04.11.2009 - 16:55

Jatsi pääsi aloittamaan treenit, tehtiin kaikki noudot. Ohjatussa palkkasin ensin merkin, toistolla koko liike, teki hyvällä ilmeellä:) Hyppynoudossa metsku jäi pystyyn, mutta tämä haitannut eli hyvä ilmeinen suoritus tässäkin.

Tunnarissa myös hyvä ilme mutta väärä kapula! Kapula oli Norjan malliin reunassa mutta otti ihan toisesta suunnasta väärän! Lähetin uusiksi ja oma löytyi! Tehtiin vielä tunnari, nyt kapula toisessa reunassa ja taas toi väärän. Ei muuta kuin uusiksi lähetys ja oma löytyi, että silleen..

ToTo teki saman setin mutta palkatta, eli palkka irtosi vasta tunnarin luovutuksen jälkeen. Missään noudossa ei mitään moitittavaa, ilme oli loistava:)))))))) Pikku hiljaa alkaa tämä yhteinen sävel Toopen kanssa löytymään:)))))

Esineruudussa tänään vain 1 esine ja 2 koiraa, vain yksi voittaja siis:) Ja tänään voittaja oli ToTo, esine oli aika lähellä ja Jatsi ampui tuttuun tyyliin kauas taakse Toopen jäädessä etualalle. ToTo oli kyllä niin polleeta kun hän oli se etevin ja pätevin:))))))))))

Polleus näkyi hyvin laittomassa, joita saivat tehdä muutamat esineruudun jälkeen, irtosi tässä kuin ohjus:)))))

03.11.2009 - 16:33

Kattoremontti keskeytyi kun toinen äijä sairastui ja meillä on vain puolet kattoa pään päällä, ei kiva:(

Katottomuus ei kuitenkaan haittaa treenejä:) Tänään tehtiin esineruutua, tarkoituksena oli ottaa molemmille 2 esinettä ja alku näyttikin lupaavalta, Jatsi työskenteli tuttuun tapaan hienosti ja esineet nousivat ennätysvauhtia. ToTo ei kuitenkaan löytänyt omia esineitään ja sitten sitä ei enää huvittanut etsiä:(

Mutta koska mua huvitti treenata esineitä niin vietiin vielä esineet uusiksi ja Jatsi sai hakea 2 ja ToTo joutui hakemaan yhden:)

03.11.2009 - 08:26

..ja kuinkas sitten kävikään:)

Meidän kattorempan aloitus on siirtynyt ja siirtynyt mutta tänään se vihdoin alkoi. Yleisen sekasorron (lue ToTo) välttämiseksi olin remppamiehiä koirien kanssa vastassa pihalla:)

Jatsi huusi kuin paloauto, nuuskaisi äijät ja haki molemmille oman pallon heitettäväksi, koska äijät ei alkaneet pelaamaan Jatsin kanssa palloa, Jatsin mielenkiinto loppui siihen:)

ToTo oli yllättävän reipas, toki se tutki ja tarkasti äijät päästä varpaisiin mutta otti tilanteen ToToksi tosi tyynesti, nyt se vahtii olkkarin ikkunasta työn kulkua:)

Pepsi pääsi yksinään erikseen äijiä moikkaamaan, sitä ei paljon huimannut. Kiipesi tyynen rauhallisesti äijien autoon ja roikkui rautatelineessä telinettä kannettaessa takapihalle:)

Lisäys; 2 h ToTo jaksoi päivystää, sitten totesi äijien osaavan hommansa ja luovutti;) Jatsi yllättäen jännitti vähän meteliä, joka oli kieltämättä aikamoinen! Peps ei välittänyt metelistä missään vaiheessa mitään, sitä ei myöskään tippaakaan hämmästytä ikkunan takana keikkuvat ukot:)

Sisätreeneissä Jatsi teki paikallakäännöksiä ja sivuaskeleita, ToTo harkkasi -moi- temppua, jos saisi sen hirvittävän huitomisen siirrettyä tassun ylhäällä pitoon:)

02.11.2009 - 15:08

ToTolla oli tänään ohjelmassa palkaamattomuustreenit:)

Ensin tehtiin luoksetulon loppuosa, sitten idari, seuraaminen ja hyppynouto liikkeinä, tämän jälkeen ruutu jossa olikin sitten vihdoin se palkka:))))))))))

Toope teki hyvin ja palkkaantuikin mielestäni hyvin! Sisätokoissa tehtiin kaukoja nopealla tempolla, pelkillä käsimerkeillä, tämäkin sujui Toopelta hienosti!

Jatsi aloitti treenit luoksetulolla joka tehtiin yhdellä stopilla ja tästä suoraan leluun. Toistolla suoraan leluun stopeitta:)

Sitten hyppynouto x 2, ekalla heitin ihan esteen taakse ja toistolla tosi kauas, hyvin teki molemmat!!

Sitten se kuuntelu-osuus. Lähetin suoraan sivulta, 10 m päässä oli merkki ja tästä 10 m päässä ruutu, ruutu siis merkin takana suorassa linjassa. Välillä piti mennä merkille ja välillä ruutuun. Ekalla lähetyksellä Jatsi yritti ampua suoraan ruutuun mutta sitten alkoi kuuntelemaan ja teki tosi hienosti!

31.10.2009 - 13:33

Tälläisten päivien ja tälläisten treenien ansiosta sitä jaksaa tätä tokoa hinkata päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen..

Mikään ei ole palkitsevampaa kuin onnellinen täysillä tekevä koira. Mikään mestaruus tai titteli ei kilpaile edes samassa sarjassa tälläisen tekemisen kanssa!

Päätin ToTon olevan terve ja se pääsi aloittamaan treenit, tehtiin ohjattu (molemmat puolet), ruutu liikkeenä ja suora luoksetulo, ToTo teki sellaisella draivilla että heikompaa huimaisi:)))))))))

Jatsi ei hävinnyt innossa eikä ilmeessä pikkuveljelle tippaakaan, haukottiin henkeä Jukkan kanssa:))))

Hauskaa Halloweenia kaikille:)))))))))

24.10.2009 - 17:02

Viikko on ollut kurja myös Jatsille ja ToTolle mutta kun yksi sairastaa, kaikki sairastaa:(
Tänään kuitenkin Pepsin vointi salli isojen poikienkin treenit:)

Molemmat tekivät identtiset treenit ja yhtä hyvin:) Aloitettiin ohjatulla jossa taas lehtien takia kapulat pystyssä, varmaan tämäkin jossain kisoissa tulee eteen, on sitten tämäkin treenattu valmiiksi:)

Perään tunnari ja hyppynouto, hyppynouto Jatsin kanssa hiipien ja ToTon kanssa yksi toisto, kun ensimmäisen hyppeli ihan itsekseen:)
Sitten kaukot, jossa tehtiin nyt viime PM-kisojen liikejärkällä, tosi hyvin molemmat tekivät!

Ruutu tehtiin kerran läheltä alustalle ja sitten luoksetulo aivan ruudun vierestä lähtien, perään tietysti ruutu ja kumpikaan ei mennyt halpaan, vaan ruutuun:)
Ruutu tehtiin kokonaisena ja kiertelin aika pitkän lenkin ennen kutsua, mennen myös näkösuojaan välillä. Toope vähän nosti päätä ihmetellessään, Jatsia ei tämäkään hämmästyttänyt!

Ja jälkkäriksi pujottelua pihan poikki lähettäen, Jatsille helppo sisäänmeno ja ToTolle vähän haastetta, Toope otti haasteen vastaan ja haki sisäänmenon hienosti:)

 

20.10.2009 - 17:15

Ensin iso kiitos kaikille meitä muistaneille, Jatsi haluaa vielä erikseen kiittää Forssalaisia apinasta joka kerta toisensa jälkeen sylkee tennaria vatsastaan:)

ToTokin on toipunut jo reissusta, Toopelle tämä oli eka ulkomaanmatka ja kokikin valtavasti kaikenlaista. Kisat ja kisapäivät oli varattu Jatsille mutta vastaavasti Toope sai sitten kaiken iltaohjelman itselleen:)

Monta uutta paikkaa, tapahtumaa ja asiaa tuli koettua. Treenattiin erillaisissa paikoissa ja häiriöissä. Ihmeellisintä oli kuitenkin vierasta kieltä puhuneet ihmiset, se oli Toopelle vähän shokki:)

Kaiken kaikkiaan ToTo reissasi ToToksi NIIN hienosti!


Jatsin laivamatkat sujuivat näissä merkeissä:)


ToTo taas keskittyi enemmän maisemien ihailuun:)

30.09.2009 - 16:57

Tänään tehtiin palkallinen minikisatreeni, tässä oikeastaan ainut kisamainen asia oli oikea liikejärjestys, muuten kisamme oli hyvin typistetty:)

Jatsi pääsi itseoikeutetusti aloittamaan, tehtiin pari luoksetulon loppua, sitten ruutu liikkeenä joka sekin toistettiin jotta sain palkattua sekä seuraamaan tulon että ruudussa pysymisen.

Ohjatusta noudosta tehtiin vain merkki jonka päälle tunnari kisamaisesti mutta ylipitkällä matkalla, hienosti meni nämä kisat:)

ToTo kisasi myös saman setin ja aivan virheettä:))))))))

Lopuksi vähän fiilisteltiin, pojat saivat vuorotellen tehdä hyppynoudon ja putken, kivaa oli ja lujaa suoritettiin molemmat, Toopen piti ihan huutaa putkea suorittaessa kun niin paljon kiehui, olihan se joutunut katsomaan Jatsin putken suoritusta ensin:)

Iltatreeneissä..

Jatsi teki idarin asennot, p.istumisen, ruudun (palkka stopista) sekä ohjatun noudon, oli aika polleeta poikaa kun pääsi ekana Pepsin ja ToTon jäädessä kateellisena odottamaan omaa vuoroaan:)

ToTo treenasi ruutua suorapalkalla, ohjattua liikkeenä sekä luoksetulon maahanmenoa jossa tarvittiinkin  useampi toisto ennen kuin muistui mieleen:)

26.09.2009 - 21:40

Tämä päivä meni kokonaisuudessaan Tuorlassa upeassa säässä liikkuroiden, jos ollaan ihan tarkkoja en liikkuroinut ensimmäistäkään liikettä vaan toimin niin koirana kuin ohjaajanakin liikkureiden päivittäessä tietotaitojaan.

Kyseessä oli kennelliiton järjestämä valtakunnallinen liikkeenohjaaja-päivä ja se onnistui kyllä todella hienosti, jostain säästösyistä johtuen kyseessä oli todellakin vain päivä eikä viikonloppu, joka olisi ollut enemmän paikallaan:(

Osassa harjoituksia tein mielikuva treeniä MM:t silmissäni, todella kivaa:)

Omiin iltatreeneihin jäi valoisaa aikaa ehkä 7 minsaa, joten tehtiin vain motivaatio ruutua & motivaatio merkkiä, Jatsi ja ToTo nauttivat, vaikka Pepsin järjetön vastalause (huusi kuin hyeena Jukkiksen sylissä) aiheuttikin extra-häiriötä:)

Kiitos kaikille liikkuripäivään osallistuneille, ihanaa kun löytyy aktiivisia ja innokkaita liikkureita, niitä kokeen tärkeimpiä henkilöitä, jotka omalla ajallaan jaksavat päivittää tietotaitoaan. Kiitos myös Arma, Pekka ja Riitta päivän läpiviennistä, koska ja missä uusiksi?

24.09.2009 - 20:05

Jatsi on tokotellut joka päivä, en ole vaan ehtinyt kirjaamaan treenejä ja kun kaikki on mennyt hienosti niin..

Tänään oli ohjelmassa p.istuminen (täysi aika), ruutu kaikilla mausteilla eli ekana palkka pysymisestä, sitten seuraamisesta, sitten stopista ja vimppana suoraan lelulle ammutus. Luoksetulo suorana, tuli lujaa:)

Ohjattu sorvatulla (vasen) ja kaukot häiriössä, tein läheltä mutta liikkeenomaisesti, hyvät asennot!!!

ToTo teki simppeliä muutaman esteen harkkaa pitkillä esteväleillä ja vaikeilla keppikulmilla, kepit ihan superit, kyllä taipuu:)

Lisäksi harkattiin A:ta radalla, nyt teki hienot pysähdykset ja lähti vasta luvalla, vaikka vähän provosoinkin, hyvä Toope:)))

22.09.2009 - 11:38

Aamusta suunnattiin Tsaukkilaan, jossa oli sopivasti iso ulkokenttä aivan tyhjä:)

Jatsi aloitti tekemällä motivaatio-istumisen. Sitten MM-seuraamiskaavio välipalkoin, meni hienosti ja nyt enää kisoihin asti motivaatio seukkua:)

Idarin asennot tehtiin suorapalkalla ja luoksetuloja otetiin pari, eka pakona toinen paikoillaan, nyt lähtövauhti on hieno:)

Hallin sähkölukko oli jumissa joten Toopen aksat meinasivat jäädä väliin, onneksi paikalla oli avaimellinen ihminen ja päästiinkin aksaamaan:)

Vaikeeta oli taas kerran mutta saatiin treenattua kaikki vaikeat paikat. Radan alku hyppy, okseri, pituus ja A:n alle putkeen oli eka haaste, okseria ei oikein hahmottanut vaan roiski, aika nopsaan kuitenkin keskittyi hyppäämään ja sittenhän se sujui:)

Toinen haaste oli keppien jälkeiset 2 hyppyä jotka jäivät kivasti tyrkylle kepeiltä tultaessa ja tietysti ne piti ohittaa. Sihinät ja suhinat eivät auttaneet, mutta pari haltuunottoa palkaten auttoi kovasti pikku koiraa kuulemaan:)

Vimppa haaste oli tiukka kääntö lyhyellä estevälillä ja sen jälkeen seuraavan esteen takaakierto, otin sitten haltuun jo edellisellä esteellä ja sittenhän sekin sujui, takaakierto oli makeeaakin makeampi, aivan siiveke nuollen ja käsittämätön kääntö, mutta ollaan tätä treenattukkin:)

Lisäksi tehtiin erillisinä rengas + puomi yhdistelmä, nyt menee kyllä kontaktiesteet ihan täysillä loppuun välittämättä yhtään mun sijainnista, aivan loistavaa!!!

19.09.2009 - 20:17

Taas on harkinnassa siirtää kirjat kupittaalle, koska mä olen siellä aina:)

Päivällä oli tavoitteena TVA-kurssi, kivoja koiria ja motivoituneita ohjaajia, sääkin oli mitä mahtavin (ellei jopa koirille liian kuuma)

Välillä kotiin syömään ja takaisin kupittaalle jossa oman tokoryhmän treenit, mukaan pääsivät meidän koirista Jatsi ja Pepsi, Toopen jäädessä sairastamaan kotiin:(

Jatsi aloitti treenit tekemällä MM-kisojen seuraamiskaavion, olipa se pitkä ja täynnä täyskäännöksiä muttei muuten sisältänyt mitään ihmeellistä!

Paikallaan istumisen Jatsi teki makaavien koirien välissä (toisella vielä juoksukin), istui hienosti:))))

Ohjattu nouto tehtiin normisti (oikea) ja ruutu MM-kaavion mukaisesti tehden luoksetulo kentän poikki vinosti tätä ennen, jätin kaikki merkit paikoilleen mutta tämä ei Jatsia hetkauttanut, hyvä Puupi!!!

Lopuksi tehtiin vielä kaukoja kahden koiran välissä sekä ruutua leikkien, tehtiin stoppia, siirtelyä ja kerran Puupi veti nauhatkin ruutuun allensa, siellä se sitten makasi niiden päällä aika tyytyväisen oloisena:))))

Kotiin tultua pääsi ToTo vähän puuhastelemaan mun kanssa, ensin ajattelin ottaa vain perusasentoja mutta teki ne sellaisella vauhdilla ja kiepeillä että en uskaltanut jatkaa niitä. Tehtiin sitten pikku pätkiä seuraamista ja nyt oli asenne kohdallaan:)))))

Lisäksi tehtiin ohjattua lähes paikoiltaan (jalkaa säästäen) ja tästä saatiinkin niin kiva leikki aikaiseksi että tätä jatketaan kyllä sairasloman jälkeenkin, siis vaikkei tokoiltaisikaan tosissaan:)))) Taidan myös ottaa tämän jollekkin kurssille ohjelmistoon, ehkä evl-leikkien läpi voisi olla oikea kurssi tälle.

17.09.2009 - 20:41

ToTon vatsatauti oli ohi yhtä nopeasti mitä alkoikin, mutta sitten meni eilen täysin kolmijalkaiseksi eli oikeaa etujalkaa ei laittanut maahan lainkaan. Ei ollut treenannut edeltävästi, ei riehunut, ei mitään..

Ja aamulla ei mitään kolmijalkaisuutta, siis tosi tosi mystistä:(((

Jatsi treenasi lyhyesti mutta tehokkaasti. Ensin seuraamista, jossa pääpaino hitaalla käynnillä, käännöksillä, pysähdyksillä ja paikallakäännöksillä, meni hienosti! Sitten ruutu suoraan lelulle ja lopuksi yksi motivaatio-istuminen (kävin vain viemässä lelun piiloon)

Ja koska ToTo oli nyt toipunut niin vatsataudistaan kuin kolmijalkaisuudestaankin pääsi se tekemään myös vähän seuraamista ja ruutua. Teki vielä saman setin Jukkankin kanssa, edelleen harkinnassa on jos Jukkis ohjaisi ToToa tulevaisuudessa, ToTo tykkäisi, Jukkasta en ole niin varma:)

Ja taas illalla Toope oli sitten kolmijalkainen, eli nyt joutuu lepoon ja remmilenkitykselle loppuviikoksi ja ensi viikolla sitten lääkäriin ellei tule kotikonstein kuntoon:(

16.09.2009 - 16:37

Eilen treenattiin Kupittaalla Tsau:n joukkueen kera kenraalit tulevan sunnuntain piirimestiksiä ajatellen. Koska ToTo luovutti joukkuepaikkansa osaavimmille, edusti näissä treeneissä meidän perhettä Jatsi:)

Jatsi tekikin ihan huipputreenit, kaikki meni aivan suunnitellusti!!!

Ekana p.olot, molemmat loistavat! Yksilöliikkeinä aloitettiin ruudulla, jossa pilkoin ruudun palasiin, kaikki osat tuli treenattua ja meni hienosti:)))

Seuraavana idari, jossa käskytettiin joka toisella sivulla. Vähän menaisi ennakoida liikkuria istumisen kohdalla muttei enää makuussa, tosi hyvä että pääsin vahvistamaan nyt tämänkin.

Kaukot olivat olleet liikkumattomat, tosin ennakoi perusasentoa mutta ei meillä ole ennenkään liiasta innosta nipotettu, joten ei nipotettu nytkään:)

Vimppana muutama suora luoksetulo suoraan leluun & pakona, hyvin nosti lähtövauhtia eli tämänkin liikkeen treenaus meni ihan putkeen:))))

ToTolla ei sitten putkeen menekkään:( Päivällä treenattiin takaakiertoja ja saatiin huippuhyvät treenit alle, aloitettiin ihan alusta pikkuhiljaa vaikeuttaen, onnistumisprosentti taisi olla 95 %

Illalla jäi joukkuetreenien ajaksi kotiin ja kotona oli vastassa aika pask.. vastaanotto. Oli jo päivällä oireillut vähän muttei tajuttu että vatsatauti (?) oli noin paha...

Ilta kului siivotessa ja yö ulkona juostessa, nyt näyttää paremmalta mutta verta tulee vielä aika reilusti, saa nähdä selvitäänkö ilman päivystyskeikkaa..

13.09.2009 - 17:27

Tänään kävi vieraita Pepsiä ihmettelemässä ja vierailun loppupuolella vieraat halusivat nähdä aksaa, joten ToTo kehiin ja aksaamaan:)

Koska putki oli vieraiden mielestä niin hauska, pääsivät sitten kaikki koirat vuorollaan tekemään putkea. Oli se aika hauskan näköistä kun vuorotellen ampuivat putkeen, Pepskin:)

Iltatreeneissä Jatsi teki kaikki liikkeet sekalaisessa järjestyksessä. Aloitettiin kaukoilla (palkatta) ja jatkettiin ohjatulla (palkka). Seuraavaksi tehtiin hyppynouto (palkatta) sekä tunnari (palkka). Sitten ruutu, palkka stopista, seuraavaksi luoksetulo ensin seisomisesta palkaten ja perään läpijuoksu suoraan leluun.

Seuraamisessa tehtiin pitkä juoksu-osuus, ei muuta. Idari tehtiin istumiseen saakka, josta suorapalkka. Ja lopuksi p.olot, ensin lyhyt makuu (palkka perusasentoon noususta) ja 2 x istuminen, eka istuminen oli vähän outo, oli vähän kyyryssä ja kuikuili naapuriin (?), vapautus piilolle ja homma alusta uusiksi, nyt istui normaalisti ja taas pääsi piilolle:)

Hyvät treenit, hyvä ilme ja eikös se niin ole, että asenne ratkaisee:))))))

12.09.2009 - 19:59

Tänään tuli pojille suunnittelematon treenivapaa:(

Ihan toimettomia ei kuitenkaan oltu vaan tehtiin sentään p.olot. Molemmille sama setti (erikseen kuitenkin) eli istumisessa palkka istumisesta piilolle ja makuussa palkka perusasentoon noususta suoraan leluun.

ToTon sain nyt aika hienosti kohdistamaan itsensä piilolle:)

Jatsi taasen laittoi hienosti makuussa pään maahan ja suoraan ekalla käskyllä, joka ei ole sen pää-käsky:)))

11.09.2009 - 13:49

Jatsi tokoili tottakai, ensin hiottiin sisällä pikkujuttuja, kuten askelsiirtymiä, peruutusta, käännöksiä ja kaukoja. Lisäksi tehtiin muutama temppu:)

Ulkona tehtiin sitten tunnari palkatta ja perään hyppynouto josta palkka, molemmat liikkeet ihan superisti:))))))

ToTokin tokoili, vaikkei lajia enää harrasta:( Sisällä enemmän temppuja ja vähemmän tokoa. Ulkona sama setti mitä Jatsille, tunnari tehtiinkin sitten kolmeen kertaan koska vasta kolmannella kerralla löysi oman. Hyppynouto hieno:)

Päätin nyt tokoilla ToTonkin kanssa aina välillä, kun ei sitä koskaan tiedä..

Iltatreeneissä

Jatsi teki luoksetuloa (suorana) sekä merkkiä viiveellä, teki ihan superisti:))))))

ToTo aksasi tai itseasiassa ennen aksaa teki pari merkkiä ja hyvin tekikin:) Aksassa vahvistettiin kontaktilla (A) stoppia, olen nyt antanut juosta kontaktit koska himmasi jossain välissä ja nyt ei siis osaa enää stopata. Yrittää kyllä ja kovasti mutta sillä vauhdilla ei vaan stoppaa..

Saatiin sitten vihdoin ja viimein yksi stoppi tehtyä, tähän lopetettiin. Pitää nyt jatkossa muistaa ottaa stoppeja välillä vaikka ne juosten otetut kontaktit onkin maailman nopeimmat ja hienoimmat:))))))

05.09.2009 - 21:38

Tänään oli tarkoituksena tehdä tokoryhmän treenien jälkeen kentällä ToTon kanssa agitreenit mutta kun ryhmätreenit peruuntui niin ei sinne kentälle lähdetty sitten olenkaan:(

Olin päivällä suunnitellut ToTolle kinkkisen radan jonka väsäsin sitten omalle kentälle. Meni kyllä paremmin mitä osasin kuvitellakkaan, yksi takaakierto tuotti aluksi ongelmia mutta vaihdoin tähän näkyvämmän hypyn ja sitten osasi tämänkin;)

Tehtiin rata pariin kertaan ja sitten toiseen suuntaan, jolloin rataprofiili muuttui kokonaan (jännää, luulisi sen olevan samanlainen) ja tämä toiseen suuntaan tehty tehtiin ekalla nollana, varmaan ikinä eka nolla ekalla yrityksellä:)))))))))))

Nollaradan jälkeen piti vielä kokeilla ja kikkailla yhdessä kohdassa omaa sijoittumista ja sitten tehtiin vieläkin makeempi 0, jännää miten tokoihminen voi olla nollista iloinen:))))))

Jatsi treenasi vieraalla hiekkakentällä kaikki muut paitsi noudot, meni tosi hienosti. Tokovika liike oli ruutu jossa suorapalkka ja ylimittainen matka, sinne se ampui:) Kaukoissa peruututin yhden seisomisen koska ei ojentanut tarpeeksi ja idarissa sai suorapalkan maahanmenon päästä, siinä kai ne merkittävämmät muistiinpanot:))))))

01.09.2009 - 21:17

ToTo aksasi taas, rata oli muuten samanlainen mutta nyt otin mukaan A:n jonne oli vaikea kääntö kepeiltä. Ensin ei onnistunut mitenkään koska mun oli pakko päästä keppien toiselle puolelle ja Toope ei vielä osaa niin rajua takaaleikkausta mitä yritin:(

Valssaus keppien päässä ei toiminut myöskään koska ainut kohta mistä pystyi A:lle ohjaamaan oli nimenomaan vähän koiran jäljessä ja siellä A:n puoleisella puolella:(

Sitten päädyin vaan lähettämään Toopen tekemään rataa itsekseen ja juoksin tuhatta ja sataa sinne kepeille vastaanottamaan ja leikkasin vasta kun oli riittävästi pujotellut, toimi hienosti ja oli kivaa että suoritti kaikki eteentulevat esteet vaikka yks pinkoo pakoon:)

Jatsi tokotteli, tehtiin erillaisilla vaihdoilla kaukoja, yritin keksiä mitä ihmeellisimpiä sarjoja, mun mielikuvituksella varmaan kaikki mahdollinen on tullut treenattua:)

Toisena Jatsi teki luoksetuloa, tehtiin kaikki osat ja kaikesta palkaten, seisominen saisi olla edelleen sähäkämpi mutta kaikki muut palat likimain täydelliset:))))

Ilta huipentui kolmen koiran merkkitreeniin, eli jokainen sai vuorotellen tehdä merkkiä. Jatsille tämä on niin tuttua ja sillä on muutenkin tosi hienot merkit mutta ToTolle treeni teki hyvää, kuumui odottamisesta ja toisten palkkailusta kivasti ja teki omalla vuorollaan täydellisiä merkkejä:)

Peps ei oikein ymmärtänyt tätä vuorotellen tekemistä mutta pienellä huijauksella se saatiin omalla vuorollaan vasta merkille ja on se aika söpö kun tarjoaa tosissaan:)

 

30.08.2009 - 22:12

Jatsi tokotteli tänään(kin) ihan superisti:)))))))))

Tehtiin pelkkää vauhtitreeniä ja vauhtia oli!!!!!!!!!

Liikeinä hyppynouto, ruutu, tunnari ja luoksetulo, suoritukset olivat sitä luokkaa että niillä voitetaan äMMät jos tuollaisina saan ne kehään siirrettyä:)

ToTo aksaili, tehtiin taas pyöritystä joka on KIVAA, hyödyllisyydestä en tiedä:) Vimppana työn alle ihan oikea treenikuvio joka ei sitten sujunutkaan ihan hyvin, mutta kokeilemalla löydettiin yksi oikein toimiva ja toinen toimiva muttei hieno ohjausratkaisu, joten loppu hyvin, kaikki hyvin..

Pepsi yritti syödä sekä ohjatun noudon kapulan että ruutumerkin, luultavasti siis tokosuuntautunut koska agi-esteet se vaan suorittaa:)

29.08.2009 - 21:26

Suuntasimme koko perheen voimin Tsaukkilaan tokoryhmän treeneihin, aloitettiin paikallaan ololla, johon pääsi oikeutetusti ToTo, hyvin istui kahden makaavan koiran välissä:)

Yksilöliikkeenä Toope teki ohjattua joka ei sujunut mitenkään, ei lähtenyt edes merkille vaan joko nyki lähtemättä tai pyöri villinä mun ympäri:)

Loppuviimeksi jollain tavalla ajautui merkille mutta sitten ei voinut hakea vasenta puolta, ei vaan voinut, menee järki!!!!!!!!!!

Aikamme hinkattuamme saatiin koko liike pakettiin mutta siinä kohtaa hiki virtasi eikä kummallakaan (mulla eikä ToTolla) ollut enää kivaa ja tämän harrastamisen kuitenkin pitäisi olla kivaa, niin koirasta kuin omistajastakin..

Vaihdoin sitten koiraa:) Jatsi pääsi tekemään kaukoja yleisö selän takana, läheltä peruutti tosi hienosti ja kisamatkalla pysyi täysin paikoillaan, ei olisi voinut paremmin mennä:)))))))))))

Toiseen paikallaan oloryhmään pääsi Jatsi, hyvin istui makaajien välissä ja kesti kaikenmailman häiröt kun kavereita korjailtiin:)

Pepsi oli mukana sosiaalistumassa, ihmiset olivat kivoja, vieraat koirat jännittäviä, paitsi meidän ryhmän luottobelgi Cheri, taas meillä on kasvamassa yksi belgihullu bc:)

28.08.2009 - 15:00

Peps on täystyöllistänyt minut, sen lisäksi että on nopea, on myös itsetuhoinen. Sitä saa käytännöllisesti vahtia 24/7 ja siltikin se tipahtelee mistä ja miten vaan, ei paljon korkeat paikat huimaa:)

Mutta toki ollaan treenattu (onneksi noin pieni nukkuu paljon). Jatsi on treenannut tokoa, kaikki liikkeet ollaan läpikäyty ja ongelmitta:)

ToTokin on treenannut tokoa, vaihtelevalla menestyksellä..

Ja aksaa:))))))) Tämän viikon teemana on ollut sylkkärit ja poispäinkäännöt. Sylkkäri vasemmalle onnistuu hienosti mutta oikealle ei taivu:) Tämä pitää irroittaa nyt esteistä ja kuivaharkata kuntoon! Poispäinkäännöissä on yksi pikku ongelma, ohjaajalla ei ole hajuakaan miten ne pitäisi tehdä, koiralle opettaminen on siis jokseenkin haastavaa näillä eväillä:)

21.08.2009 - 21:55

Siinä tiivistettynä meidän tämän päivän treenit:)

Tänään oli siis tarkoitus vahvistella eri juttuja, vahvistamiset on usein se joka monelta jää treenaamatta, tehdään vaan liikkeenomaisesti asioita vaikka perusjuttujen vahvistuksella pääsee usein nopeammin tavoitteeseen:)

Aloitettiin treenit kiertämisellä ja tänään kierrettiin siivekettä. Jatsi oli tässä ihan pro ja yhdistettiin lukuisiin kiertoihin myös luoksetulon stopit!

ToTopa olikin sitten päivän yllättäjä, kiersi kaukaa ja hyvin, eli myös sen kanssa päästiin stoppi-tasolle:)

Seuraavaksi alustan painaminen, tätä tehtiin ihan pentutreeninä eli koira merkin taakse ja sieltä suuntina alustalle, Jatsi oli tässäkin pro mutta ToTo taas päivän tähti, sen vauhti oli jotain käsittömätöntä, tarkuuden tippaakaan kärsimättä:)

Peruuttaminen vimppana ja tässä sitten todellakin kului aikaa..

Jatsi ja peruutti pitkät pätkät hienosti. Tein vähän kujanmuotoisessa kohdassa ja koska kujan toinen puoli sisälsi kepit, pääsi sitten keppien matkan peruutettuaan tekemään palkaksi kepit:)

ToTolle sama suunnitelma mutta ei pystynyt peruuttamaan kun kyttäsi niitä keppejä ja vaikka vaihdoin paikkaa aidan viereen, ei kyennyt sittenkään:(

Noh, hain sitten putken ja Toope sinne aidan ja putken väliin kapealle kujalle ja jopa lähti peruuttamaan ja LUJAA. Palkaksi sai tietysti tehdä putken:) Tämän treenin jälkeen keppienkin vieressä peruutettiin ja LUJAA:)

Samassa treenissä treenasin myös itseäni eli koiran tehdessä putkea, valssailin siellä toisessa päässä (vaikeaa mulle) ja näin naapureiden perjantai viihde oli taas taattu:)))

 

21.08.2009 - 10:06

Eilen tokoa häiriössä-kurssilla tehtiin kurssilaisten ideoimia häiriötä, kaikki olivat kivasti suunnitelleet omaan arvottuun liikkeeseensä häiriöt. Minnan keksimä ruutua häiriössä -treeni oli niin kiva, että päätin toteuttaa sen iltatreeneissä omille koirille, tosin vähän sovellettuna, koska multa puuttui avustaja:(

Ideana oli siis lähettää koira ruutuun ja matkalla oli kaikenlaista roinaa, josta koira ei saanut välittää:)

Laitoin häiriöksi 3 merkkiä, pussin, lelun ja 2 kapulaa, kumpikaan ei edes vilkaissut maassa olevia häiriöitä vaan tekivät ihan super ruudut:)

Toisena tehtiin luoksetuloa siten, että molemmat jäivät vierekkäin luoksetulon jättöön ja koira kerrallaan kutsuin palkaten suoraan leluun. Tämä treeni on tosi vaikea kun oma ohjaaja kutsuu, talvellahan Jatsi ei voinut ToToa kutsuttaessa pysyä, mutta oppia ikä kaikki, eli nyt molemmat odottivat kiltisti omaa vuoroaan ja jälkimmäiseksi kutsutun koiran vauhti oli aina hirmuinen, kiva vauhtitreeni harkka siis samalla:)

13.08.2009 - 22:15

Tänään omien kurssien innoittamana päätin tehdä häiriötreeniä ja häiriönä toimivat agiesteet, joita ei sitten siirretty milliäkään, eli radan keskellä tokoiltiin.

Jatsi teki hienosti kuten aina, mutta se on aksa-esteiden keskellä tietysti treenannutkin ja paljon. Ainoastaan pujottelun kohdalla tehdessään ohjattua noutoa joutui vähän arpomaan kummalta puolelta ne kepit kannattaisi kiertää päästäkseen palauttamaan kapulan:)

ToTokin välitti harvinaisen vähän esteistä, no kerran meni keppien taakse tarjoamaan merkkiä (merkki ja pujottelu vierekkäin) mutta muuten teki tokoa aikas kivasti:))

Lisäksi treenattiin eilistä -kadonneen avokin- rataa ja vitsit se meni tänään hienosti, kepit verkotettuna edelleen ja saa nyt jonkin aikaa ollakkin näissä vaikeissa kulmissa. Ja kun kepit kerran onnistui, kokeilin vielä yhtä ohjausta ja takaaleikkaus (joka ei ole Toopen bravuuri) toimi ihan älyttömän hienosti.

Nyt tekisi mieli mennä kisaamaan jo suunniteltua aiemmin (vaikkei siihen suunniteltuunkaan enää pitkä aika ole), on jotenkin niin hyvä fiilis. Kisat sitten kertoo sen todellisuuden, joko tiputaan korkeelta ja kovaa tai aloitetaan agi-ura tyyliin -tulin, näin, voitin-

12.08.2009 - 20:13

ToTolla oli tänän teemana kepit. Alussa menikin monta kuviota ihan mallikkaasti mutta sitten onnistuin kokeilmaan liian vaikeaa avokkia ja taas historia toistaan itseään eli ilta kului avokin etsinnässä:)

Sain avokin menemään takaperin ohjaten edeltävät hypyt ja tuotakin vaihtoehtoa voisi sopivassa kohdassa käyttää mutta luulen että meidän pitää avokkia treenata siltikin lisää:))

Jatsilla oli hauskat treenit, ensin tehtiin vauhtitunnari hiipimällä ja se oli MAKEE!! Sitten pääsi tekemään palkaksi kepit mutta koska on virallisesti tokokoira, sai tehdä kepit merkin kautta päätyen ruutuun, vähän siistii:)))

Iltasella vielä..

Sain kuningas-idean naksuttaa Toopelle oikeaa sisäänmenoa ja hyvät ideat pitää tietysti testata heti:)

Eipä ollut naksulla paljon käyttöä, tarjosi HUUTAMISTA JA PURI KEPPEJÄ. En saanut autettunakaan edes vahingossa onnistumaan:( Oikeiden keppien tilalla oli nyt vain 2 keppiä eli tarkoituksena todellakin vain vahvistaa sisäänmenoa mutta kun ei mene ei mene..

Verkotin kepit ja hienosti hyppeli yli:))))))

Sitten annoin periksi -mustavalkoisuudelle- ja verkotin oikeat kepit, kerran taisi tehdä ohituksen mutta sitten teki avokin mistä ja miten vaan, naksuttelin kyllä oikein menot mutta annoin pujotella loppuun. Verkoilla jatketaan:))))

12.08.2009 - 09:33

Ma ja ti tokoiltiin, maanantaina molemmille vauhtitreenit ja eilen lyhyet treenit jotka sisälsivät seuraamista ja kaukoja.

Eilen myös aksattiin, ToTon  kanssa tehtiin tekniikkaa:)

Harkattiin lähtöä ja ohjasin lähdön kolmella eri tavalla, jokainen ohjaus toimi. Lisäksi hinkutin kaikki kontakti-esteet läpi, täydelliset kontaktit:))))))

Jatsi pääsi myös ilman rimoja kokeilemaan tekniikoita, Jatsi ei varsinaisesti ole kovin tekninen koira, hirveelllä elämällä se vaan teki rataa riippumatta siitä mitä mä ohjailin:)

Kahteen otteeseen ollaan käyty myös ihastelemassa Jatsin lapsenlapsia, aivan syötävän suloisia:) Suloisuuden lisäksi menivät eilen ihan käsittämättömän lujaa, en muista olenko ikinä nähnyt noin nopeita pentuja (tuossa iässä).

08.08.2009 - 21:39

Tämä viikonloppu on koiruuksilla tylsä, minä kouluttamassa ja Jukkis nukkuu (=yövuorossa), onneksi iltahupina paikalle saapui teoriaosuuteen paljon mukavia ihmisiä joita Jatsi käytti ihan törkeesti hyväkseen, se osaa kyllä sen taidon ja on vielä söpökin:)

ToTolla oli sitten vielä hauskempaa kun nämä tyypit alkoivat heittämään metalliesinettä esteen yli, eikä ne kaikki osuneet kerralla maaliin. ToTon tehtävänä oli sitten hakea se metalli ja viedä joko uudestaan heitettäväksi tai seuraavalle. ToTon ilme oli kyllä näkemisen arvoinen kun yksi heitti päin estettä ja näin kapula jäi väärälle puolelle, ei sellaista voi tajua:)

Iltatreeninä muutama hyppynouto metallilla ja ruutu, molemmat osasivat oikein hienosti:)

Mä tein tänään oman henkilökohtaisen ennätykseni seisomalla täydessä paahteessa kolmisen tuntia samanaikaisesti tuomaroiden, liikkuroiden ja toimien kehäsihteerinä, melko pätevää:)

07.08.2009 - 21:42

Tänään treeneissä teemana noudot, ensin tehtiin taidon tarkistus eli kaikki evl-noudot kisamaisesti läpi, palkka tuli sitten viimeisen noudon eli tunnarin jälkeen.

Jatsilla meni muuten hienosti mutta heitin hyppynoudossa kapulan ihan esteen taakse ja Jatsi lähti hakemaan kapulaa vähän kauempaa, aikansa pyörittyään tajusi kääntyä taaksepäin ja riemu oli melkoinen kun kapula löytyi:)

ToTollakin meni hienosti, mutta ohjatussa keskimmäinen veti, hyvin sain ohjattua haettavalle kapulalle kuitenkin.

Sitten tehtiin sama setti uudelleen, nyt palkaten kaikesta:)

Vielä lopuksi treenasin Toopen kanssa vähän vasenta puolta, tein aika kinkkisen harkan jossa vasen ja keskimmäinen olivat lähes vierekkäin ja keskimmäinen piti ohittaa saadakseen otettua vasemman. Toope oli tässä loistava, ohitti niin prona keskimmäisen ettei tottakaan:)


Toope tekee ohjattua kaljafestareilla:)
kuva Sirpa Saari

06.08.2009 - 21:32

Tänään vuorossa siis "ko" treenit ja kaikki todellakin onnistui:)

Ensin pääsi Jatsi treenaamaan, tehtiin luoksetuloa takapalkalla;

-läpijuoksu + takapalkka
-läpijuoksu + takapalkka
-stoppi + takapalkka
-stoppi + sivulle + takapalkka
-läpijuoksu + takapalkka

Hyvin tuli ja hyvin stoppasi:)

Toisena liikkeenä p.olot, ensin istuminen + palkalle, perään makuu + palkalle, laittoi pään maahan&suoraan ja pää pysyi koko ajan:))))))))

Sitten ToTo, aloitettiin ohjatulla joka ekalla liikkeenä, toistolla palkattiin merkki, kolmannella liikkeenä ja perään vielä muutama vaikeamman puolen (oikean) noutoa merkiltä ja merkkiä erillisenä.

Lopuksi p.istuminen, istui:)))))))

Oikein hyvät treenit, paljon apuja & paljon palkkaa!!!

05.08.2009 - 22:30

Tänään tehtiin taas kuuntelu&ohjausharkkaa, tein nopean ja helpohkon harkan josta molemmat selvisivät ihan mallikkaasti:)

Lisäsin videolinkin tuonne omille sivulle treenivinkkejä kohtaan:)

Eilen treenattiin tokoa -tottakai-, tehtiin edellispäivästä toistoa, eli ei mitään uutta:)

Paitsi treenien jälkeen molemmat saivat tehdä vähän aksaa palkaksi onnistuneista tokoista, aksassa teemana rengas Toopella, joka menee jo ihan miten ja mistä vaan, näin tässäkin lajissa voi siis todeta -treeni tuottaa tulosta-

Jatsi sai pyöritystä yhdellä hypyllä ja osasi jopa takaakierron:)

Kisaaminen ja kisoissa menestyminen on tottakai kivaa, mutta mikään ei ole kivampaa kuin treenaaminen omien ja omalla tavallaan täydellisten koirien kanssa:)

02.08.2009 - 19:23

Schape-leirin koulutuksessa tehtiin yhden ryhmän kanssa evl leikkien läpi ja koska leikkimisestä ei koskaan tunnu saavan tarpeekseen, pääsivät omatkin illalla leikkimään:)

Jatsi leikki oikein pätevästi, kerran sotki ohjatun noudon kapulan ja ruudun keskenään, oltiin just tehty ruutua vasemmalle ja ei ihan muistanut että käsky sanalla hae ei mennäkkään ruutuun vaikka sinnepäin huidotaankin:)

ToTo ei sitten ollutkaan niin pätevä, sillähän näitä harkkoja on tehty tosi vähän ja vähäisyys kostautui taas:)

Toopen treenit kestivät sitten vähän pidempään kun välillä sinkoili paikasta a) paikkaan b) ilman korvia ja välillä koomasi keskelle pihaa menemättä mihinkään. Aika äkkiä kyllä ToToksi löysi korvansa ja homma eteni, lopuksi ei enää harhautunut mistään:)))))

Innostuin vielä hinkkaamaan Toopen kanssa erikseen ruutua ja ohjattua.

Ruutua tehtiin alustalle ammutettuna, näytti hyvältä ja ajattelin nyt ammuttaa sitä pm-kisoihin saakka. 

Merkkiä kierrettiin, kiertämällä tästä saisi hienon mutta siihen liittyy pari pikku ongelmaa eli ennen kuin merkkiä voi kiertää, kierretään kertaalleen ohjaaja, sen jälkeen merkille mennäänkin sata lasissa äänitehosteiden saattelemana, taidan kokeilla jossain pikkukisoissa miten tämäkin arvosteltaisiin:)

Ohjatun suuntia sain myös ammutettua hyvin mutta palautus tässä on -huono-, siinä on nyt joku lukko ja avain kateissa, eli treenit jatkuu..

31.07.2009 - 21:13

TOKOA:))))))))

Jatsi sai aloittaa ja aloitettiin tunnarilla. Ensin kisamainen ja toistolla hiivittiin edeltävästi, molemmat tunnarit hienot!

Sitten ruutu, ekalla liikkeenä ja toistolla palkkasin stopista, teki hienot ruudut ja kisamaisessa makasi pää maassa:)

ToTolle sama setti mutta palkatta, ensin tunnari joka oli nyt oikein hieno ja perään ruutu liikkeenä ja vieläkään ei palkkaa irronnut vaan palkka tuli vasta toistolla:)

Virallisen ohjelman jälkeen vahvistin vielä Toopelle ruutua alustalla ja onnistuneista treeneistä sai palkaksi vielä tehdä muutaman A:n, Toopen A on kyllä NIIN hieno, NIIN hieno:)))))

31.07.2009 - 18:54

Hetken aikaa käytössä ollut (ja huonosti päivittynyt) kuukauden harjoitus löytyy nyt omilta sivuiltani www.jatsikka.net kohdasta treenivinkkejä:)

Heti kun aikaa löytyy, lisäilen sinne materiaalia:)

28.07.2009 - 20:34

Koska ToTon ekoissa kisoissa tulee tuomarina toimimaan Ebba, niin googlen avulla etsin käsiini tämän vuotisia Ebban ykkösten ratoja ja niitä sitten tänään treenattiin:)

Ei tuntunut mahdottomalta, yksi vaikea putkesta puomille vienti piti kokeilla eri tavoin ohjattuna mutta muuten sellaista sujuvaa menoa:)

Sunnuntainakin treenattiin aksaa, silloin tein ihan itse suunnittelemaani ykkösten rataa ja sekin meni suhteellisen kivasti.

Suhteellisen kivasti tarkoittaa sitä, että ei tehdä suoraan nollaa mutta aina vaan vähäisemmällä treenillä se 0 tulee:)

Jatsi on tokoillut, idarin päätä on vahvistettu ja tunnarissa hurjuutettu, muuten perussettiä.

Jatsi on päässyt myös aksaamaan Toopen tekemiä ratoja (ilman rimoja) ja kyllä sillä on ollut hauskaa, hirveellä elämällä se etenee hullun kiilto silmissä:)

26.07.2009 - 18:07

Loma loppuu:(

Viimeinen lomaviikko ei ole oikeastaan enää ollut lomaa, maanantaina koulutin koko päivän ja nyt pari päivää on mennyt toimistohommia tehdessä -yök-

Kisojen jälkeen ollaan tehty molempien kanssa vain palauttavia treenejä eli paljon kaikkea kivaa:)

Eilen oltiin tokoryhmän treeneissä jossa vahvistin ToTolle vähän kaikkea, illan isoin opetus ohjaajalle oli se, että ihan oikeesti sitä juoksuakin pitää seuraamisessa treenata:)

Itse asiassa ohjaajan pitäisi treenata sitä juoksua vähän enemmänkin, sillä nyt on vihdoinkin katsottu ToTolle agikisoja, aloituspäivä ja paikkakunta jääköön vielä salaisuudeksi mutta 20 starttia on ohjelmoitu kalenteriin eli eiköhän meitä aika monessa kisassa tulla näkemään:)

SM-videoita kaivanneille, PetTVssä tällä viikolla TOKOn SM-kilpailut 2009!

Itse päivitin myös kuukauden harjoituksen, tällä kertaa käytin vanhaa videomateriaalia mutta sitähän tämä toko on, samaa vanhaa, päivästä toiseen:)))

08.07.2009 - 21:44

Tämä viikko on ollut kovasti agilitypainotteinen.

Ekana harkattiin open class-rataa, joka meni ihan kivasti. Vähän alkoi toistoilla tarjoamaan ja kokeilemaan oikoteitä mutta pääosin meni hienosti.

ASB tarjosi myös erillaisia treenejä vähäiselle estemäärille ja niitä ollaan sitten hinkutettu. Pääosin on mennyt hienosti, välillä meinasi tulla uskon puute ja piti konsultoida oulua (kiitos Tarja)!

Nyt työn alla on keppihässäkkä joka osoittautui yllättävän vaikeaksi, ei niinkään keppien osalta vaan yksi takaakierto aiheuttaa harmaita hiuksia, pakkovalssilla menisi upeasti mutta ehtiminen sinne pakkovalssiin vaatisi ToTolta enemmän irtoamista mitä tällä hetkellä osaa:(

No, treenit jatkuu joko a) treenaten irtoamista tai b) vaihtaen ohjausta, miten sitä lauletaankaan..

-vielä on kesää jäljellä-

04.07.2009 - 20:14

Aikas vetisissä merkeissä eka lomaviikko onkin sujunut, ollaan lähes päivittäin käyty uittamassa koirat, milloin missäkin ja toki oma allas on ollut myös kovassa käytössä:)

Me ihmiset ollaan varsinaisen uimisen sijasta kelluttu patjojen päällä meressä, suosittelen tätä kaikille, sen rentouttavampaa ei olekkaan!

Tokoa ollaan treenattu ahkerasti, kiitos kaikille jotka lupauduitte Jatsin treeniseuraksi.

Jatsin treenit ovat menneet hienosti ja nyt alkaa henkinen valmistautuminen kisoihin, eli ei enää treenata sanan varsinaisessa merkityksessä. Viimeiset oikeat treenit tehtiin tänään vesisateessa!

ToTo on omistautunut vesielämälle ja Jatsin sparraamiselle, omat tokotukset siinä sivussa ovat sujuneet tosi hienosti. Tänään Toope pääsi yksinoikeudella tokoryhmän treeneihin ja tekikin loistavat tokot.

Nyt jatkuu vesielämä..

30.06.2009 - 06:09

Meillä alkaa nyt loma:)

Emme vastaa puhelimeen, emme lue sähköposteja vaan harjoittelemme uimahyppyjä Toopen opastuksella:)



Kuva Sirpa Saari

26.06.2009 - 21:49

Jos välillä laittaisi tokokuulumisia:)

Tokoa ollaan treenattu oikeastaan joka päivä, Toopella on ollut toki agility-kiireidensä vuoksi tokosta välipäiviä mutta Puupi on tietysti treenannut tokoa:)

SM-kisat ajatuksissani olen nyt jo jonkin aikaa treenannut 2-3 liikettä per/kerta. Mitään ihmeellistä treeneissä ei ole eteen tullut eli Jatsi on ollut oma täydellinen itsensä:)))))

Eikä ToTostakaan ole pelkkää aksa-koiraa tullut, tokoa on treenattu riittävästi:)

Kaikkea harrastamista haittaa nyt kyllä kovasti maailman ärsyttävin kesäflunssa, tiedä sitten mistä siasta senkin olen saanut:)

Ei siis oikeesti voi olla kamalampaa kuin täydellinen hellesää & flunssa, kiva kun palelee tällä säällä:(

Viikonloppuna onkin sitten kaikkien aikojen juhlat tiedossa, Deet täyttää 3 vuotta!!! ToTon sisarukset tulevat kaikki Turkuun ja arvatkaas miten me juhlistamme kullannuppujemme synttäreitä?

22.06.2009 - 22:17

Neljän päivän treenitauko takana, tuntuu kuin viime treeneistä olisi ikuisuus:)

Päivällä temputeltiin, ei mennyt kovinkaan hyvin. Olin itse vähän ahne ja koirilla ehkä liikaa virtaa mihinkään mikä vaati vähääkään keskittymistä.

Iltatreenit sujuivatkin sitten sitäkin paremmin eli super hienosti!!!!!!

Jatsi teki motivaatio ruutua (läheltä & lätkälle) sekä sivulletuloa etujalat saavilla, tässä sai hienosti vahvistettua sekä tiivistä & taaempana olevaa perusasentoa ja takajalkojen lihaksia, miten kätevää saada treenattua kahta asiaa kerralla:)

ToTo pääsi myös ruutuun & lätkälle sekä saavistelmaan, Toope sai nousta takajaloilla saavin päälle, viime viikolla opeteltiin tämä ja nyt tekee sen tosi hienosti, aivan loistava takapään käyttö harjoitus:)

Agilitya tehtiin tietysti kanssa, teemana puomi ja alkusuora:))

22.06.2009 - 10:33

Vietin juhannusta Virossa tuomaroimassa & kouluttamassa, ja kuten aina, reissuun mahtuu niin paljon..

Edeltävästi olin tarkkaan tutkinut säätiedotuksia ja luvattiin sadetta, sadetta ja sadetta, lämpötilankin piti jäädä aika alas. Lauantaina ajaessamme koepaikalle vettä tulikin aivan vaakasuorassa, taivaan ollessa mustana, ainoa valkoinen asia oli isot rakeet joita paukkui tuulilasiin:(

Saapuessamme koepaikalle kentällä oli meidän uima-altaan kokoisia lammikoita ja hetki joudutiin pähkäilemään ruudun paikkaa, sinne olisi kuitenkin kiva saada koirat ilman vesijuoksua:)

Sitten se sade loppui, kenttä kuivui, pilvet hävisivät ja tilalle tuli paahtava helle. Helle on kiva asia, muttei silloin kun siihen ei ole varautunut lainkaan..
..2 päivää helteessä seisominen sadevaatteissa ei paljon naurattanut (mulla ei siis ollut mukana mitään kesäistä vaatetusta).

Kisa oli mielenkiintoinen. Liikkeenohjaajana toimi virolainen ensikertalainen, joka ei osannut suomea ja mullakaan ei tuo viro ole ihan hallussa, oli meidän kommunikointi aikas hauskaa:)
Mutta sitten tämä muuttui vielä hauskemmaksi kun yksi kilpailija (venäjältä) ei puhunut enää mitään kieltä mitä kukaan olisi ymmärtänyt:)

Rotukirjoa riitti, bulmastaffista unkarin visslaan, weimarin seisojaa unohtamatta (weimari voitti evl:n saaden huikeat pisteet). Taso oli alemmissa luokissa aika vaatimaton, sen sijaan ylemmissä luokissa nähtiin hienoja suorituksia nimenomaan näiltä vähän harvinaisimmilta roduilta:)

Yhden koiran jouduin poistamaan kisasta agressiivisuuden vuoksi, nämä ovat aina ikäviä tilanteita kaikille ja tämän seurauksena viikonloppuna vuodatettiin useampikin kyynel:(

Mutta vaikka asiaa ihmettelisi kuinka ja paljon, säännöt ovat säännöt ja ylituomarin on turvattava kokeen toimihenkilöt (ja itsensä), tällä kertaa selvittiin läheltä piti tilanteella eikä koira päässyt yrityksestä huolimatta puremaan sirun tarkastajaa.

Koulutuksissa ei sitten muuta ihmeellistä ollut, kuin että taas sitä "Järvistä" huudeltiin joka välissä:)

Paluumatka oli myöhästymisiä ja odottelua täynnä. Ensin mä melkein myöhästyin laivasta koulutuksen venyessä ja satamassa jouduin käyttämään kyynerpäitä ja heittäytymään kielitaidottomaksi selvitäkseni ajoissa lähtöselvityksestä ja ehtiäkseni laivaan.

Kaikki tämä draama satamassa oli sitten loppuviimeksi ihan turhaa koska laiva oli myöhässä:(

Myöhässä lähteneen laivan ansiosta myöhästyin suunnittelemastani junasta ja seuraava lähtevä juna oli taas myöhässä ja loppuviimeksi olin kotona vasta yöllä:(

Vaikka matkailu avartaa ja on ihan kivaakin, nyt taas osaa hetken nauttia itsestään selvyyksistä, kuten siitä että ymmärtää kieltä, mitä koulutettavat puhuvat:)

Koirilla oli totaalivapaata jussina, lenkkeilyn lisäksi ainut huvi oli altaassa polskuttelu jota olivatkin tehneet niin luvalla kuin luvattakin:)

18.06.2009 - 10:19

Tämän kuvan myötä team Jatsikka toivottaa kaikille hyvää juhannusta:)


Kuva Sirpa Saari

18.06.2009 - 09:47

..saa treenata tuplasti:)

Jatsin tokot sujuvat edelleen loistavasti, eilen tehtiin luoksetuloja, tunnaria, idaria ja kaukoja, ei olisi paremmin voinut mennä! Myös p.olot, ensin makuu ja perään istuminen, Jatsi makasi ja istui hienosti, tennari sai tämän jälkeen kyytiä:)

Lisäksi Jatsi pääsi vähän aksaamaan kun sai taas toimia harjoituskoirana Toopen treeneille:)

ToTon agit menivätkin sitten ihan pyllylleen, ahnehdin liikaa, vaikeutin liikaa, eikä mistään tullut mitään:(

Nollaus-lenkin jälkeen uusi yritys, nyt onnistui kaikki!! Nyt pitää teemoittaa treenit siten, että malttaa treenata yhtä tai kahta asiaa kerralla ja pitää ne irti agista ennen kuin ovat valmiit...

16.06.2009 - 21:24

Ollaan treenattu ja paljon, aika ei oikein vaan tunnu riittävän kaiken kirjaamiseen..

Jatsi on pääosin tokoillut ja tokot ovat sujuneet loistavasti, aksaa se on saanut tehdä siiveikkeillä kun olen testaillut sen kanssa erillaisia Toopelle opetettavia juttuja ja tänään siivekkeen korvasi saapas:)

ToTo on taasen aksannut, työn alla on olleet takaakierrot, tiukat käännökset hyppyjen jälkeen (kyllä kääntyy) ja avokki, avokki meinasti tuottaa vähän harmaita hiuksia mutta nyt se osaa sen:))

Puomia ollaan ohimennen muistuteltu ja keinun tekee sujuvasti lentokeinuna, great:(

Toopen agility meni tässä harkkinnan jälkeen uusiksi, aloin nyt opettamaan vähän eri tavoin eri juttuja ja muutaman päivän testailujen jälkeen olen melkoisen varma että tämä toimii:)

14.06.2009 - 20:24

Kuvista on hauska katsella bordercollien -vinoa- maailmaa:))))))))


Eteenpäin vinotusta:)


Taakse vinotusta:)

Kuvat tuttuun tapaan Sirpa Saari

 

14.06.2009 - 20:17

Agilityn SM-kultaa Jatsin lapselle Vimmalle, isot onnittelut Vimma & Niinu!!!! SM-hopeaa Jatsin lapsenlapselle Hitille, onnittelut Janita & Hitti!!! Ja vielä pronssia Jatsin siskolle Marille, onnea Harri & Mari!!!
Mikä suku:)))))))

Isot onnittelut myös Vitti ja Ilo ohjaajinen tokossa ykköstuloksista ja siirroista seuraavaan luokkaan, hyvä te!!

13.06.2009 - 20:54

Tänään treenattiin poikkeuksellisesti aikaisemmin ja Kupittaalla, häiriötä saatiin mm. juoksunartusta, kivaa:)

Aloitettiin paikallaanoloilla, jotka pääsi tekemään Jatsi, ensin istuttiin jossa muutama näyttö & kehu. Perään makuu, jossa ei pystynyt pitämään päätä maassa mutta makasi kuin pää olisi ollut maassa, asenne ratkaisee:)

ToTo teki vielä istumisen Kamun seurana ja tässä isoja näyttöjä & juoksenteluja, ei ole kuulemma pitkä matka siihen kuin pääsen piipaa-autolla Ugiin:)

Tämän jälkeen treenattiin koira ja liike kerrallaan. Jatsi aloitti ohjatulla jossa haettava kapula oli ruohomättään takana, Puupi ei tätä pongannut ja yritti tuoda keskimmäistä, huoh..
..no, tulipahan stoppeja treenattua:)

Toisella kierroksella tein ohjatun eri suuntaan ja tämä hienosti! Päälle pieni pätkä seuraamista, jossa perusasennot tosi hyvät:))))))

ToTon ohjattu menikin sitten loistavasti, palkkaa tuli niin merkistä kuin noudostakin!

Molemmat tekivät luokselulon takaperin ketjutettuna ja hyvin tekivätkin:)


Osaava ToTo

Sitten oli ruudun vuoro, tämä myös hienosti molemmilta. Jatsille vaikea treeni, eli vuorotellen stoppailin maahan tai seisomaan, hyvin kuunteli eikä kertaakaan tehnyt väärin.


Osaava Jatsi

ToTo pääsi vielä tekemään kaukot, näissä vähän pakka hajosi, teki asentoja ihan itse ja vielä kahdella eri tekniikalla, lopuksi saatiin yhteistyötäkin yhdellä tekniikalla aikaiseksi:)


Etujaloilla seisominen:)


Kun odottaa suu auki, sinne voi tulla pallo:)

Kuvat Sirpa Saari, iso kiitos taas kerran!!!!

07.06.2009 - 22:00

Yhtenä päivänä voi harrastaa ihan kaikkea, siis ihan kaikkea..

Aamulla hovikuvaajamme ilmoitti kuvaavansa tänään meidän mustavalkoisia, vähänkö luxusta:)

Ja kun ei voida vaatia, että hovikuvaaja olisi aina paikalla kun sattuu ja tapahtuu, piti sitten tähän päivään saada kaikki sattumaan ja tapahtumaan..

Kuvat Sirpa Saari, ISO KIITOS SIRPA!!!


ToTo flybåålaa


Samoin Puupi:)


Välillä aksataan:)


Altaassa välillä vilvoittelemassa..


Puupi nauttii:)


Ei päivää ilman temppua:)


Vieläkö päästäis uimaan?

Sirpan kuvausten jälkeen hengähdettiin puolisen tuntia ja seuraavaksi oli vuorossa hyppytekniikan ihmettelyä, iso kiitos Vappu!!!!!!

Mä olen vähän laiska tekemään pelkkää hyppytekniikkaa, joten nyt katsottiin voisiko sitä laittaa flyballin yhteyteen ja jos niin miten. Saatiinkin Vapulta hyviä vinkkejä, eli Puupille 10 askeleeseen välit ja Toopelle vaihtuvat elementit, kaikkineen.


Puupin tyylinäyte


Toopen hieno kontakti


Ja eikun uimaan..


Vielä kuva päivän "puruista", kokeilkaapa saada koira ilmaan kädellä, ilman että jää hampaanjälkiä:)

06.06.2009 - 21:58

Vihdoin taukosi tuo sade ja saatiin nurtsi leikattua ja päästiin aksaamaan:))))))))

Koska jossittelu on kivaa, jossitellaan..

Jos sade olisi loppunut päivää aikaisemmin ja olisin päässyt eilen tekemään tämän päivän harkan, olisi ToTon kisaura alkanut tänään Shapejen epiksissä, meni nimittäin niin hyvin tämän illan treenit:)

Oikeat agi-ihmiset piirtelee ratoja, selittää laajoin termistöin ohjausvalintojaan, mitäs mä sitten kertoisin..

Radalla oli ekaa kertaa keinu, pussi ja rengas (tähän asti harkattu erillisinä esteinä) ja ne menivät HIENOSTI!! Hyvin  irtosi, hyvin hyppäsi, pujotteli ihan itse ja suoritti puhtaita ratoja vaikka ohjaaja kuinka yritti sabotoida mustavalkoisen menoa unohtamalla esteiden nimiä, pysähtelemällä -taas- kesken kaiken (piti ihastella sen menoa).

Irtoamisesta ja estehakuisuudesta olen tosi iloinen, se kun on vähän hidastanut tätä meidän agi-uraa tässä matkan varrella. Olen kyllä aika tyytyväinen myös omaan ohjaukseeni, ellei nipoteta noista ihastelu pysähdyksistä niin aika kivasti osasin juosta(!) auttamaan ja taas toisaalta luottaa & lähettää, ei huonosti tokosuuntautuneelta joka on opetettu vain seisomaan passiivisena paikoillaan:)))))

Mutta se mikä oli parasta, oli se tasainen ja rauhallinen meno, molemmilta. Ei rynnimistä, ei rääkymistä, vaan just sellaista mikä on -mun- ihanne agissa. Kaverit voi tästä sitten muistuttaa mua kisoissa kun naama punaisena säntäilen paikasta a paikkaan b, huitoen ja huutaen:)))))

Jatsi tokotteli:)

Aloitettiin vauhtitunnareilla, eka täydellinen, tokalla oman viereinen (oli kyllä niin kiire) ja tämä uusiksi ja meno tasaantui vähän kapuloilla mutta vauhti ei laskenut, JEE!! Kolmas tunnari taas täydellinen.

Nyt on meidän tunnarit hyvällä mallilla, enää ei hiippaile virheenkään jälkeen mikä on hienoa, munsta sellaiset masentuneet tunnarit on ehkä kamalinta mitä tiedän ja niitä näkee kisoissa kuin kisoissa:(

Sitten tehtiin kaukoja, matka 40 m, meni hyvin. Pari settiä läheltä jossa peruutti ihan vaikka kuinka ja paljon, eli aivan kuten opetettu:)

Luoksetuloa tehtiin suorana ja seisomisesta palkaten, tähän pitää nyt kehittää vauhtitunnaria vastaava leikki, että saadaan kaavoja rikki:)))

Ja onnittelut osioon:))))

Reetta & Ilo TK1:), onnea!

Timo & Turo (ToTon veli) ykköstulos villin lännen kisoista ja menolippu voittajaan, onnea!!

Vappu & Jeeves, upea ykkönen voittajasta ja menolippu kuninkuusluokkaan, onnea sylin täydeltä!!

05.06.2009 - 20:51

Tänään treenattiin pitkästä aikaa Flyballia. Tauko oli tehnyt tehtävänsä ja tänään molemmat osasivat tämän -niin- hyvin!!

Nyt touhu näyttää jo ihan oikealta Flyballilta ja sama se miltä näyttää kunhan on KIVAA ja kivaa pojilla kyllä oli!!!

Tokoakin tehtiin, molemmat pääsivät tekemään idarin ja ohjatun, tämä oli niitä harvinaisia päiviä jolloin ToTo oli Jatsia taitavampi. Ei Jatsikaan huonosti mennyt mutta jos viilataan pilkkua kuten tokossa on tapana, teki ToTo pilkulleen oikein ja Jatsi lähes pilkulleen:)

Luoksetulokin tehtiin suorana ja tässä taas pisteet Jatsille:))))

Aksaa otettiin avokin verran, hyppysuoralta kääntö avokulmaan kepeille. Tässä Jatsi teki kuten aina on tehnyt eli ampui ekasta näkemästään välistä sisään (olisikohan ollut kolmas väli), toistolla vedin sitten pitkän kaarroksen kautta ja eka väli löytyi kuin löytyikin:)

ToTolle tämä on opetettu joten sen kanssa avokki meni hienosti!! Palkaksi sai sitten vähän rengastella:))

04.06.2009 - 22:26

Meni sitten ihan temppuiluksi tämäkin päivä:)

Temput ei kuitenkaan ole turhia, niiden avulla oppii opettamaan ja saa vahvistettua mitä vaan. Tänään tempuilla haettiin vahvuutta takajalkojen lihaksiin, tasapainoa ja motivaatiota irtoamiseen, turhaa touhua?

-Tuskin!!

03.06.2009 - 21:20

Tänään treenattiin pariin otteeseen pikkujuttuja, lähinnä vahvisteltiin asioita tokon tiimoilta ja virallisen osuuden lisäksi temputeltiin:)

Jatsi teki perusasentoa, tässä ollaan jo hyvällä mallilla. Kaukoissa vahvistin hienoja seisomisia. Lisäksi tehtiin noudon pitämistä ja päätä sekä erillisenä että idarin asentona.

Temppu-osiossa tehtiin alustaa, tämäkin tietysti liittyy tokoon mutta pidetään se nyt temppu-osiossa:)

ToTon kanssa enemmän temppuja ja vähemmän tokoa:)

Tokon tiimoilta tehtiin noudossa pitämistä, täyskäännöstä vasemmalle, peruutusta sivulla, maasta sivulletuloa ja kaukoja.

Temppujen tiimoilta, peruutusta väistellen esteitä (tää oli kivaa), tassuja ristiin, ylää, noloa, takaperin sivulle tuloa ja alustaa.

Tänään oli kiva treenipäivä, näitä vahvistuksia pitäisi vaan jaksaa tehdä enemmän ja temppusektorille pitäisi varmaan taas lisätä materiaalia:)

02.06.2009 - 20:49

Tänään saatiin tosi hyvät häiriöt -ilmaiseksi- Kupittaalla. Viereisellä kentällä pelattiin futista, joka ei enää häiriöstä mene mutta nyt oli ilmeisesti oikein peli kyseessä koska katsojiakin oli paikalla ja katsojat tietysti meidän kentällä:)

Käytin sitten törkeesti katsojia häiriönä ja niinhän se on kun omistaa huvittavia koiria niin saa katsojatkin kääntymään oikeaan suuntaan:)

Näiden häiriöiden kera tehtiin sitten kaukoja ihmiset takana, seuraamista ihmisiä päin, ruutua, merkkiä ja ohjattua noutoa yleisöön päin. Oman mausteensa toi kehässä kirmaava lapsukainen:)

Ilmeisesti meillä meni liian hyvin koska häiriöt vaan lisääntyivät, en ehtinyt kissaa sanoa kun yhtäkkiä huomasin kehässämme pelattavan myös jalkapalloa, vähän siinä oli pienet bordercolliet ihmeissään kun omien pallojen lisäksi piti vahtia muidenkin palloja:)

Mutta kyllä siinä oli pelaajatkin ihmeissään kun lähettelin Toopea ääniefektin kera kiertämään puita, veikkaisin että tuli muutama pallon menetys tämän johdosta;)

Kivat treenit, varsinkin yleisöstä ollaan oikein iloisia:))

28.05.2009 - 22:04

Mutta aloitetaan Jatsista, sen kanssa tänään kaukoja ja luoksetuloja, luoksetulon stopit puskan kierrolla ja suora vauhtina. Kaukoja leikkien. Extrana kaksi merkkiä kera häiriökoiran (Toope makasi matkalla).

ToTo treenasi rengasta, nyt kun mulla on oma rengas, sitäkin tulee treenattua (pian ei ole enää mitään esteitä meidän kisauran aloitukselle). Rengas meni tosi hyvin ja mistä ja miten vaan:)

Ahneena piti lisätä sitten vielä este niin ennen kuin jälkeenkin ja tämäkin sujui tosi hienosti:))))))

Agility-areenat, here we come...

Päivätreeneissä temputeltiin:)

Tassut ristissä ei noiden höyryjen kanssa oikein etene:( Mutta sen sijaan Toopen ylä alkoi tänään sujua hienosti. Päivän yllättäjä oli kuitenkin Jatsi joka tekii ylää ekaa kertaa elämässään ja jo paremmin mitä Toope..

Ja tekihän ToTokin tokoa:)))))) Vinoja hyppynoutoja & merkkiä, aika vähän, mutta hyvin, ei se määrä vaan se laatu...

 

28.05.2009 - 09:38

Ei oikeastaan olla treenailtu ja toisaalta ollaankin:)

ToTon isoksi iloksi maanantaina saatiin vihdoin lisää agi-esteitä, sitä mukaan kun esteet tuli koottua, niitä on kokeiltu:)

Eilen treenattiin kuitenkin tokoa, evl-leikkien läpi kurssilla oli mm. hyppynoutoa ja siinä vinojen heittojen harkkaa, päädyin sitten laittamaan tämän kuukauden harjoitukseksi, koska oli kurssilaisille -niin- vaikea:)

Muuten ollaan pääasiassa temppuiltu, ToTo harjoittelee nyt tosisaan tassujen ristiin laittoa, osaa tämän mutta maltti ei riitä maassa makoiluun vaan sinkoaa tassuineen aina sieltä ylös ja sittenhän ne tassut ei enää ole ristissä:(

Jatsin kanssa tämä temppu näyttää vielä hassummalta, sen maltti ei riitä sitäkään vähää mitä Toopella, vaan se lätkii mua tassuilla (ja kynsillä), joten uimiset saa taas mustelmineen unohtaa hetkeksi:(

Mutta koirien uimiset ovat hyvällä mallilla, meidän uusi uima-allas alkaa olla valmis, nyt odotellaan veden lämpiämistä ja sitten testataan allas, saa nähdä nähdäänkö sen jälkeen meillä enää kuivia koiria ollenkaan:)

25.05.2009 - 15:50

VAAN MURSKAVOITTO:)

Eilen kisattiin Helsingissä maajoukkuekarsinnat, Jatsi oli mukana tyylillä -tulin, näin, voitin-

Kisat olivat hyvin järjestetyt, kisaajille tarjottiin jopa aamupalaa, kiitokset Lauttasaaren koirakerholle hyvistä järjestelyistä!

Mua jännitti hyppy, viime kesäiset kivuthan tulivat mielikuvana/muistina Puupin päähän ja hyppeli pari kertaa tosi huonosti keväällä. Nythän oli taas hyppinyt tosi hyvin mutta useasti tälläiset voivat tulla taantumana kisatilanteissa..

..Mutta ei onneksi tullut vaan hyppäsi ihan rentona mennen tullen, eikä usein hiekkakentällä inhottava metallikaan ollut inhottava, ainakaan siten että se tuomarin silmiin näkyisi:)

Tässä tyylinäyte hypystä:)))))))

Yltiöpositiivisena ihmisenä olin luonnollisesti tilannut meille palkintomatkan etukäteen:) Tällä kertaa voitto palkittiin kylpylälomana. Sunnuntai-iltana me kaksijalkaiset kylvimme Flamingossa (suosittelen) ja tänään aamupäivällä pääsivät nelijalkaiset koirakylpylään hyvinkäälle (suosittelen).

Koirakylpylässä oli tosi kivaa, Jatsi ui hienosti ratauintia ja ToTokin..

..tosin ToTo vain puolet radasta koska sinne veteenhän on hypättävä sellainen kamikaze hyppy, että sillä ollaan jo puolivälissä rataa:)))


Jatsi uiskentelee:)


Samoin Toope:)

18.05.2009 - 22:48

Nyt kun on sisältä remontoitu se mitä remontoidaan, on aika siirtyä ulos:)

Mun ja ToTon ikioma projekti on nurtsin paikkaus, täytellään kuoppia ja istutetaan uutta nurtsia, rentouttavaa mutta raskasta, iltaisin tuntuu sekä käsissä että jaloissa multasäkkien roudaaminen:)

Meidän uusi näyttelyteltta saapui tänään, siinä sitten kokosin sitä liian lyhyine käsineni ja voimaakin olisi tarvittu hippasen enemmän, ei ole vielä mullan kärräykset tuottaneet tulosta tarpeeksi:)

Teltta saatiin pystyyn Jukkisen herätessä!!

Koska tämä viikko tulee olemaan tätä samaa, keskittyen multaan ja viikon kohokohta on korkeintaan yöpyminen teltassa niin blogi ei ehkä päivity hetkeen, tosin jos teltta kaatuu tai vaikkapa multa loppuu kesken, kertoilen siitä sitten:))))))))))

16.05.2009 - 19:34

Tokoryhmän treeneissä tänään paikalla veljekset Turo ja ToTo + extrana Puupi:)

Jatsi teki ensimmäisessä osiossa seuraamista, ruutua ja hyppynoutoa, kaikki hienosti!!

Toisessa osiossa kaukoja, vähän oli vaikea ajatella taaksepäin kuin hurja Turo oli ihan takana:)
Lisäksi istuminen Turon kaverina.

ToTo aloitti hyppynoudolla joka hyvä:))))
Ruutua lelulle sekä alustalla, ihan hyvin nämäkin.

Toisessa osiossa idarin asennot ja kaukoja, vähän teki itsekseen asentoja josta olin vaan tyytyväinen:)

Sitten kun oltiin tarpeeksi tokoiltu, pääsivät veljekset vähän aksaamaan. Turo näytti ensin Toopelle sujuvaa menoa (meno oli sujuvaa kun Timo muisti ohjata;) ja Toopepa pystyi ihan katselemaan veljen menoa sekoamatta:))))))

Sitten oli Toopen vuoro, ensin pari rengasta joissa luultavasti mä jännittän ennemmän kuin Toope ja tällä omalla jännityksellä vähän estelen sen menoa..

Sitten pientä pyöritystä joka meni upeasti, tuohan ohjautui miten vaan:)))))) Kepitkin haki mistä vaan mutta tänään ei kestänyt vierellä juoksevaa (!!) ohjaajaa, eli tähän nyt treeniä, se itsenäinen pujottelu ei siis riitäkkään;)

Aksan jälkeen veljeslenkki:)))

Ja sitten illan kohokohta talviturkin heitto, oli ihanaa katsella kahta onnellista bordercollieta uimassa:)))))))))))))

15.05.2009 - 15:10

Tänään nopeat treenit Kupittaalla. Häiriötä oli taas kivasti, nyt sen iänikuisen futiksen tilalla pelattiin kentällä pesistä:)

Jatsi teki seuraamista, tuntui hyvältä ja perusasennotkin aikas suorat, kyllä tämä tästä..

Lisäksi tehtiin ruutua, jossa kaartoi taas oikealle ja siitä sujuvasti ruudusta takaa ulos, pitänee nyt tehdä kisoihin asti pelkkää läpijuoksua!

Toope teki myös seuraamista, tuntui tosi hyvältä:))))))

Ruutu sen sijaan tökki myös Toopella, vaihtoi taas sellaiselle katselen lintuja juostessani laukalle, voi järki..
Laitettiin sitten alusta avuksi ja meni paremmin mutta ei vieläkään miten osaa ja miten sen haluaisin menevän -aina-

Toopelle nyt alusta-kuuria:)))))))))))

Iltatreeneissä

Tehtiin ensin tokoa näytösluonteisesti, alustan kanssa ohjattua ja ruutua, idarin asentoja ja kapulan pitämistä.

Näytösten jälkeen treenattiin -oikeesti-, Jatsin kanssa ruutua ja ToTon kanssa noutoa ja alustaa:)

Lisäksi pojat saivat kimppakaukoilla, tehtiin pelkillä suullisilla ja pelkillä käsimerkeillä, molemmat kaukoilivat tosi hienosti!!

Näyttökoevalinnat

Perjantai-illan ratoksi julkistettiin vielä näyttökoe valinnat, jotka olivat hmm.. mielenkiintoiset.

ToTo sai näyttökokeesta kolmanneksi parhaat pisteet, yhteistyöstä 9 ja mielikuva 0 ja jäi näin valitsematta:( Tarina ei kerro kuka mielikuvaa arvosteli ja miten..
...mutta ei ainakaan ehjät liikkeet, yhteistyön pisteet & kokonaispisteet kulkeneet mielikuvan kanssa käsi kädessä:)

Vain kolme koiraa saavutti hyväksyttävän mielikuvan, onnittelut valituille!!

14.05.2009 - 22:03

Tänään alkoivat taas uudet kurssit, aina se on yhtä jännää...

Välillä tekee ihan pahaa kun ohjaajat jännittävät niin kovasti ja sitten se jännitys tietysti heijastuu koiraan. Mulla pitkään koulutuksissa käyneet ei varmaankaan enää mua jännitä mutta uusi ryhmätilanne on aina uusi ryhmätilanne.

Tänään ei kyllä jännitetty, sen sijaan naurettiin itsemme tosi pitkäikäisiksi, miten voikin tämä toko olla niin hauskaa:))))))) Varsinkin illan viimeinen ryhmä -team forssa- oli aikas hauska:))))))

Koulutusten jälkeen sitten tosi nauravaisena omia kouluttamaan ja tietysti se hyvä mieli tarttuu koiriinkin:)

Jatsi aloitti idarilla, oli ilme ja asenne kohdillaan:) Perään tunnari joka niin makee:)))))) Kaukoissa täydellistä taaksepäin työskentelyä, so happy:))

Luoksetulo olikin sitten se treenattava asia, ei muuten mutta Puupin luoksetulo on suunniteltava aina niin huolella ettei riko mitään osaa. Tänään pakka pysyi hyvin kasassa ja saatiin loistavat stopit ja hyvä vauhti, nyt kisoja edeltävästi enää vauhtia..

ToTolla oli oikeesti vapaapäivä mutta kun mä olin niin iloinen ja ToTo niin halusi, oli senkin kanssa vähän tehtävä. Vähän kapulan pitoa ja yksi ohjattu. Ohjattua on nyt treenattu ja treenattu mutta haluamaani muutosta en ole saanut aikaan joten nyt irroitan noudon kokonaan liikkeestä, tänään pari toistoa ja toimi, näin jatketaan!!

11.05.2009 - 23:06

Treeneissä ensin Jatsille ruutu uudessa paikassa teki hienon ruudun eikä kaarrellut oikealle joten tämä korjattu:)

Ruudusta sai pallopalkan ja tämän kanssa sitten kaukoihin, huono idea mutta vahvistin nyt vaan taaksepäin tekemistä pallosta huolimatta ja palkkailin sitten pallolla kun kykeni:)

Näytösluonteisesti yksi ohjatun suunta alustalla, yleisönä ToTo:))))))

ToTo teki huippuruudun, olihan sillekkin uutta ruutua kokeiltava. Ohjattua tehtiin alustan kanssa ja luulen että teen tätä näin nyt enemmänkin koska tuntui tosi hyvältä.

Agissa tehtiin sitten epämääräistä pyöritystä ilman mitään suunnitelmaa (ei hyvä), itse pyöritykset menivät kyllä ihan huipusti pelkillä ohjauksilla mutta mun käsi taisi taas olla korkealla ja kovaa:))))))))

Nyt pitäisi rakentaa oikein rata, suunnitella ohjaus ja pysyä siinä + videoida mun käsiä:)))))))

10.05.2009 - 21:33

Jatsi on nyt nostanut vauhtinsa sellaisiin mittakaavoihin että huh, alkaa olla jo sillä ja sillä rajoilla..

Ensin tehtiin ohjattua jossa ekaa kertaa elämässään rysäytti kapulaa, sen seurauksena puri kieleensä ja tuli miljoonaa kapulan kanssa ja verta vuotaen:)

Toinen puoli sujui samalla vauhdilla mutta virheettä, no verta vuosi edelleen:)

Tämän jälkeen hyppynoutoa jossa hyppää hienosti, tästä ollaan iloisia mutta ei ollut kaukana ettei rysäyttänyt myös metskua, siis meidän metskua syvästi inhoava Puupi:)

Tunnarin tein sitten ihan virallisesti viiveillä, ei tehnyt mieli kokeilla mika rysäytys saadaan aikaan hiipimällä:) Tunnari oli euroopan makein & nopein  ikinä:)))))))

Ei Toope ollut sen huonompi tai hitaampi, sen treeneissä tänään vain pääpaino palkkauksessa ei liikkeissä. Tehtiin kisapalkkaus ja varsinainen palkkaus tästä, meni aikas kivasti, selkeästi Toope on nyt ostanut tämän:))))))))

Ja agia ei tehty tänään kuin ihan inasen, eli kolme toistoa A:ta, eka vastaanottamassa, toka takana, kolmas sivusuunnassa viitisen metriä, kaikki toistot upeat ja oikeesti maailman nopeimmat A:t:))))))

09.05.2009 - 20:49

Tokoteltiin tottakai:)

Jatsin perusasento alkaa nyt näyttää jo aikas kivalta, sen sijaan ruudussa kaartaa nyt vähän oikealle ja aika taakse, pitänee siirtää taas ruudun paikkaa ja lähetyssuuntaa ettei ihan uraudu:)

Toopen idariin saatiin kivasti ilmettä suorapalkkaamalla seisominen ja etupalkkaa hyödyntäen olemiset, ohjatussa palattiin vielä pienenpiin paloihin, tässä mokasin itse vähän, joten se pitää huomenna korjailla..

Hyppynoutoa tehtiin muutama toisto, meni hienosti!

Mutta sitten se huisaa-osio, agiiiiiiiii:)))))))))))

Tein aika uskomattomia lähetyksiä Toopelle, irtosi miten ja mihin vaan, haki hienosti esteet ja jatkoi rataa -ihan itse-

Aika uskomatonta kun kyseessä on koira joka vielä muutama kuukausi sitten pyöri kuin puolukka mun jaloissa lähettäessäni sitä mihin tahansa!!

Yhdellä suoralla jätti kakkosesteen väliin (Jukkiksen mielestä tuli ekan esteen niin vinosti että ajautui ohi) joten tässä kävin sitten tekemässä vähän sihisevää lähiohjausta ja toimi, tässä alkaa tuntea itsensä ihan agilityohjaajaksi kun osaa omalla sihisevällä sijoittumisellaan pelastella tilanteita:))))))))))

08.05.2009 - 21:40

Sama vanha virsi, kerran tokoa ja kahteen otteeseen agia:))))))))))

No, Jatsi sentään pysyi ruodussa eikä treenannut kuin tokoa!!! Tänään teemana pää:)

Ensin tehtiin idari makuuta lukuunottamatta, tässä pääpaino uudella/vanhalla palkkauksella perusasentoihin liittyen, koetetaan nyt tällä korjata kenotus!

Sitten pään kimppuun, luoksetuloa pää maassa sekä pakona että suorana, alkuhankaluuksien jälkeen pää pysyi hienosti ja tuli LUJAA!!

Väliin p.makuu, pää pysyi hienosti ja vielä lopuksi idarin maahanmenoa pään kera, tämä on jo myyty, eli tekee oikeella ilmeellä:))

Topeliuskin tokotteli, aloitettiin idarilla joka oli hmm..
..heiluva, eli asennoissa pysyminen oli huonoa, toki ne tassut pysyy mutta en yhtään tykkää että homma meidän välillä katkee täysin. Tähän on keksittävä jotain!!

Sitten yksi ruutu lelulle, tämä hieno!

Agilityssa treenattiin tänään irtoamista suoralla, nyt kun suora sujuu lisättiin vähän haastetta eli siirryin itse sivusuunnassa aikas kauas ja muistin jopa treenata molemmilta puolilta:)))))

Kun tämäkin sujui lisäsin vielä puskan kierron mukaan, eli saatiin vähän esteille lähettämistä sivu ja takasuunnassa olevan ohjaajan lisäksi.

Lenkillä oli vielä pakko vähän fiilistellä puiden kierron kanssa. Tehtiin vaihtelevasti eteenmenoja, takaakiertoja sekä haltuunottoa, meni hienosti:)

Toopen kanssa on kyllä oltava tosi tarkka ohjauksesta, nyt mulla alkaa olla käsitys miten sitä ohjataan mutta pitäisi vielä saada tämä ohjaaja toimimaan oikein eli enemmän kroppaa ja vähemmän käsiä:))))))))

06.05.2009 - 20:01

Tänään treenattiin kaksi kertaa agia ja vain kerran tokoa..

Tokossa tehtiin ihan perussettiä, molemmat tekivät ruudun, ohjatun ja tunnarin liikkeenä, häiriönä saivat olla toinen toisilleen ja Toope toimikin kuten kunnon häiriökoiran kuuluukin eli maakaamalla ohjatun merkin takana:)

Jatsi ei moisesta välittänyt, hienosti teki merkin ja suurinpiirtein hyppäsi Toopen yli lähtiessään noutoon:)

Hyvin huomaa kesän tulleen, kun meidän pihalle alkaa kerääntyä agi-esteitä:) Miten niin se on meidän kesälaji:)

Vappuna käytiin katsomassa yksi kakkosten kisa ja radalla oli vähän kinkkinen hyllymagneetti, jossa putken jälkeen piti tehdä takaakierto ja ohjaajan ollessa vähän jäljessä myös poispäinkääntö takaakierron jälkeen.

Tätä piti tänään sitten päästä kokeilemaan:)

Putkea en vielä viitsinyt pihauttaa eli sen paikalla oli hyppy mutta muuten sama kuvio. Ensin kokeilin nopean ohjaajan & irtoavan koiran vaihtoehtoa, eli ehdin hypyn taakse, tämä oli helppoa, tätähän ollaan koko pitkä talvi puiden kanssa treenattu (ja vielä joku joskus ihmetteli, mitä hyötyä on puiden kierrosta).

Astetta vaikeampaa olikin jos jäi esteen eteen, takaakierto onnistui tässäkin ihan hyvin ja vielä poispäin käännöskin mutta mikäli kuvitteellinen ratamme olisi tästä jatkunut, oltaisiin oltu ongelmissa:(

¤¤ Irtoamistreeniä poikkarin jälkeiseen elämään:)

Toisessa sessiossa treenattiin perusohjausharkkaa siten että pyörittelin pariin kertaan ja sitten takaakiertoon, meni -niin- hyvin:))))))

Aika siistiä, viime kesänä ToTo ei osannut takaakiertoja ja Jatsi ei ole osannut niitä koskaan, tänään molemmat ohjautuivat kuin ohjukset ja ihan minne halusin:)))))

05.05.2009 - 18:47

Tänään jatkettiin Flyball-uraa..

Nyt otin esteet mukaan, ensin toki muistuteltiin laatikko, sitten laatikko esteiden kera ja lopuksi edes takaisin hyppien.

Jatsi oli pro, sille oli jokseenkin maailman luonnollisinta hyppiä esteitä, painaa pallo itselleen ja hyppiä takaisin:)

ToTo kiiti esteet ihan miljoonaa eli tavoite -irtoaminen- on ainakin toteutunut todella hienosti:)

Paluuhypyt tuottivatkin sitten ongelmia kun esteitä ei voi hyppiä pallo suussa, joko hyppeli hienosti ja pallo putosi matkalla tai keskittyi pallon tuomiseen ja unohti hyppiä, erillisinä nämä osattiin tietysti.

Nyt pitää vähän miettiä, panostaako tuohon paluuhyppelyyn, haluaako agilitykoiralle edes opettaa esteiden edestakaisin menemistä ja haluaako agilitykoiransa hyppivän pallo suussakaan:)

Samassa mietin kyllä sitäkin, pystyykö tätä hauskaa laitetta hyödyntämään myös tokossa, paljon on siis taas pohtimista:))))))))

04.05.2009 - 21:03

Tänään Jatsi pääsi piikitettäväksi jälleen kerran, näyttää kyllä ihan siililtä seistessään neulat selässä:)

Tyhjennettiin samalla käynnillä myös anaalit, koska ne on vähän vaivanneet. Eivät olleet mitenkään kovasti täynnä mutta nyt ainakin kokonaan tyhjät:)))))

Akupunktion sanotaan väsyttävän koiraa sen päivän ajaksi mutta meillä on ainakin päinvastainen reaktio, Jatsi on virtaa täynnä, eli tästä voisi johtopäätellä akupunktion tekevän sille hyvää!

Illalla pienet treenit, tehtiin kaukoja, merkkiä ja hyppynoutoa:)

ToTo vaan tokoili:))))

Ohjatulla aloitettiin taas, se on nyt työn alla ja pilkottu pieniin paloihin. Tänään Toope väläytteli tulevaisuuden ohjattuaan ja näytti kyllä superhienolta:)))))

Lisäksi tehtiin hyppynoutoa, idaria, kaukoja leikkien sekä erillisenä kapulan pitotreeniä, jota pitäisi nyt muistaa treenata tehokkaammin!!! Pitotreeni kuuluu meillä sarjaan olohuone tokot ja kesällä ei paljon olkkarissa oleilla:)

03.05.2009 - 21:10

Pitkästä aikaa saavisteltiin:)

Löysin hauskan saavistelu-videon, josta intouduin taas itsekkin saavistelemaan. Koska saavissa ja saavin päällä olemiset on jo kokeiltu, nyt harkattiin pyörimistä etujalat saavin päällä.

Tämä olikin aluksi ToTolle tosi vaikeaa, se sinnikkäästi tarjosi saavin päällä keikkumista enkä päässyt naksuttelemaan lainkaan:(

Pienellä avustuksella sain idean myytyä ja päästiin hyvään alkuun saavissa pyörimisen kanssa:)))))

Jatsille taas tämä harkka oli niin helppo, Jatsihan ei halua kiivetä ei saaviin eikä saavin päälle niin sille oli helppoa laittaa liike mukaan kun valmiiksi seisoi etujalat saavin päällä:)

Jottei koko ilta olisi mennyt ihan saavisteluksi saivat molemmat treenata vähän tokoakin ja ToTo vielä loppuhuipennukseksi tehdä kolme kertaa A:n, ekat pari olin vastaanottamassa ja vimpassa takana, teki täydelliset & identtiset kontaktit joka kerralla:)

03.05.2009 - 10:42

Tanja kävi tänään aamulla -aikaisin- hieromassa koiruudet..

Ensin katsotiin Jatsin hyppyä, hyvin hyppäsi:))))))))))

Itse hieronnassa vähän jumia niskan ja lavan seudussa, tämäkin voi olla syynä perusasennon kenotukseen, nyt venytellään alas ja vasemmalle -päivittäin-

ToTolla oli pieniä kireyksiä siellä sun täällä, ei kuitenkaan mitään pahaa jumia missään:)))

01.05.2009 - 17:30

Vapputreenit treenattiin Kupittaalla, paikalla oli treenikaverina Aake ja häiriönä muutama tuhat vapun viettäjää:) Pilleineen:)))

Ennen treenejä käytiin tivolissa, eikös niin vappuna kuulu tehdä? ToTo ei tainnut edes huomata koko tivolia, kun oli niin kiire treenaamaan:))))))

Aloitettiin paikallaan oloilla ja tänään ne pääsi tekemään Jatsi, istuminen hyvin ja makuussa vaadin nyt pään maahan, hyvin piti!!

Sitten kokeiltiin sitä seuraamista ja perusasentoa taaksepäin, ihan helpolla ei taida korjaantua, enkä kyllä tiedä alanko sitä edes korjaamaan, pitää miettiä..

Lisäksi Jatsi teki ohjatun merkkiä, puun kierrolla luoksetuloja stoppeineen sekä haki palloa muutama sata kertaa, sillä kuuluuhan vappu ja pallo nyt yhteen:)

ToTo teki myös seuraamista ja nimenomaan perusasentoja. Näyttökokeessahan mä mokailin niissä koko rahan edestä kun stoppailin liian äkkinäisesti:(

Toopelle sopii kyllä hyvin kun vähän hidastaa ennen stoppia ja kertoo näin koiralle mitä on odotettavissa, nyt tehtäväksi jää vain muistaa ja toteuttaa tämä myös kokeessa!

Toope teki lisäksi pari ohjattuja ja muutaman irrallisen merkin, nämä hienosti mutta sitten päädyin kokeilemaan puun kiertämisen yhteydessä Toopenkin kanssa luoksetuloja, no nämä ei kyllä oikein toimineet..

..Topeliushan kuumuu näistä kierroista jonkinkin verran (siis höyryää ihan täysillä) ja sen seurauksena se kääntyy ilmassa jo jossain puolessa matkassa ja ei kyllä osu enää sivulle vaan syliin tai ohi tai tai..

Vielä emme siis yhdistä kiertämistä ja luoksetuloa Toopen kanssa:)

Tämän kuvan myötä kaikille HYVÄÄ VAPPUA!!!!!!!!!


ToTo & Vappupallo:) (kuva Sirpa Saari)

26.04.2009 - 19:17

Viikonloppuna valmennusrenkaan leirillä Loviisassa, Jontten opissa. Oppia tulikin taas tosi paljon & hirmuinen treeni-into:)))

Jatsi teki leirillä p.olot, ohjattua noutoa sekä seuraamista, seuraamisen perusasento on nyt liian edessä ja sen korjaaminen jäi sitten mun vastuulle kun en ostanut kouluttajan oppeja:)

Lisäksi Christa katsoi Jatsin hyppäämistä ja huonosti hyppäsi, tämä pohdituttaa tosi paljon:(((((((((((

ToTo osallistui näyttökokeeseen:)

Saatiin arvonnassa nro 2, joka oli oikein hyvä juttu a) ei tarvinnut odottaa omaa vuoroaan tuskaisen pitkään b) pääsi nopeammin leireilemään ja käyttäytymään kuten leirillä kuuluukin:))))))

Irikselle iso kiitos kuvista, Riitalle iso kiitos videoinnista!!!!!!! Näyttö sujui Toopen osalta oikein kivasti ja ohjaajakin hengasi menossa mukana kohtalaisella menestyksellä:)


Virittelyä ennen kehään menoa


Näytön alkamisen odotusta kehässä


Seuraamista


Ja seuraamista (kaavio oli aikas pitkä)


Luoksetulo


Jotain juoksentelua jonnekkin:)

Kaikki kuvat Iris Kieme

21.04.2009 - 20:56

Tänään molemmat pojat pääsivät tokoilemaan kimpassa:)

Ensin yksilöliikkeenä seuraamista, Jatsi treenasi ennen kaikkea hidasta käyntiä ja perusasentoja. ToTon kanssa keskityttiin päähän, nyt pää pysyi hienosti!

Sitten tehtiin kaukot ryhmäliikkeenä, nopein asento palkattiin aina:)

Luoksetulon loppu tehtiin siten, että molemmat maahan ja omalla käskysanalla pääsi sivulle & palkalle, Toopen hermo kestää tässä leikissä Jatsia paremmin, Jatsi tulisi sivulleni ihan millä käskyllä tahansa:)

Nouto tehtiin molempien kanssa hiipimällä, hyvin hiipivät sikanopeet noudot:)))))

Istuminen ryhmäliikkeenä, tässä on vaikea palkata kahta yhtä aikaa ja tänään palkan sai ekana Jatsi, ihan siksi että näytti aika onnettomalta kun joutui istumaan "pennun" vieressä, noloooooooo

Lopuksi ruutu, Jatsille yksi läpjuoksu lelulle. ToTolle pari alustalle stoppia ja kerran liike kokonaisena!

Tässä olikin sitten leiriä edeltävät treenit, loppuviikko vietetään rennosti, sekä keskitytään henkisesti leiriin & näyttöön:)))

20.04.2009 - 21:06

... Ja ihan vahingossa:)

Alkuillasta ToTo treenasi A:ta, olin tehnyt oikein suunnitelmankin:) Vedin molemmat puolet sekä eteenjuoksun että taaksejäännin alustalla, toistoja aina 3 per puoli/suunta. Sitten alusta pois ja samat kuviot, meni hienosti eikä himmannut yhtään vaikka jäin sinne taakse kirjaimellisesti seisomaan, sen sijaan tipahteli välillä sieltä kontaktilta kun ei kovassa vauhdissa aina osu, tai osuu muttei pysy:)

Iltatreenit aloitti Jatsi, ensin muutama luoksetulon loppuosa ja näistä palkaksi ruutuun + lelulle:)

Pitkältä matkalta luoksetulo, pakona + suoraan leluun. Tämän perään hyppynoutoja jotka tänään oikein hyvännäköiset, ei arponut hyppäämistä tippaakaan:)))))))

Sitten ToTo, oikea kovan onnen soturi:( Vietiin yhdessä lelu ruutuun ja tarkoituksena oli ottaa pari liikettä palkatta alle ja palkaksi ruutuun, tässä ei harkattu palkkaamattomuutta vaan ruutumotivaatiota mutta kuinkas sitten kävikään..

Ensin seuraaminen joka oli yhtä puskemista, ei tässä mitään saa puskea treeneissä kyllä:)))) Sitten piti jatkaa seuraavaan liikkeeseen KUN Jatsi pääsi karkaamaan Jukkikselta ja toi ToTolle pallon!!!!!!!!!! Treenaa siinä sitten palkatta kun kaveri tuo pallon kehään:)))))))

Minä sitten suutuin tietysti vaikka kuinka ja paljon, en oikein tiedä kelle olin vihainen (mutta en siis Toopelle tietenkään) koska vahinkoja sattuu mutta Toope päätti sitten reagoida tähän ja välikohtaus sai siis vireen laskun aikaiseksi.

Koska suunnitelmiin ei kuulunut mitään laskevia vireitä, pätkäisin treenit poikki ja hetkeksi miettimään..

Eli plan B:)))))) Alkuperäinen treenisuunnitelma sai aivan uuden muodon ja niin meillä olikin hurjuutustreenit menossa ja ne menikin tosi hyvin!!!!

Klikkailin kaikkea kivaa ja kokeilin eri juttuja, moni toimi tosi hyvin ja näistä tulee vielä olemaan meille iso apu tulevaisuuden kisoissa:))))))) Eli hurjuutustreenit ei ole sama kuin juosta hulluna pallon kanssa pitkin pihaa, vaan hurjuutus on ennen kaikkea vireen nostoa liikettä edeltävästi:))) Ja siis tietysti siten, ettei tuomarit näe/kuule/reagoi:))

 

18.04.2009 - 21:24

Laatu korvaa määrän, eli paikalla vain ToTo ja Kamu:)

ToTo sai loistavaa häiriötä p.istumiseen kun Kamua käskytettiin maahan aikas tiheesti, Kamu oli tänään sitä mieltä, että haluaa istua kun ToTokin istuu:)

Yksilöliikkeissä treenin ideana oli treenata luoksetulon stoppia ja tämän toteutus 10 +

Kahden koiran treenaamiseen ei aikaa kulunut isosti, joten tehtiin tokojen päälle pienet agit, ei vieläkään mitään rataa ( yli 7 estettä) mutta nyt pidemmillä esteväleillä ja kentän mittaisesti..

..NIIN tutut opetukset, koiraa ei voi jättää omilleen ja joka este on ohjattava, ainakaan vielä Toope ei kestä esteille huispasua, ei sitä toki saatella tarvitse mutta jättää kyllä surutta esteen välistä jos ohjaaja on jo ajatuksissaan seuraavalla esteellä:)))))

Mutta, irtoo kyllä ja hyvin irtookin, enää siis ohjaaja kartalle ja VALMIS:))))))

17.04.2009 - 20:45

Ihan lähelle avattiin iso kauppakeskus (Skanssi) ja vaikka en innostunutkaan ilmaisesta kassista, ilmaisesta kärrykolikosta enkä varsinkaan ole järin innostunut mistään ruuhkaisesta shoppailuista, niin vaan tänään löysimme itsemme avajaisista:)))))

Sitä ennen kuitenkin (toki tärkeysjärjestys pitää muistaa) treenattiin, ensin sisällä ja perään ulkosalla, sisätokot menivät molemmilta oikein hienosti eikä ulkonakaan mitään isoa ihmeellistä, paitsi A otettiin kevään kunniaksi taas esille:)))))

Jatsi sai tehdä A:n kerran, ihan juoksukontaktilla ja suoraan lelulle, teki aika optimaalisen suorituksen:)))))))

ToTo harkkasi vähän enemmän, ensin ihan perustreeniä ja perään ohijuoksuja, joissa ei aluksi olisi malttanut jäädä, toistoilla jäi hienosti vaikka lisäsin vaikeutta juoksemalla sekä ohi että sivusuunnassa poispäin (selin koiraan).

Lisäksi harkattiin sitä todellisuutta eli ohjaajan taaksejääntiä:)))) Tämäkin tänään hienosti!!!!!! Agia on kyllä kiva harkata..

16.04.2009 - 19:32

Mutta aloitetaan Jatsista, treenien pääpaino hypyllä ja hyvin hyppäsi:))))) Sivulta lähtee vielä vähän varovaisemmin mutta palautus loistava, ilman perusasentoa myös menohyppy just eikä melkein!!

Puiden kierrolla luoksetuloa stoppeineen ja ruutua, siinä Puupin treenit:))

ToTo sitten, noh..

Nyt tulee lujaa kapulan kanssa sivulle mutta sivuoireina a) puree kapulaa hulluna b) ei päästä irti -ei millään-

On tuo koominen koira:)))))))

15.04.2009 - 18:25

Miten Piira ja puut liittyvät toisiinsa -eivät mitenkään:))))

Jatsi pääsi tänään Piiralle ja oli todellakin kunnossa, takapää varsinkin aivan priima, etuosassa vähän kireyttä, joka tuskin selittää hyppy-ongelmaa, eli vika lienee korvien välissä:))))))

Nyt siis treenataan hyppyharkkaa ja tietysti itse hyppyä + käytetään Jatsi varmaan kerran pari akupunktiossa!!

ToTo pääsi tänään kuppistelemaan, tehtiin ensin virallista tokoa joka tänään aikas kivantuntuista, noutokin oli suhteellisen nopea (ei tietenkään mulle riittävän nopea, mutta yleisellä tasolla), ruutu narulle hieno mutta wubballa meni taas hiippailuksi..

Virallisen osuuden jälkeen kierrettiin puita niin tokon kuin aginkin merkeissä:))))))

Pihatreeneissä -ulkoruokinta- osuudessa päädyin kokeilemaan ruudussa namikippoa, lähtövauhti ruutuun lelua parempi mutta sama hiippailu (vähän lievempänä) tuli kyllä esiin palkkaa lähestyessä:(

Ruudun jälkeen sitten taas -puita- nyt tokona:))))

14.04.2009 - 17:35

Jatsi aloitti tänään treenit, ekana ohjattu kertaa 2, oli aikas hienoa:)))))

Tunnari tehtiin -hiipien- ja voi pojat miten lujaa se meni ja tuli. Perään hyppy, joka alkaa kyllä nyt vähän huolestuttamaan, menohyppy vaisu, palautus hieno mutta ei toistoillakaan hypännyt menoa ilmavasti, onneksi on Piira huomenna:(

ToTolle ekana hyppynouto, joka super!!!!! Sitten kaivoin taas verta nenästäni ottamalla sen pahuksen avo-noudon, meni huonosti, näytti laamalta:(((( Takaisin hyppynoutoon joka hieno..

..päädyin sitten kokeilemaan tunnaria ja se oli niin hieno ja vauhdikas!! Eli meidän nouto-ongelma on nyt isoimpana tasamaanoudossa ja sitähän me tarvita kuin yhden näytön verran, joten olkoon:)))))))

Lisäksi Toope teki pari ruutua hetsaten, suoraan sivulta lähetettäessä ampuu ihan miljoonaa mutta tänään ampui merkiltäkin aikas täysillä joten tähän olikin hyvä lopettaa treenit:))))))

12.04.2009 - 15:46

Tänään treenattiin kuppiksella Minnan ja Aaken seurana, ilma oli edelleen aivan kesäinen ja kuin tilauksesta paikalla oli myös matsari, joten saatiin loistavat häiriöt, kiitos vaan kaikille näytelmissä pyörähtäneille:)

Aloitetiin p.oloilla, ensin Toope istui Aaken kaverina ja sitten Jatsi makasi kaverina, pää maassa. Kerran "unohti" pään haistellakseen ja ekaa kertaa ikinä pääsin treenitilanteessa puuttumaan tähän, muistutuksen jälkeen pää pysyi maassa oikein hyvin:)

ToTo oli tänään HYVÄ, ruutu edelleen vähän tahmea mutta kaikki muu sujui valtavan hienosti:))))))

Jatsi oli oikein pätevä, idarin asennoissa tehtiin päätä myös maahanmenossa ja hyvin meni:)

Päivän kruunasi Topeliuksen lähes koko kupittaan halki irtoaminen, siellä tuo mustavalkoinen kierteli puita kuin vanha tekijä:))))))))

11.04.2009 - 20:42

Ei menneet treenit ihan putkeen, oli ontumista, hyppyvaikeutta, noutokoomaa..

KESÄ, se on nyt:))))))))) Treenattiin ilman muuta ulkokentällä, aurinko paistoi ja oli aivan kuin kesäilta, IHANAA:))))))))))

Ennen varsinaisia treenejä muita odotellessa fiilistelin vähän ruutua molempien kanssa, Jatsi teki lelulle ja tyhjään, Toope alustalle ja tekikö tyhjäänkin, ei voi muistaa:)

Itse treenit alkoivat tuttuun tapaan p.ololla, ekana Jatsi teki tosi lyhyen istumisen Voitto pennun kaverina, harkattiin vain mukavaa jättöä, tässä onnistuen:))

ToTo istui varsinaisessa ryhmässä muiden maatessa, alussa oli aikakin tarkkaavainen mutta loppua kohden mentäessä alkoi pää pyörimään, nyt vaan näyttöjä enemmän!!

Jatsi treenasi omalla vuorollaan seuraamista, jossa palkkailin tiheästi. Liikkeen päätteeksi frisbeen heittoa ja seurauksena kolmijalkainen koira, kolmijalkaisuus meni kyllä silmäräpäyksessä ohi, eli olisiko joku kivi jäänyt hetkeksi etutassuun vaivaamaan?

Jossain välissä pari ruutua sekä lelulle että tyhjään, meni hienosti mutta sitten -se- hyppy, sitä ei taas olla otettu ja hyppäsi kuin rautakanki, vähän parani toistoilla mutta selkeä taantuma taas tämän liikkeen kohdalla, koskakohan sitä oikeesti (!!!) oppii ettei hyppyä vaan voi jättää treenaamatta..

Vappu tsekkasi ystävällisesti vielä treenien päätyttyä Jatsin hyppytekniikkaa ja kaikki siltä osin kunnossa, koira ei ole siis kipeä tms. Saatiin myös kotiläksyjä, millä vahvistaa hyppytekniikkaa tokohyppyytyksen rinnalla. Kiitokset Vapulle!!!!!!

ToTon treeneistä ei tekisi mieli edes kirjoittaa, se oli taas niin raivostuttavan tekninen ja kun tuo koira ei ole oikeesti tekninen!!!!!! En enää tiedä miten helpot treenit sitä voisi rakentaa että tuon kanssa onnistuisi..

Aloitettiin seuraamisella, tiheästi palkkaa ja mahdollisimman ToTo-ystävällinen kaavio (en kuunnellut liikkuria), ei tuntunut hyvältä, oli kuulemma näyttänyt, eli tuosta ei ota selvää..

Ruutuun tosi matalana lelulle, nyt on juossut ruutuun tosi vapautuneesti jo pitkään mutta tänään ei vaan voinut, ei voinut:((((

Noudon päätin ottaa hyppynoutona (Toopen lemppari) mutta ei se ostanut tätäkään, teki sellaisen pikkusievän hyppynoudon ilman mitään ilmettä, ihan kuin zombi:)))

Ja kun ei ollut mitään menetettävää, tehtiin vielä tasamaanoutoja joissa se ei ede löytänyt kapulaa (halunnut löytää), eikä edes irroittanut matkalla vaikka palkkailin vauhdista, höh..

Täysin sitten suunnittelemattomasti lähetin sen merkille kapula suussa ja tästä normaaali merkiltä palkkaus, tässä häivähdys mun omaa rakasta Toopea:)))))))) On se niin surullista kun koira ei rakasta ohjaajan kanssa samaa lajia:((((

Toopekin pääsi sitten näyttämään -loistavaa- hyppytekniikkaansa Vapulle (kiitos), se tömisi väärässä (siis hyvässä mielessä) kohtaa eli ponnistaessa, eikä paljon tarvinnut ilmeen perään kysellä..

Oli sitten ihan pakko vähän pyöritellä sitä yhden agi-esteen ympärillä ja voi että se on hyvä lukemaan mun kroppaa, tässä on puunkierrot tuoneet tulosta:))))) Ja tulee käteen mistä ja miten vaan, ellei ohjaaja laita lelua maahan syötiksi ja ohjaamalla ohjaa pikkuista siihen:))))

ToTo on kyllä niin ToTo, rakkaista rakkain mutta ei siitä taida koskaan tulla oikeeta tokokoiraa, mikä on tietysti tosi surullista mutta myös vähän pelottavaa, siis pitääkö mun oikeesti alkaa aksaamaan..

...ToTon kanssa:))))))))

10.04.2009 - 17:22

On tää tokon treenaus vaikeaa:)

Aina kun kuvittelee saaneensa koiran toimimaan, huomaa taas kerran olleensa väärässä..

Edelleen ja aina vaan vahvistellaan näyttökoe-liikkeitä, ja tietysti Jatsikin saa niitä treenata, vaikkei sen tarvitse enää ikinä näyttää kenellekkään mitään, se on elämänsä aikana näyttänyt NIIN paljon:)))))))

Ekana tehtiin noutoa, Puupi oli niin HYVÄ, niin HYVÄ!!!!!! Piha vaan tömisee sen tuodessa kapulaa niin kovaa kuin ikinä kykenee:)))))))

Sitten tehtiin merkkiä, Jatsi on koira joka on opetettu siten, että merkki tarkoittaa pääsyä ruutuun tai noutoon ja niin se tänäänkin kaihoisasti katseli mahdolliseen ruudun suuntaan (mitään ruutua ei kyllä pihalla ollut) eikä selvästikään palkkaantunut mun palkoista, hyvän työmoraalin omaavana se toki juoksi kerta toisensa jälkeen merkille mutta aina yhtä kaihoisia katseita olemattomaan ruutuun luoden, hassuliino:)))

Vimppana kaukot, jotka oli kyllä makeet. Hienosti peruutteli pitkin pihaa:)))

ToTolle sama setti, sillä prk.... noudolla sitten aloitettiin. Taas oli aikaa palautuksessa katsella lintuja ja näyttää niiin tylsistyneeltä kuin ikinä pieni bc vaan voi näyttää. Otin avut käyttöön ja tällä parani, kokeilin myös Puupin luomaa -hiipimistä- ja tälläkin parani mutta ilman apuja tai hetsausta tuota lienee turha nyt muutamaan vuoteen edes kokeilla:((((((((

Merkki on taas ToTon bravuuri, se tekee sen NIIN hienosti. Se oikein suoristaa itsensä merkin takana ja se on kieltämättä aikas näyttävän näköistä:))))))))))

Kaukot Toope teki myös loistavasti, varsinkin loppuperusasento on nyt makee, kun tähtää nenällä reiteen:))))))))

08.04.2009 - 19:15

ToTo sai tänään laatuaikaa kanssani, vaihtoehtona oli treenata molempia vähän tai yhtä -oikeesti- ja päädyin jälkimmäiseen ja arvonnassa voitti Toope..

Tänään olikin sitten oikein pilkun viilausta. Taisin keksiä miten saan noudon palautuksessa velttoilun vaihdettua vauhdiksi tai sitten vaan ne tuhat edeltävää toistoa ovat tehneet tehtävänsä, mutta oli miten oli, tänään hyvät palautukset:)

Luoksetulossa tehtiin loppuosaa ilman apuja ja tämäkin toimi!! Tehtiin myös muutama luoksetulo hetsaten leluun ja tästä maahan + sivulle, toimi:)))))))) Kaukot kisamaisesti, hyvin!

Seuraamisesta ei taas tiedä, tuntui tosi hyvältä, koira tiivisti jalassa kiinni:) Mutta miltä näytti, se jää arvoitukseksi..

Lenkillä irrottiin taas, kolme puuta tuntui aluksi mahdottomalta tehtävältä, mutta kun lisäsin leikkiin vähän ohjausta eri suuntiin + oman liikkeen (kuten kunnon agi-ohjaajakin tekisi) alkoi irtoamaan loistavasti. Tästä siirryttiinkin sujuvasti oikeisiin pyörityksiin puiden lomassa ja näin tämän viikon agilitytkin tuli treenattuna:))))))))))

07.04.2009 - 21:26

Nyt on harvinaisesti päivitykset jääneet, mutta välillä työ haittaa harrastuksia..

Pojat on viettäneet niin vapaita (ne työt) ja vastapainoksi puuhastelleet, mitään -oikeeta- ei oikein olla treenattu:(

Flyball on nyt ToTon osalta siinä mallissa, että esteet on otettava mukaan, pelkkä painaminen  & pallon tuonti alkaa olla liian helppoa ja tässä saa teline kylmää kyytiä:)

Toope on myös treenannut palkkaamattomuutta, ei mitenkään suunnitellusti vaan tilanteissa jossa mulla ei vaan ole ollut palkkaa ja on mennyt hyvin!!!!!!!

Irtoominen oli päivän ihme!!!!!!! Eilen irtosi lähetysmatkan +3 puuta ja tänään toistettuna sama, eli näyttää lupaavalta, eihän tässä ole kuin vajaa 3 vuotta tätä treenattu:))))))))

Jatsi taas on kunnostautunut heittämällä talviturkin, siis ihan kirjaimellisesti kävi jäiden seassa uimassa, taisi viime kesän uimattomuudet vähän painaa takaraivossa:))))

31.03.2009 - 20:39

Alkaa olla aika yksitoikkoista tämä meidän treenaaminen mutta yritän tasapainoilla vauhdin ja tarkkuuden kanssa, siinä todella hienosti onnistuen Jatsin kanssa mutta Toopen kanssa ei -tämäkään- toimi:(

Tänään tehtiin ruutua ja luoksetuloa, nämä molemmilta paremmin kuin hyvin:))))))

Sitten lumen alta paljastui myös noutokapula ja ajattelin tehdä Toopelle vielä noudon, vauhtinouto oikein hyvä mutta liikkeenä tuli taas diipaillen, arrggghhh

En tiedä pitäisikö nyt kuurina tehdä noutoa perusasentoon asti vain sisällä, koska toimii siellä -aina- ja ulkona pelkkään leluun, sitten kisoissa/näytöissä vaan nykäsen tyyliin -ehkä tuon, ehkä en-

Muitakin vaihtoehtoja tietysti olisi, aika näyttää ja treenipäivis kertoilee mihin päädymme..

29.03.2009 - 19:00

Eilen treenattiin sisällä loistavat sisätokot:)

Jatsi treenasi päätä ja luoksetulon loppuosaa. ToTo luoksetuloa kera maahanmenon, noudon loppua ja molemmat saivat toki myös kaukoilla:)

Sisätokot kruunasi tarjoamiset, tehtiin pari settiä per/koira ja kyllä niillä oli KIVAA!!!!!!!

Lisäksi treenasin Toopen kanssa tennarin nopeaa tuomista mutta yllättäen tämän treenaus ei oikein sisällä ollutkaan hyvä idea. Toope sai parissa harkassa kaikki matot pois paikoiltaan ja muutenkin asunto näytti siltä kuin siellä olisi pienen bordercollien sijasta treenannut trombi:)

Tänään sitten uhmattiin kinoksia ja flyballin kimppuun. Jatsi oli kertakaikkisesti taas unohtanut miten tätä pelataan ja tarjosi sitkeästi alussa laitteen taakse menoa, toki sen pallon sieltäkin saa kaivettua:)

ToTo sen sijaan paranee päivä päivältä, nyt lisäsin mukaan tennarin vauhdikkaan ohjaajalle tuonnin ja kyllä tulee lujaa:)))))))))

Sitten dagen´s tokottelut:)

Ensi luoksetuloa, jossa Toope osaa nyt mennä maahan  ja tulee sen jälkeisen sivulletulon lujaa, JEE!!

Jatsi taas treenasi seisomisen terävyyttä ja aika terävästi stoppasikin, lähtövauhtikin tänään kohdallaan:)

Lopuksi molemmille pari ruutua ammutettuna ja Toope melkein varasti, varastaminen ei tietenkään ole hyvä mutta koomankoiran ollessa kyseessä, kaikki tuon suuntainen on toivottavaa:))))))

26.03.2009 - 20:42

Tänään olikin Jukkiksella jännä päivä kun joutui menemään Piiralle -ihan yksin- koirien kanssa. Reissu oli kuitenkin sujunut hyvin, eikä kumpikaan ollut juurikaan edes jumissa, tosi hienoa!!!

Illalla sitten suunnistimme tuttuun tapaan V-S kennelpiirin vuosikokoukseen joka muisti Jatsia & minua viime vuoden menestyksistä (PM-pronssi & PM-joukkue kulta).

24.03.2009 - 18:48

Eilen tänne tuli lumimyräkkä, taas! 20 cm yhdessä illassa:(

Ei sitten tullut pieneen mieleenkään harrastaa mitään ulkosalla, joten eilinen meni sisätokoiluksi.

Jatsi treenasi päätä, päätä harkattiin leikkinä, sivulta ja liikkeenä. Tosi hyvin iski päätä maahan, eli nyt ei enää pohdita, siirretäänkö idariin vaan se siirretään:)

ToTo treenasi sivulletuloja:))))))

Tänään kahlahtiin lumessa ja jatketiin fly-ball treenejä. Jatsi oli kovin hassu, kun oli vakuuttunut siitä että koneenkäyttäjä, eli Jukkis on se palloa heittävä. Piti sitten vähän sijoitella koneenkäyttäjää että saatiin Puupi kartalle:)

Mutta ToTo sitten, se oli tänään ihan PRO!! Oli selkeästi nyt hiffanut jutun ja painoi ihan tosissaan saadakseen pallon & irtosi painamaan ihan hulluna, suunnitelma toimii siis:)))))

22.03.2009 - 22:05

Tuossahan se otsikossa lukeekin, meidän neloslaji:)

Iso Kiitos Mialle boxin lainasta, Ellulle kiitos kotiikuljetuksesta ja tietty Vapulle kaikesta selvittämisestä asian tiimoilta!

Harmittavasti ehdin tänään vaan kokeilla laitetta, valoisaa aikaa oli ehkä vartti ja siinä ei paljon ehdi:(

Mutta vähän siis ehdimme tutustua laitteeseen ja Jatsi oli silmät kirkkaina taas niin pätevä:))))))))) Toopelle ei vielä juttu auennut, jos se kimittämisen sijasta keskittyisi niin oppiminen olisi nopeampaa mutta tänään saldona enemmän kimitystä - vähemmän oivaltamista + tietysti ToTon tapaan miljoona volttia itsensä ympäri:)

Mutta eiköhän tämä ToTollekin avaudu, kun päästään oikein opettelemaan flyball-saloja, ajalla ja ajatuksella..

22.03.2009 - 10:00

Kirkkiksen kisat tulivat aikataulullisesti oikein hyvään kohtaan, nyt on helppo rakentaa kisan perusteella suunnitelmat..

Jatsi teki mahtavan suorituksen mutta kuten lajin luonteeseen kuuluu, aina voi hioa liikkeitä paremmiksi ja paremmiksi:)

Suurin osa liikkeistä pysyy entisillä treenikuviolla, mitä sitä toimivaa muuttamaan, osalle asioista kuitenkin nyt tehotreeniä:

-luoksetulon lähtövauhti
-p.istumisen virittely
-pää (harkinnassa siirretäänkö myös idariin)

ToTon treenisuunnitelmat menevät sen sijaan kokonaan uusiksi. Nyt sen treenit missä vaan ovat menneet tosi hienosti mutta ihan viime aikoina on taas alkanut tulla koomailun esiastetta ja sehän tiedetään että siitä on lyhyt matka itse -koomaan-

Eli se mitä ollaan tehty nyt, ei toimi:(

Toopen tokotreenit jätetään nyt hetkeksi tauolle sisätokoja lukuunottamatta, tauko kestää tasan sen aikaa mikä ohjaajalta menee keksiessä miten tästä eteenpäin. Normaalisti olen aika kekseliäs, eli tuskin tässä mitään pitkää taukoa on tiedossa:))))

19.03.2009 - 22:19

Kisoja edeltävät fiilistelyt ovat Jatsin kanssa menneet ihan putkeen, Puupi on ollut oikein pätevä:)

Keskiviikkona fiilisteltiin Kuppiksella, nopeat treenit tyyliin; Pentu-seuraamista, kaukot leikkien, idarin asennot suorapalkalla ja sitten ohjattu & tunnari liikkeinä, ohjattu hieno ja tunnari niin hieno, että alkaa jo vähän pelottamaan..

Tänään sisätokona luoksetulon loppuosaa, noudon loppuosaa, kaukoja, vähän seuraamisen siirtymisiä ja motivaatio p.istuminen:)

ToTolla ei sitten ole kaikki mennytkään ihan putkeen..

17.03.2009 - 21:48

Taas kaivettiin tuttu biisi naftaliinista ja todellakin ollaan tehty ruutua nyt kolme päivää putkeen..

Kaikkihan alkoi siitä kun sössin itse sunnuntaina Jatsin ruudun, eilisissä miten kokoan rikki menneen ruuduun -treeneissä, tuli ruutu helpostikkin korjattua mutta sitten katosi merkki, ei oo helppoo ei:)

Tänään Jatsin ruudut merkkeineen oikein täydelliset mutta jottei tämä olisi turhan helppoa, hukkasi ToTo vuorostaan eilen ruudun ja sitä ei löytynyt tänäänkään!! ToTon tosikkomaisuus kostautuu treeneissä välillä siten, että se sitkeääkin sitkeämmin tekee asioita jotka luulee oikeiksi ja siinä ei silloin oikein mikään auta, nyt se siis keksi ettei ruutu ole vasemmalla vaan se on pihan toisella puolella ja sinne se ampui  miljoona kertaa:)

Tänään en enää tiennyt itkeäkkö vai nauraakko kun päädyin epätoivoissani ruudun kanssa ihan pentutreeniin jonka ToTo sitten kaikessa viisaudessaan yhdisti puskan kiertoon ja ja ja..

Ehkä se koiratanssi olisi kuitenkin ToTon laji, tosin se laji taitaa sopia paremmin huumorintajuisille koirille kuin tosikoille, eli pitänee vaan jatkaa tokon ja ruudun parissa puurtamista:)


Toope ruudussa:)
Kuva Sirpa Saari

15.03.2009 - 13:45

Plääh..

Onnistuin tänään tekemään liian vaikeat treenit:(

Teemana oli ruutu yhdistettynä vaikeahkoon luoksetuloon edeltävästi, onnistuin sitten tekemään liian vaikeaksi tämän. Luoksetulon lähtöpaikka oli metrin verran ruudusta vinottain ja Jatsin ruutuunmeno oli vähän mutkikasta, kerta kerran jälkeen koukkasi lähtöpaikan kautta, enkä saanut enää edes helpotuksilla tätä korjattua:(

Toopen treenit eivät sujuneet sen paremmin ja tämäkin ohjaajan ansiota:(

Olen useasti todennut että Toopelle ei tennari vaan sovi palkaksi, se ei aiheuta varsinaisesti ihan -koomaa- mutta koomansukuista toimintaa ja siitä huolimatta heittelin tänään sitä tennaria, eikö sitä koskaan opi:(((((((

Lenkin yhteydessä harkattiin taas hangessa kulkua, nyt se vasta vaikeaa olikin kun plussasää oli tehnyt hangen toooosi raskaaksi, ToTo ratkaisi tänään tämän pomppimalla hangessa, se taisi olla vielä raskaampaa kuin siinä juokseminen mutta kukin tyylillään:))))))

 

14.03.2009 - 20:35

Jatsi kaappasi tänään Toopen treenipaikan ja ehdittiin kuin ehdittiinkin treeneihin.

Matkalla suunnittelin kisamaisen mutta palkatun treenin viikon päästä olevat karsinnat ajatuksissani:)

Jatsin riemulla ei ollut rajoja kun ensin pääsi reissuun yksin ja vielä hallin edustalla törmäsi vanhaan tuttuun jota ei oltu nähty aikoihin, eikä siinäkään mitään mutta samassa perheessä on nyt pentu ja Jatsi rakastaa pentuja, tässä tapauksessa kyllä vanha tuttu vei pennustakin voiton:)

Treenit aloitettiin p.ololla jossa Miro istui Japsun kanssa ja muut makasivat, hyvin siellä istuttiin:))))

Yksilöliikkeinä tehtiin seuraamista kahdessa setissä jossa ekalla palkkasin liikkeessä & pidin käsiapuakin, toisessa palkkasin perusasennot käsien ollessa jo normaalisti. Seukku hyväntuntuista:)

Sitten suora luoksetulo ja palkaksi ruutuun, ruudussa ei meinannut ensin tajuta leluaan vaan menaisi ennakoida stoppia (mur) mutta onneksi kekkasi lelun -ihan itse-

Ohjattu yhdellä kapulalla, eka käskytyksellä palkaten merkki ja toistolla liike loppuun asti, perään vielä yksi lelulle juoksutus ruutuun.

Hyvä & nopea lähes kisanomainen kenraalitreeni, nyt fiilistellään ensi viikko kisoja edeltävästi:))

ToTo sai ottaa tänään kahteen otteeseen vauhtia, ekassa treenissä luoksetulo ja ruutu, toisessa luoksetulon loppuosaa ja tänään se ampui sen loppuosan, niin IHANAA!!

Sisätokoina tehtiin Jatsille kaukoja ja sivuaskeleita, Toopelle sivuaskeleita ja vasemmalle käännöksiä seuraamisessa.

13.03.2009 - 23:13

Tiedoksi viime kesän kurssilaisille. Nyt on ilmestynyt se numero (2/09) jossa on kivoja kuvia koiristanne ja sitten tosi kiva kuva teidän kouluttajastanne, tästä saa sen haluamansa pahvi-Lentsun, on ainakin aito -ilme-

Tänään starttasi taas jokakeväinen valtakunnallinen UKK (ui kesäksi kuntoon), tuttuun tapaan minä täällä mukana:) Viime keväänähän kampanja kariutui osaltani surullisesti mutta nyt uudella innolla taas mukana. Henkilökohtaiseksi tavoitteeksi ajattelin laittaa 30 000 metriä, aika ei riitä enempään, jo tuossakin saa kaikki vapaa-iltansa viettää hallilla ja niitä vapaa-iltoja ei kovin montaa ole:)

Mustavalkoiset viettävät treenitaukoa, osin siksi ettei kummallakaan ole nyt mitään isoa & akuuttia treenattavaa ja osin siksi, että aika ei vaan riitä. Huomenna yritän ehtiä Puupin kanssa treeneihin mutta, ehkä ehdin, ehkä en:))))))))

12.03.2009 - 20:41

Kun sitä lunta on, on, on..

Meillä Jatsi on se koira joka ei poluilla kulje, on sitten lunta tai ei ja ToTo taas koira joka aina valitsee sen polun tai muun tasaisen kulkureitin. Arvata voikin kummalla on parempi kunto ja isommat lihakset:)

Tänään päätettiin sitten opettaa Toopea hangessa kahlaamiseen..

Hyödynnettiin meidän peltoa jossa lunta on reippaanlaisesti. Kyllä oli aluksi vaikeaa, Toope kiertää peltoa haluamatta tulla kahlaamaan meidän muiden kanssa, mieli tekisi mutta kun tasaisella on niin paljon helpompaa ja kevyempää liikkua:)

Lopuksi saatiin sitten pienellä painostuksen ja houkuttelun avulla Toopekin kahlailemaan, ei se siitä kyllä nauttinut vaan kaihoisasti katseli lähellä olevaa tietä miettien miten sinne pääsisi liikoja itseään rasittamatta:)

Leluja onneksi hakee umpihangesta ja silloin ei turhia mieti ja loppulenkistä tuli jo vapaa-ehtoisesti mun kanssa upottavaan hankeen jättäen Jukkiksen ja Jatsin pitävälle maalle, edistystä sekin:)

Tiedä sitten oppiiko Toope ja vahvistuuko sen lihakset, mutta mulla ainakin tämä opetus tuntuu kivasti jaloissa, eli jonkun lihakset tässä perheessä kuitenkin vahvistuu:)

06.03.2009 - 17:48

Otsikon mukaisesti tänään treenattiin läpijuoksuja:)


Ensin lämmitellään lihakset:)

Tehtiin pihalle 2 ruutua ja ammutettiin mustavalkoisia lelulle, menivät lujaa!!!


ToTo ampuu ruutuun:)

Luoksetulot otettiin myös läpi, yllättäen Jatsi tuli Toopeakin lujempaa. Jos se tuollaista vauhtia meinaa Kirkkiksellä tulla, niin ei kyllä saa stopattua never ever..

ToTo taas pääsi pätemään merkillä, Toopen merkki näyttää päivä päivältä makeemmalta..


Voiko merkin takana olla suorempana:)


Kuva päivän -purutreeneistä-


Jatsi ja Jatsin ikuinen risun tarjoamisyritys


Joko, joko, joko..

05.03.2009 - 19:10

ToTo Välimäki
270606-007

Tulosyy: Tulee ruudun tarkistukseen

Esitiedot: Kyseessä 2-vuotias osaava koira, jolla tarkoituksena testata ruudun toimuvuus:)

Status: Aikaan ja paikkaan orientoitunut, ikäisekseen hyväkuntoinen nuori mies. Ruutua testattaessa lähtee reippaasti kohti merkkiä, pysähdys merkin takana erinomainen. Ruutuun lähetettäessä hyvä vauhti ja tasainen liike koko matkan. Menee syvälle ruutuun ja tekee hyvän pysähdyksen käskettäessä.

Käskystä menee nopeasti maahan ja makaa levollisen oloisena pää maassa. Kutsuttaessa tulee välittömästi sivulle:)

Suunnitelma: Ylläpidetään ruutumotivaatiota palkaten eri osioista (merkki, ruutu, stopit, ruudussa pysyminen, ruudusta tulo)

Jakelu: Treenipäiviksen lukijat:))))

04.03.2009 - 18:26

Kyllä koirilla ja koirien kanssa treenaamisella on ihmeellisen terapeuttinen vaikutus:))

Vaikka olisi miten pahalla tuulella, väsynyt, surullinen, kiukkuinen (olin tänään tätä kaikkea) niin pienet treenit koirien kanssa ja kaikki murheet on nollattu:))))))

Oltiin Kuppiksella ja ToTo aloitti treenit p.makuulla alo-koirakon kanssa, hyvin makasi pää maassa vaikka kaveria käytiin vähän korjailemassakin välillä.

Ekassa setissä Toope teki ohjatun jossa otin molemmat puolet ja kerran palkkasin merkin, eka nouto (vas) vauhdista palkaten ja toinen sivulle saakka, jossa pitämisestä palkka.

Seuraavaksi tehtiin tunnari, joka oli makee, vauhdista palkka. Hyppynouto, jossa palkka pitämisestä, eli tänään ei tehty yhtään luovutusta.

Sitten olikin Jatsin vuoro, tehtiin kisamaisesti & palkatta tunnariin asti, jossa palkka liikkeen jälkeisestä siirtymisestä. Puupi teki kaikki noudot ttooooooooosssssssiiii upeasti!!!

Kaukot tehtiin erillisenä liikkeenä, oli Jukkiksen mukaan pysynyt täysin paikoillaan:)))

Sitten taas Toope joka aloitti kaukoilla, piti tehdä liikkeenä mutta teki neljännen asennonvaihdon (M-I) niin hienosti että se oli vaan palkattava:))))))

Seuraamisessa treenattiin juoksua pelkästään, nyt juoksi hyvin:))))) Vimppana suora luoksetulo tosi pitkältä matkalta, olin ylpeä itsestäni että uskalsin ottaa loppuun asti, se nimittäin vaatii rohkeutta päästää Toope kiepsahtamaan 110 lasissa suoraan sivulle:)

Jatsi pääsi vielä tekemään seuraamista, palkkasin sitten lelulla ja oli vähän innokasta noin lievästi ilmaistuna, sivuaskeleet ei innosta johtuen onnistuneet mitenkään päin, J istui niissä lähes poikittain mun edessä. Ehkä pitäydymme jatkossa kuitenkin namipalkassa:)

Hyppynoutoa otettiin tunnaripalikan kanssa muutama toisto, tämä oli pelkkää fiilksen nostoa loistavasti menneen hyppynoudon palkkkiona:)

Kehää purettaessa sai hakea oikean ohjatun leikkinä & lennosta sekä tehdä suoran luoksetulon pitkältä matkalta ja pakona, Puupi tuli aikas lujaa:))

Treenien jälkeen käytiin vielä ToTon tekemässä lyhyet häiriötreenit parhaaseen kauppa-aikaan Prisman edustalla. Treenattiin sivullaoloa ja seuraamista juosten, eka juoksu oli vähän vaisua mutta sitten piristyi, Toope saa jatkossakin tulla mukaan kauppareissulle juoksentelemaan shoppailijoiden keskelle:))))

03.03.2009 - 18:44

Tänään treenattiin lyhyesti mutta ytimekkäästi ja teemana vauhti:)

Jatsi teki puskan kiertojen kera kaikki luoksetulon versiot, vauhtia oli vaikka muille jakaa! Lisäksi otettiin pari merkkiä, jotka J todellakin ampui, meneehän se aina kovaa mutta nyt meni niin kovaa, niin kovaa..

ToTo kiertää nyt sitten puskaa:))))))))))))))))))))

Ei lähtenyt tarjoamaan ja kun en viitsinyt sitä vähäistä valoisaa aikaa seisoskella tyhjän panttina pihalla, päädyin vaan käskyttämään ja yllättäen toimi ihan käskyllä, JEE!! Kokeilin sitten vielä eri paikassa ja eri puskaa, hyvin kiertää. Toki kiertämiseen liittyy valtaisa ääniefekti mutta on Jatsikin ikänsä huutanut puskaa kiertäessä joten mitä sitä perinteistä luopumaan:)

Toopekin sai ottaa pari merkkiä, teki hienosti ja vauhdilla, merkillä stoppaus hienoakin hienompi ja ihan luotisuorana merkin takana!!

Viimeisenä tehtiin esineitä, ensin siten että Jukkis vei 2 esinettä ja Jatsi sai hakea ekana. Toisella kierroksella vein esineet itse ja Toope sai aloittaa. Esineet nousivat ennätys-ajassa ja tähän olikin hyvä lopettaa vauhdin treenaus, molemmille jäi sopivasti nälkää seuraavaa kertaa ajatellen:)

28.02.2009 - 20:34

Tänään olikin sitten aamu-kiertojen jälkeen huippukiva päivä:)

Talvitokokurssi starttasi aivan ihanan aurinkoisessa talvisäässä todella onnistuneilla ryhmäkokoonpanoilla, se on aina mukavaa kun koko ryhmä osallistuu kaikkien treeneihin, ainoastaan yksi sakemanni laitettiin paitsioon, ettei nuoret urokset mene ihan totaalisen sekaisin juoksu-nartusta, mutta ensi kerralla Mantakin pääsee sitten porukoihin mukaan:)

Ja kun on kivaa, aika kuluu kuin siivillä ja taas oltiin tilanteessa että olen Kupittaalla vielä 17.30, omat treenit alkaa klo 18 ja koira tietysti siinä vaiheessa vielä kotona..

..Äkkiähän se koiran hakee, mutta haaveissa oli vähän lämmitellä & syödä ennen treenejä, en sitten lämmitellyt, en syönyt:)

Tokoryhmä oli kivasti aktivoitunut tänään ja saatiin kunnon häiriöt + päivällisten agikisojen ansiosta kahden kentän tila:))))

Jatsi oli mukana ja pääsi vuorollaan tekemään seuraamista, ruudun ja luoksetulon, ruutu oli aikas makee, matkaa varmaan 35 m sinne tuo ampui kuin ohjus:))) Seuraamisessa oli vähän ylikierroksilla, sitähän ei olla nyt sään (jäisen/lumisen alustan) vuoksi päästy juurikaan ottamaan ja se ottamattomuus kyllä näkyi ja tuntui:)))

Luoksetuloon en ollut tyytyväinen vaikka varmaan pitäisi, se oli sellainen minkä Jatsi aina tekee, ja kun ei muuksi muutu, ei muutu:(
Nythän Jatsin luoksetuloa tulee vähän epäreilusti verrattua Toopen luoksetuloon ja onhan niissä kieltämättä eroa..

ToTo aloitti omat treeninsä p.istumisella ja istui hienosti vaikka velipoikaa käytiin välillä nostelemassa ylös ja Cheri makasi (suunnitellusti) toisella puolella.

Yksilöliikkeillä ToTo aloitti ohjatulla, ensin kisamaisesti vasen, teki HIENOSTI!!! Ja toistolla palkka sekä merkistä että noudosta (oikea).

Toisena tehtiin seuraaminen - ruutu yhdistelmä, eli ensin seuraamista ja palkaksi ruutuun (lelulle). Seuraaminen aloitettiin juoksulla ja tämä aivan luokatonta, nyt pitää harkata a) juoksua b) juoksulla aloittamista!!! Juoksu-osuuden jälkeen seuraaminen kivantuntuista:)

Kisamaisen palkkauksen jälkeen sinne ylipitkällä olevaa ruutuun, hienosti ampui eli tämä saatu hyvin myytyä:)))))) Perään tyhjä ruutu, ensin palkaten merkillä stoppi ja sitten ruudussa stoppi.

Vimpassa sessiossa luoksetulo, ekana läpi, vauhti HIENO. Sitten stoppi + palkka, aivan ihana seinästoppi, tämän Toope osaa:))))))

Lopuksi vielä muutama luoksetulon loppu-osa, joka edelleen kaipaa tehotreeniä tai treenin muutosta, ei ole täydellinen -vieläkään-, nyt vauhti alkaa olla kohdallaan mutta perusasento saisi olla tiiviimpi, tosin agi-esteet kyllä haittasivat tässä vähän ja loppuviimeksi näyttää varmaan tuomareiden silmään hienolta, eli ei ehkä kannattaisi kaivaa verta nenästään ja opettaa koiraa varten vasten rysäyttämään vaikka se kivalta tuntuisikin:)

Kaiken kaikkiaan oikein onnistuneet treenit, kiitos kaikille treeniseurasta!!

27.02.2009 - 21:13

Jos koirasi popsii possukorvia ja haluat tukea hyvää asiaa, tässä sinulle mahdollisuus:)

http://www.duffa.fi/toko-obe/possunkorvat.htm

Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että mulle ei edelleenkään ole tulossa belgiä vaikka nuo kaksi nelijalkaista niin belgeistä tykkäävätkin, mutta hyvän asian vuoksi ollaan toki korvia tilattu:)

26.02.2009 - 18:30

Tänään treenattiin taas Kuppiksella, saatiin oikein onnistuneet treenit molemmile + extrana sitä kiertämistä, joka on siis tosi tärkeetä:))))))

Jatsi teki ruudun tänään palkalle (eilen otettiin tyhjää) ja yhden loppuosan. Kaukoja, joissa palkkasin riittävät taaksepäin menot, ei vieläkään peruuta kuten kotona mutta koko ajan tekee paremmin paremmin!!

ToTo teki ruudun tänään oikeilla mittasuhteilla & lelulle ja hyvin tekikin, ei kestä vielä tuollaisia isoja muutoksia kuin ruudun matkan lyheneminen yli puolella:) Otettiin myös kerran kokonaisena liikkeenä, tämä hieno!

Hyppynoudossa tasoitin alustan, joten pikku metskukin löytyi ongelmitta, toistolla tehtiin yksi pitäminen koska aukoi vähän suuta irroituksessa. Kaukot liikkeenä, hyvin! Lopuksi idarin asennot, jossa seiso ja istu suorapalkalla, makuu liikkeenä ja seuraamisesta palkaten Ja sitten päästiin kiertämään..

.. Jossa taas kerran lähdin sisään ajamaan tätä uudella innolla mutta myös uudella tyylillä. Kerran saatiin 100 % onnistunut kierto, näitä kun saan alle jokusen sata (tai tuhat) niin eiköhän me sen jälkeen voida sanoa kiertävämme:)))))

25.02.2009 - 21:12

Tänään treenailtiin Kupittaalla..

Jatsin treenit sujuivat hyvin, tehtiin luoksetuloa sekä loppupätkää että seisomista, kaukoja, ruutua ja vähän kierrettiin puutakin:)

ToTolla ei tänään onnistunut oikein mikään teknisesti mutta muuten olen tosi tyytyväinen:)

Luoksetulo oli Toopen virallinen treenin aihe ja se sujui varsin mallikkaasti, tehtiin sekä vauhtia että loppuosaa, loppuosa ehkä vauhtiakin parempi, joten oikeeseen suuntaan ollaan menossa.

Hyppynoudossa tuli sitten työtapaturmia vaikka kuinka, ensin ei löytänyt pientä metskua millään, sohjoinen alusta ei varmaan ollut paras mahdollinen joten vaihdoin isoon metskuun, mutta ei sitten meinannut tätäkään bongata:( Tauon jälkeen vielä puulla mutta se sitten työtapaturmaisesti kirjaimellisesti hukkui lumeen eli se siitä liikkeestä sitten..

Ruutua tehtiin tänään lyhyellä matkalla (tarkoitus palkata stoppi), merkki hieno mutta myös ruudussa tarjosi merkkiä, siellä se seisoo etumerkin (välillä myös takamerkin) takana julmetusti häntää heiluttaen, kiva kun on kivaa!!!

Huomenna uusin kujein kuppiksella:) 

Lisäys:)

Melkein unohdin, Toope teki myös puunkiertoa joka oli taas -niin- hauskaa että saatiin ihan yleisöäkin:)) Eikä auttanut, että Puupi näytti mallia..

Mulla on vähän huono asenne, kun opetettava asia ei ole tärkeä, annan periksi enkä opeta, tänään kyllä melkein hävetti joten päätin nyt vihdoin ja viimein opettaa tämän!!

Ja sitten joskus kun -pentu- tulee, ensimmäinen asia joka sille opetetaan on sitten puunkierto, pennusta ei ehkä tule tokon maailmanmestaria eikä ehkä aginkaan mutta puuta se osaa kiertää, se on varma:)

23.02.2009 - 17:24

Tänään vietettiin treenivapaata mutta koska tuota lunta oli tullut NIIN paljon ja piha piti saada jollain tallatuksi ja päädyimme esineruudun ihmeelliseen maailmaan:)

6 esinettä per kierros, vuorotellen etsimistä, esineet tallaamattomalla alueella ja vaikka olivat näkyvissä, hautautuivat lumeen kivasti eli silmillä ei esineitä noussut.

Ekan kierroksen aloitti Jatsi, se oli niin elementissään! Jatsi rakastaa esineruutua! ToTo sitten omalla vuorollaan ja jos ennen on ollut esineiden etsiminen vähän nihkeää vaikkapa Jatsiin verrattuna, tänään ToTo lensi, teki aivan uskomatonta työtä aivan käsittämättömällä vauhdilla!

Toisen kierroksen sai aloittaa ToTo, vauhti edelleen hurja:) Jatsi teki samalla intohimolla mitä aina, se varmaan etsisi työkseen esineitä, jos saisi:)

Kaiken kaikkiaan siis 6 esinettä per/koira ja aikaa tähän kului vain pieni hetki, pihan tallaus hyvällä alulla mutta ehkä huomenna pitää tehdä vielä esineruutua:))))

22.02.2009 - 19:02

Lunta, lunta ja lunta, illan/yön aikana oli satanut melkoiset määrät lunta eikä tuiskulle näy loppua:(

Pojat pääsivät Kupittaalle treenaamaan tuiskussa, ennen koulutusta tehtiin ruutu joka molemmilla oikein mallikas, tehtiin sekä lelulle että stopista palkaten ja ainakin ToTo palkattiin muutamaan otteeseen myös merkistä.

Koulutuksen jälkeen pääsi vielä ToTo treenaamaan, aloitettiin ohjatulla jossa vasen helpotettuna perusasentoon asti ja oikea oikeilla mittasuhteilla vauhdista palkaten.

Tuiskun lisäksi alusta vähän haittasi, uuden lumen alla oli jäätä ja selkeästi Toopen merkille menot vähän varovaiset, äkkiä oppi kyllä pelaaman jäisen alustan kanssa joten saatiin samalla rahalla liukkaan kelin treenit:)

Tunnari tehtiin laudalla, teki aika oppikirja suorituksen, ja saikin sitten hyvästä suorituksesta palkan lennosta, ansaitusti:)

Vimppana kaukot, ensin tokasta asennosta palkaten, koska kuikuili kehää purkavaa Jukkista, halusin herättää Toopen todellisuuteen:)

Toistolla liikkeenä mutta aika lyhyeltä välimatkalta, teki asennot hienosti vaikka Toopen suuri rakkaus  oli aika liki:)))) Toopehan on siis rakastunut mainioon bordercollie UROKSEEN, Omiin, ei tiedä itkeäkkö vai nauraako nuorta rakkautta katsoessa..

Kaiken kaikkiaan loistavat treenit vaikeissa olosuhteissa, ei haitannut tuiskut eikä tuulet, ei jäinen alusta eikä suuri rakkaus:)

Iltatreeneissä pääpaino sivuaskeleilla. Totolle askeleet ovat vaikeita oikealle ja Jatsille ne ovat vaikeemmat vasemmalle. Toopelle nämä saa varmaan nopsaan kuntoon mutta Puupin kanssa en vielä keskinyt miten ne mun jalat pitäisi mennä, jotta suoritus näyttäisi mahdollisimman korrektilta, nyt näytti parhaalta kun käänsi olkapäällä reilusti taakse (pois alta) mutta pitää testailla tätä vielä.

Sitten temppuiltiin, ToTo teki noloa, tassua ja toista, Jatsi teki tassua ja toista sekä päätä

21.02.2009 - 14:22

Mutta ei todellakaan ollut Jatsin päivä tänään:(

Jatsi aloitti treenit, ensin sitä luoksetuloa jossa nyt oli tarkoituksena palkata se seisominen, mutta niin sai taas todeta että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää ja Jatsin stoppi oli taas taantunut.

Ei lähtenyt rullaamaan edes toistoilla joten käytin sitten törkeesti ruutua palkkana, toimi:)))

Itse ruututreeni sen sijaan oli yhtä pyörimistä, jäi etureunaan ja pyöri sieltä sitten oikeeseen paikkaan -huokaus-

Sitten oli ToTon vuoro ja tänään oli todellakin ToTon päivä:))))))))

Tehtiin näyttökoe kokonaisena, sellainen tilanteen tsekkaus, meni UPEASTI!!!

Istuminen lyhennetyllä ajalla, hyvin istui ja palkkaantui hyvin piillolla olleesta lelusta, välillähän tuo ei palkkaantunut tässä lelusta tippaakaan koska oli niin fixoitunut iltaruokaansa p.oloissa:)

Sitten setti läpi, seuraaminen tuntui ja näytti tosi hyvältä. Luoksetulo hipoi täydellisyyttä, eilinen kadonnut stoppikin oli tänään normaali -seinään pysähdys-, ruudussa pienen pieni kauneusvirhe, meinasi mennä väärältä puolelta merkin taakse ja muisti viime tipassa mistä haluaa sinne mennä, tämä korjaus näytti hauskalta, tosin epäilen ettei Jontte tälläista hauskuutta juurikaan arvosta:)

Muuten ruutu oikein hieno. Tasamaanouto oikein hieno ja kaukoissa vaihtoi asennot liikkumatta mihinkään suuntaan, en ole Toopelle opettanut täysin liikkumattomia kaukoja mutta se vaan osaa ne, aika pätevä:)

Setin päätteeksi tehtiin suora luoksetulo josta palkaksi ruutuun & lelulle sekä 1 kpl merkkiä, josta palkka.

Itse liikkeiden onnistumisen lisäksi, Toopen tekeminen tuntui tänään oikein kivalta, sillä oli sopivasti kierroksia ja oikein hyvä ilme:)))))))

20.02.2009 - 21:18

Vihdoinkin pääsee koirien kanssa lenkille, pienestä sitä osaa olla iloinen:)

Ja treenaamaan:))))))))))

Pilkoin ToTon ohjatun noudon tänään pieniksi paloiksi, vahvistin jokaista osa-aluetta ja hyvällä menestyksellä!!

Sisätreeneissä jatkan suunnitelman mukaisesti mutta ulkotreeneissä päädyinkin hyödyntämään luoksetulon treenimetodia, eli paljon vauhtinoutoja suoraan leluun kunnes vauhti ja ennen kaikkea ilme on mieleinen:)

Ohjatun suhteen treenit tänään 10+ mutta jottei olisi taas liian helppoa, päätin ottaa toiseksi liikkeeksi luoksetulon, siis ajatuksella helppo & varma & yksi lemppariliikkeistä...

...helppo liike on edelleenkin, lempparikin ehkä mutta se varmuus:)

Ajatuksena oli siis tänään vahvistaa seisomisen jälkeistä elämää, sitä oli vaan vähän hankala vahvistaa kun mitään seisomista ei tapahtunut!!!! Toope ei ole ikinä jättänyt stoppaamatta ja stoppi on oíkeesti sen lemppari mutta niin vaan tuli sukkana läpi ja monta kertaa, hmm..

...Mitenkä siinä mainoksessa sanotaankaan -pieni ToTo päivässä, pitää mielen virkeänä- tietäisipä vaan R-kioski miten osuva mainos heillä onkaan:)

Jatsi  oli tällä välin tullut pihalle Jukkan tuomana, pieni ihan tärisi katsoessaan Toopen treenailuja, varmaan kuvitteli taas olevansa piiiiiitttttttttkälläääää tauolla ja jäävänsä treeneittä, reppana:)

Jatsin iloksi ja ihmeeksi olikin sitten sen vuoro:))))))

Ohjattu tehtiin ihan läpihuutojuttuna, siinä ei ole nyt mitään vahvistettavaa/korjattavaa/parannettavaa, se on yksinkertaisesti siinä!!!

Luoksetulo ei jäänyt sen huonommaksi, stoppi aikas makee. Nyt Jatsille on käytetty takapalkkaa jokunen kuukausi ja se sopii Puupille tosi hyvin. Tänään ei päässyt takapalkalle stopeista koska suunnitelman mukaisesti vahvistettiin seisomisen jälkeistä elämää, mutta yhtä hauskaa Jatsista oli juosta palkalle myös perusasennosta.

Jatsi on kyllä siitä hauska koira, että siitä on aina ihan yhtä hauskaa tehdään mitä tahansa ja palkataan mistä tahansa:))))

15.02.2009 - 21:28

Kun ei voi treenata, voi suunnitella:)

Mutta ensin ISOT ONNITTELUT kaikille viikonlopun menestyjille. Eilen kisattiin hienot ystävänpäivän tokot, joissa tosi moni koulutettavani onnistui todella hienosti, olen teistä NIIN ylpeä!!!!!!!

Meillä Jatsi alkaa olla kunnossa, viikonloppu on mennyt ilman yskimistä ja yskänlääkkeenkin anto on lopetettu:)

Toope sen sijaan kröhii vielä melkoisesti, pieni on ihan pipi:(

Tänään olen sitten kiusannut itseäni katsomalla turun karsintoja, tämän jälkeen helpottanut oloani katsomalla seminaari-viikonloppua ja kaiken katselun lopputuloksena päädyin -vain- muuttamaan noudon käskysanan  tai työstämään noudon loppua vähän eri tavoin.

Lopun eri tavoin työstäminen tarkoittaisi käytännössä vain enemmän välikuittailuja (Mian oppien mukaan), joita olen jonkin verran muussa käyttänyt mutten tässä. Uudella käskysanalla taas pitäisi homma rakentaa ikäänkuin alusta. Molemmissa hyvät puolensa..

Asia jää hautumaan, kunnes tuo pieni potilas on taas treenikunnossa ja pääsee kokeilemaan eri vaihtoehtoja. Parhaan vaihtoehdon valitseminen ei enää siinä kohdassa ole vaikeaa, koirista kun näkee tosi nopeaan mihin ne alkavat vastaamaan toivotulla tavalla:)

11.02.2009 - 17:19

Olen varmaan suututtanut tokokisa-haltijan..

Taas kerran jää kisat kisaamatta:( Tarkoituksena oli kisata lauantaina ToTon kanssa koomanpurkukisat, mutta kisaamisen sijaan me vaan yskitään:((((

Tällä kertaa molemmat pojat on kennelyskässä. Yskänlääkkeen anto on sinäänsä mielenkiintoista, Jatsin mielestä sille syötetään vähintäänkin jotain epäilyttävää ja ottaa annoksensa kulmat kurtussa:)

ToTo sen sijaan ahneena koirana nappaisi vaikka pullollisen kerralla, sen mielestä kaikki kun on syötävää ja syötävä:)

Nyt sitten vaan lepäillään & nappaillaan yskänlääkettä:((((((((

09.02.2009 - 22:34

Vähän jäi kaivelemaan, etten päässyt ottamaan ohjattua noutoa seminaarissa, totesin liian työlääksi alkaa selostamaan ohjattua kun idarikin itsessään aiheutti ihmetystä:)

Joten tänään treeneissä pääpaino ohjatulla. Päädyin vähän tylsään mutta toimivaan kaavaan, eli merkki + palkka, oikea + palkka, merkki + palkka, vasen + palkka ja herttilei minkä ohjatun ToTo teki..

Tämän päivän treeni, vaikkakin takapihalla tehtynä antoi kyllä NIIN paljon uskoa siihen, että oikealla tiellä ollaan  ja näin jatketaan, maistui mannapuurolle ja mansikalle ja sitähän sen olla pitää..

Perään luoksetulo, joka ei "sellainen" , tästä kuitenkin palkaksi ruutuun:) Ja lopuksi "sellainen" luoksetulo jonka halusin:))

Turun karsinnat oli ehkä sittenkin hyvä juttu, tuli taas kerran palattua siihen perusajatukseen, oppimista koko elämä:)))))))) 

06.02.2009 - 16:47

ToTolla oli tänään treenivapaata ja ToTo päätti käyttää vapaansa shoppailuun. Käytiin hengailemassa hansassa & stockkalla, oli halpa reissu, ei ostettu mitään. Tosin Toopella ei kyllä ole rahaakaan..

Perjantaisin iltapäivällä on aikamoinen määrä ihmisiä shoppailemassa, välillä oli oikein vaikeuksia kulkea koiran kanssa mutta ahdistavaa tungostahan me oltiinkin hakemassa:)

Hansatorilla treenailtiin sitten vähän, perusasentoa, seuraamista, kaukoja ja luoksetulon loppuosaa, en kehdannut jättää Toopea yksin pitkälle koska selkeästi muutamaa ihmistä pelotti kauppakeskuksessa vapaana hengaileva koira:)

Toope oli täysin oma itsensä, ainoastaan ihmetystä aiheutti maisemahississä liikkuva tausta, joka sekään ei enää jaksanut aiheuttaa ihmetystä poismennessä.

Jatsi sai sitten korvaukseksi ja Toopen isoksi harmiksi ikiomat takapihatottistelut. Aloitettiin idarin asennoilla, ne suorapalkaten, asennot superhienot mutta seuraaminen aikas vallatonta:)

Kaukot sekä asennoista palkkailen että liikkeenä, superhienot!! Luoksetuloa otettiin pitkästä aikaa puskia kiertämällä, Jatsi teki ihan superstopit. Lopuksi pitkä suora luoksetulo jossa tuli ihan täysiä.

Superhieno iltapäivä, saldona koomaton shoppailija & etevä ja pätevä Puupi:)))))

05.02.2009 - 19:37

Iltatreeneissä tokoteltiin & temputeltiin:)

Jatsi teki alustaa, kaukoja ja tassua & toista, sekä päätä.

ToTo teki noudon loppuosaa ohjatulla, metskulla ja tunnarilla, tunnarissa kääntää kapulaa suussa joka kerta kerran. Päädyin nyt lyhentämään matkaa ja kahdesta metristä onnistui hienosti:)

Toope teki myös kaukoja ja temppuosioon lisättiin uusi temppu -ylä-, ylää tehtiin niin taakse kuin eteenkinpäin..

05.02.2009 - 17:31

En tiedä kuka meistä on iloisin, luultavasti Jatsi:)

Mutta kyllä me Toopen kanssa ollaan myös huippu-iloisia ja ennen kaikkea tyytyväisiä toisiimme!!!

Tämän päivän treeneissä ei ollut muuta ihmeellistä kuin että näytettiin Jukkalle meidän menoa ja tänään palkkailin eri asioista mitä esimerkiksi eilen, pitää pitää jännitystä yllä:)

Jatsi aloitti ohjatulla, joka piti (piti ja piti) tehdä palkatta, melkein tässä onnistuttiinkin mutta jollain tavalla Puupi sai lelun multa itselleen, miten niin J on vähän röyhkeä:))

Sitten suora luoksetulo jossa varoin leluani ja tämä saatiin edes palkatta suoritettua, palkaksi ruutuun jossa palkkaus kuten Toopelle, toimi Jatsillakin..

Hyppynouto ja kaukot tehtiin näytösluonteisesti, hyvin näytettiin!!

ToTo aloitti seuraamisella, jossa esitettiin meidän hienoa perusasentoa:) Perään vielä ohjattu ja palkka sitten merkistä erillisenä ohjatun jälkeen.

Suora luoksetulo jonka jälkeen ruutuun, eka merkki palkaten, sitten palkka ruudun stopista.

Hyppynouto ja kaukot kuten Puupilla, näytöstyyliin:)

Toope sai vielä extrana näyttää idarin, jonka pilkoin kahteen osaan, ekassa osassa palkka istumisesta ja toistolla palkka istumisen jälkeisestä seuraamisesta. Muutama ruutuun ammutus läheltä pääsääntöisesti stopista palkaten mutta kerran yhdistin tähän loppuosan.

Vimppana Toopen lemppari eli luoksetulo, ampui miljoonaa ja stoppasi seinään, seuraavasta osuudesta palkaksi suoraan leluun.

Huomenna Toope taukoilee ja viikonloppuna mennään hakemaan lisävinkkejä koirankoulutukseen:)))))

29.01.2009 - 20:19

Jatsin sairasloma on loppu:)))))))))))))))

Tänään palattiin siis normaaliin arkeen eli luovuttiin remmilenkeistä ja aloitettiin treenit, Puupi oli niin ONNELLINEN!!!!!!!

Vauhti oli totaalitauon jälkeen taas aikamoinen, tehtiin ohjattu, ruutu, idari ja luoksetulon loppuosa. Iltatreeneissä sisällä pari noudon loppua ja kaukot, kaupan päälle vähän tassua ja toista:))

ToTon treenit tällä viikolla ovat olleet enimmäkseen treenisuunnitelmia, toki ollaan palautettu kisoissa kadonneet liikkeet ja ennen kaikkea -ilme- mutta varsinainen treenaus aloitetaan vasta kun saadaan -koomankorjaus- suunnitelma päivitettyä:))

Koska kaikista asioista, niistä kurjaakin kurjemmista löytyy aina (jos vaan haluaa) se kolikon toinen puoli, olen päättänyt ottaa koomaan haasteena, en esteenä:)

Mullahan käy koulutuksissa jonkinkin verran koomakoiria niin oma ammattitaitohan tässä vaan kasvaa kun kehittää koomankorjaus menetelmän. Tiedä vaikka joskus tulevaisuudessa järjestäisin koomankorjaus-kurssinkin:)))))

25.01.2009 - 01:34

Oli kyllä surulliset ekat (ja vikat) karsinnat:(((((((((

Vertailuna voidaan käyttää Jatsin ekoja karsintakisoja, 3 nollaa ja supertyytyväinen ohjaaja, jonka isoin ihmetyksen-aihe oli mistä saada varmuutta. Varmuus tuli sitten aikanaan ja hyvin tuloksin:)

ToTon ekat karsinnat päättyivät ohjaajan keskeytykseen, ekaa kertaa sitten keskeytin:(((

Kisat olivat hienosti järjestetyt ja kaikki pelasi. Matto oli luonnollisesti täynnä hajuja + liukas ja vähän irtonainen, muutaman maton alle syöksynyt koirakko nähtiin mutta nämä on näitä:)

P.olot Toope suoritti hienosti, suoritusjärkkää oltiin vaihdettu eli ensin maattiin ja sitten istuttiin, en muista ollaanko edes treenattu näin mutta nämä siis kympeillä läpi:)

Yksilösuorituksista ei sitten mitään postitiivista kerrottavaa. Ekana seuraaminen, jossa JÄTÄTTI ihan törkeesti, jotkut pätkät ihan ok mutta ihan koomassa aika ajoin, tosi surullista:(

Idari oli ehkä vielä kamalampi, jätätti seuraamiset, teki omia asentojaan ja ihan missä kohdin tahansa..

Tässä kohtaa teki niin mieli keskeyttää, mutta päätin katsoa eteenpäin (mitään hävittäväähän ei enää ollut). Luoksetulo ihan -kiva- stopit hienot, vauhti ei mikään normaali, koomaili tässäkin surutta:(

Ruudussa koomaili edelleen, ruutu oli varmaan ihan ok katsottuna mutta ei sitä mihin Toope pystyy

Ja sitten ohjattu:(((((((((( Teki nuoren ja kokemattoman koiran virheen, eli meni edelliselle ruudun merkille ohjatun merkin sijaan, tässä lukuisilla lisäkäskyillä oikealle merkille ja hieno nouto, joka ei perille päätynyt..

Tässä kohtaa sitten  keskeytin:((((((((

Aika surullista, 2,5 vuotta tehnyt töitä kooman + muut normaali-ongelmat päälle kanssa ja lopputuloksena koira ei vaan pysty...

 

22.01.2009 - 18:56

Tänään oli ajatuksena tehdä nopeasti noudot läpi Toopen kanssa..

Jukkis toimi liikkurina ja aloitettiin ohjatulla:)

1. yritys -varastaa merkiltä liikkurin käskystä

2. yritys -lähes varastaa liikkurin käskystä

3. yritys -ei varasta liikkurin käskystä mutta lähtee väärään suuntaan, eli vasemmalle vaikka oikeaa oltiin hakemassa

4. yritys -täydellinen ohjattu

Montakohan kertaa saadaan siellä karsinnoissa yrittää:)

Hyppynouto oli oikein hieno! Tunnarissa järjetön vauhti, vähän kiireisen oloinen kapuloilla mutta malttoi tehdä kunnolla töitä ja palautti hienosti oman:)

Toivottavasti karsintoihin tulee runsaasti katsojia, kerrankin olisi viihdettä tarjolla:)

21.01.2009 - 19:56

Jatsi jatkoi oireilua, joten tänään taas lääkäriin ja nyt karhunpoika nukkuu krapulaansa antibioottien ja kipulääkkeiden turvin:(

Ekaa kertaa ikinä jää Jatsilta Turun karsinnat väliin:(

ToTo oli kuitenkin alunperin kisaan ilmoitettu joten nyt ei tarvitse vaihtaa edes koiraa, vaikka mielelläni olisin vaihtanut nuoren & kokemattoman vanhaan ja viisaaseen:(

Kaikki ToTon fun-clubilaiset, pitäkää peukut ja tassut pystysssä, että selvitään ekasta -isosta kisasta- kunnialla:))))))))

19.01.2009 - 21:05

...Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme, lääkkehillä hoidelkaa Nalleystäväämme, uni paras lääke on sitä nauttikaamme:)

Jatsi on paljon parempi, ainut jäljellä oleva -oire- on ajoittainen huulien lipominen. Mutta jos on sairas, näyttääkin vähän sairaalta tai omistaja olettaakin mahdollisen sairauden olevan olemassa, joutuu sairaslomalle:)

Eli Jatsi on tänään viettänyt sairaslomaa nukkuen Jukkiksen kanssa koko päivän. Lenkit remissä, treenit pannassa ja lihaliemellä lämmittettyä pehmeää ruokaa:)

Tästä tuohtuneena Jatsi tappoi pallon:))))))))

Katsellaan nyt päivä/pari eteenpäin & tietysti konsultoidaan supereläinlääkäriä, kiitos Katri!!!!!!

ToTo on nauttinut täysin rinnoin veljen saikkarista, saaden kaikki treenit itselleen:)

Pihalla aluksi idarin I ja S, vahvistaen sekä asentoja, niissä pysymisiä & mukaan lähtöjä, maahanmeno jäipi ottamatta kun on se vahvin asento.

Luoksetulon loppu-osia treenailtiin myös, tänään ampui hyvin! Ohjattu oli tänään makeaakin makeampi, vitsit miten hienosti tuo tekee silloin kun tekee ihan täysillä. Kaukot kisamaisesti & palkatta ja niiden jälkeen ruutuun suorapalkalle.

Lopuksi tehtiin hermoja raastavaa puskan kiertoa, ei se mitään kierrä. Pyörii ja huutaa ihan hulluna nostaen kierrokset niin ylös kuin mahdollista. Normaalisti mulla menee aina jossain kohtaa järki ja kiertämiset loppuu lyhyeen, mutta tänään en jaksanut välittää vaan annoin sen hurjuuttaa itseään ihan koko rahan edestä:)

Iltatreeneissä sisällä ToTo teki tunnaria x 3, hosuu vähän enemmän kuin ulkona mutta ei nostele vääriä eikä tuo väärää, joten hosukoon:)

Lisäksi tehtiin merkkiä, pääpaino nyt vain suorana merkin takana seisomisella. Nopsaan alkoi tarjoamaan ideaali-kohtaa kun ei muuta hyväksytty:)

Vielä pari pätkää seuraamista & tunnarissa ja merkillä palkka ideaali-sivulletulosta, mahtaakohan tuo kisoissa kiivetä mun taskuun kun aikani tätä vahvistan:)

18.01.2009 - 21:27

Tänään treenattiin vain lyhyesti, molemmat pääsivät seuraamaan:)

Jatsi teki hidasta ja pysähdyksiä, hyvin seurasi. ToTo sen sijaan oli päivän yllättäjä, tein nyt seuraamista normaalilla temmolla ja pidensin reilusti matkaa, pää pysyi hienosti ylhäällä, ei puskenut ja mikä parasta, vasemmalle käännökset kuin oppi-kirjasta:)

Seuraavaksi oli vuorossa esine-ruutu. Jatsi sai hakea ensimmäisen esineen, esine nousi ennätys-ajassa. Sitten oli ToTon vuoro, Toopenkin esine nousi ennätys-ajassa. Kolmannen esineen pääsi hakemaan Jatsi, tämän kanssa menikin sitten enemmän aikaa mutta hienosti J työskenteli koko ajan, ei yhtään tyhjänpäiväistä juoksentelua ruudussa.

Sitten oli ohjelmassa vapaamuotoista juoksentelua sisältäen muutaman laittoman:)

Yhtäkkiä Jatsi tulee häntä koipien välissä meidän luokse, kakoen & yskien, saldona pelkää valkoista vaahtoa. Lenkit & leikit loppuivat siihen ja palattiin kotiin ensiapuilemaan, meidän ensiavusta ei ollut hyötyä joten päivystävälle eläinlääkärille:(

Matkan aikana Jatsi piristyi ja jatkuva kakominen loppui, vastaanotolla J olisi mielummin tokoillut (tarjosi sivulletuloa ja remminvetoa) kuin ollut tutkittavana.

Koska Jatsia ei rauhoitettu, nielua ei luonnollisesti saatu kunnolla (ollenkaan) tutkittua, päädyttiin seuraamaan yön yli, jonka jälkeen a) ensiapuilusta ärtynyt nielu on rauhoittunut b) rauhoitetaan ja varmistetaan dg c) aloitetaan ab-kuuri nielutulehdukseen..

Jos vaihtoehdoista b tai c toteutuu, jäävät Jatsilta Turun karsinnat väliin:((((( ja ToTo joutuu kylmiltään isojen poikien sarjaan:(

Iltatreeneissä siis aloitettiin projekti -ToTo viikossa valmiiksi-

17.01.2009 - 17:01

Aamupäivällä treenattiin siellä, eli Kupittaalla. Vähän oltiin heikoin eväin matkassa kun kaikki namit ja lelut olivat kotona:(

ToTo treenasi vähän perusasentoa taskunpohjalta löytyneiden frolicien voimalla ja ruutua lapasella:)

Iltapäivällä sitten täällä. Jatsi leikki luoksetuloa stoppien kera kiertäen puskaa, lisäksi leikittiin vähän kaukoja ja seuruun hidasta. Loppuleikkinä vauhtinoutoa.

ToTo aloitti tunnarilla, tehtiin kaksi toistoa kun ekalla nappasi kiireessä oman viereisen, aika harvinainen työtapaturma niin tunnari-tunnolliselle Toopelle:)

Tehtiin myös kaukoja, kerran liikkeenä ja koska oli -niin- hieno, se siitä:)

Lopuksi vauhtinoutoja ja kerran vauhtien välissä suoraan sivulle, tuli täysiä!

16.01.2009 - 21:01

Tänään treenailtiin taas matolla:)

Jatsi aloitti treeninsä idarilla, seisomisesta suorapalkka, istumisesta palkka mukaantulosta ja makuusta palkka pysymisestä. Tämän jälkeen tehtiin hyppyä ylikorkealla esteellä, meni hienosti (myös metskun otto, pidosta puhumattakaan). Sitten ruutu, jossa idarin merkit vähän haittasivat ruudun merkkiä:)

-tauko-

Sitten ohjattu hallin poikki vinosti, molemmat puolet ja meni älyttömän hienosti. Tunnari perään laudalla x 2, hienosti nämäkin.

-tauko-

P.olot, jotka kurkin vessasta (hyvin). Hauskaa tämä tokoilu; kurkkia koiransa istumista ja makaamista vessasta, meille koira-ihmisille tietysti ihan luonnollista mutta alappa kertoilemaan näitä juttuja -oikeessa elämässä-

Näiden jälkeen seuraamista ja kaukot, seukussa hidas huonoa eli tätä voisi vielä ottaa joku päivä..
Kaukoissa Toope ja Jukkis rymähti ovesta Puupin selän taakse, mutta ei haitannut Puupia:)

Siinä oli taasen Jatsin treenit ennen kisoja, perinteisesti ensi viikko leikitään pelkästään:)

ToTo pääsi omalla treenillään ottamaan saman setin mitä Jatsi, osa liikkeistä meni hienosti, varsinkin ohjatun suunnat, JEE!! Mutta osa liikkeistä oli taas sitä maan pinnalle palauttavaa Toopea:(

Erillisenä tehtiin puomia, tänään juoksutin pelkästään läpi. Siiveke esteenä kääntymissuuntaan + kepit toimi älyttömän hienosti, ehkä Toopesta tuleekin isona aksa-koira:)

15.01.2009 - 18:38

Tänään tehtiin vähän palkatonta treeniä & ruutumotivaatiota..

Molemmille sama setti, ensin viedään koiran kanssa lelu näyttävästi ruutuun ja sitten treenataan kisamaisesti.

Lyhyt seuraaminen, sisältäen paljon perusasentoja, askeleita ja käännöksiä paikalla. Idari liikkeenä ilman vimppaa kulmaa. Luoksetulon loppu-osa, joka päättyi ruudun aloituskohtaan.

Tästä sitten merkin kautta ruutuun ja palkalle:)

Jatsi teki hienosti, vähän ennakointia idarin asennoissa mutta sitä idaria on nyt hinkutettu -liikaa-, eli ei enää ennen kisoja kokonaista idaria Puupin kanssa.

ToTo teki myös hienosti, ehkä vähän oli ajatukset liikaa ruudussa mutta ruutumotivaatio taas toisaalta 10 +

14.01.2009 - 18:09

Tänään ei ollut mitään teemaa treeneissä (laiska & kiireinen ohjaaja) vaan vahvisteltiin pikkujuttuja.

ToTolle tietysti se eilinen mystinen ohjattu, joka tänään ongelmitta:)

Lisäksi Toope teki noudon luovutuksia, luoksetulon loppuosaa, kaukoja jossa palkkasin viidennen asennonvaihdon (I ) koska oli niin makee:)

Idarin asennot suorapalkalla ja seuraamista jossa palkkasin kaikki perusasennot.

Jatsi teki ohjatun (tänään vasen), kaukot ylipitkältä matkalta palkaten ekat nousut ( I & S), idarin asennot suorapalkalla ja seuraamista palkaten perusasennot.

Kivat & nopeat treenit:)

Iltatreenit treenattiin sisällä:)

Tehtiin vuorotellen, Jatsi treenasi aluksi pelkkää perusasentoa, on tässä kovin tohinassa ja välillä tarjoaa perusasentoa kahdella jalalla pää mun kainalossa:)

Luoksetulon stoppeja ja luoksetulon loppuosaa treenattiin myös, toki matka oli lyhyt mutta Jatsi teki seinästopit ja tippui maahan, eikä ennakoinut näiden jälkeen yhtään eli tuli täysiä sivulle kun ei stopattu, jätte jätte bra!!

Noudon luovutuksia tehtiin sekä puulla että metskulla, vaikka J ei tuota metskua mitenkään rakasta, tosi hyvä ja tiivis ote kapulasta! Metskuun tarttuminen saisi olla parempi mutta tekee sen hyppynoutona paljon paremmin, joka riittää karsintoja ajatellen. Se miten tämä sitten arvostellaan niissä tulevissa kotitokokisoissa jää nähtäväksi:)

J sai vielä tehdä kaukot, ekaksi palkkasin ekat nousut ja sitten 2 x sarja, kaukot älyttömän hienot!!

ToTo aloitti omat treeninsä metskun luovutuksilla, mielellään avaisi vähän suuta kun tartun kapulaan, joka ei tietystikkään sovi. Muutaman yrityksen ja erehdyksen kautta piti suunsa supussa:)

Luoksetulon stopit hienot mutta vähän alkoi himmaamaan sivulletuloa stoppeja odottaessaan, tässäkin parin vahvistuksen jälkeen ihan täysiä sivulle!

Seuraamista tein peilin edessä, päätin tsekata Toopen istumiset (miten nopeasti istuu perusasentoon kun pysähdyn) ja tämä meni kyllä tosi huonosti:(
Ei ne perusasennot olleet edes kovin hitaita mutta jotenkin varovaisen oloisia, luulen että sekoitti tämän nyt johonkin koska ei nopeutunut toistoilla eikä palkkauksilla. Tätä pitää nyt seurailla ja tietysti treenata:)

13.01.2009 - 18:18

Tänään oli ohjelmassa noudot:)

Jatsin treenit jäivät todella lyhyiksi, koska oli niin pätevä!! Kerran ohjatttu, tunnari ja hyppy. Ohjattu ja hyppy tehtiin ihan liikkeinä, tunnari hiipimällä:)

ToTo palautteli taas ohjaajaansa maanpinnalle, kyllä ToTo on todellakin koira joka pitää ohjaajan nöyränä!!

Ekana ohjattu, yhdellä kapulalla (vasen), merkki hyvä ja sinkosi väärään suuntaan ihan satasta. Sieltä ei tietenkään kapulaa löytänyt ja joutui palaamaan takaisin lähtöpisteeseen...

...tehtiin sitten pienet ohjattu-sulkeiset, eli molempia puolia ja monta toistoa. Loput ohjatut hienot, niin ihmeellistä!!

Tunnarista selvittiin kerralla mutta hyppyä hinkutin vähän, kun ei ollut tarpeeksi -totomainen-, eipä siitä sitten totomaista tullut hinkkauksellakaan:(

11.01.2009 - 22:07

Päätin tänään videoida treenit Toopen osalta, ajatuksena että nähdään missä mennään. Valitettavasti en saanut siirrettyä videoita tänne:(

Valitsin tarkoituksella siis ToTon treeneihin ongelmakohdat, eli luoksetulon loppuosan, noudon loppuosan, idarin asennot, seuraamisen ja RUUDUN.

Loppuosat menivät hyvin, vielä saa vahvistaa haluamaansa mutta tyytyväinen pitää olla. Idarin asennoissaa ei moitittavaa, ehkä seisomisessa voisi oikaista taakse takajalkojaan paremmin mutta vaikuttaisiko pisteisiin ikinä?

Jossain näillä main tuli TAPPELU, siis mulla ja Toopella. Siinä kun hyvää hyvyyttäni paloittelin koirani palkkaa alkoi tämä hyväkäs komentamaan (lue huutamaan) ihan oikeesti ja vaihtoehtoja ei ollut..
..tämä video ei olisi siis päätynyt julkaisuun:)

Perusasennot ja seuraamisen -alkeet- aivan ihanat, ei voi ainakaan yrittämisen puutteesta Toopea moittia:)

Ruutu tänään oikein mallikas, nyt kestää myös taaksekävelyn, piiloonmenon ja juoksun loppuosan treeneissä:)

Jatsilla tänään lähes vapaata, yksi ruutu videoitiin ja that´s it:)

10.01.2009 - 17:11

Tokoryhmän treenit peruuntuivat -taas- kerran osallistujakadon takia:(

Joten pihalle! Jatsi jatkoi idarin treenaamista, tänään asennot löytyivät joka kerta mutta pää ei pysy, nyt ollaan jo niin lähellä kisoja että tässä kohtaa on tehtävä kompromissi ja kisoissa saa tehdä idarissa päättömän makuun:)

Luoksetulo tehtiin suorana ja vauhtia riitti!! Ruutu tehtiin tänään kokonaisena, oli älyttömän hieno:)

ToTo sai treenata -taas- saman setin, en jaksa nyt rakentaa sille omaa ohjelmaa. Idarin asennot hyvät, varmuudeksi suorapalkkasin asennot jotta liikkeestä tulisi vähän rennompi.

Luoksetulon loppuosa vieläkin vähän nihkeä, sen sijaan suora luoksetulo just sellainen kuin pitääkin. Ruutu liikkeenä ja oli täydellinen, jatketaan siis lelulle juoksutuksia:)

09.01.2009 - 17:00

Tänään olin vihdoinkin valoisaan aikaan kotona ja ehdittiin treenata oikein ulkona:)

Jatsi pääsi aloittamaan, tarkoituksena oli tehdä idari ja luoksetulon loppuosa palkatta ja palkaksi ruutuun. Melkein tämä toteutui, tosin Jatsi joutui tekemään idarin x 3 ennen kuin kelpasi:)

Ekassa idarissa pää ei meinannut pysyä mitenkään, tätä sitten hinkutettiin. Seuraavassa idarissa vähän yliyrityksen makua ja taas seisominen istumiseksi ja makuussa hinkutettiin päätä..

Viimeinen idari just eikä melkein, perään luoksetulon loppuosa ja sitten ruutu jossa lelu valmiina, ruutuun mentiin aikas kovaa:)

ToTolle sama setti, idarista selvittiin kerralla läpi mutta jähmeästi teki:(   Luoksetulon loppu-osa oli toooooooosi hidas, tätä on kuitenkin nyt treenattu tosi paljon että olisiko tuo sittenkin jumissa/kipeä..

Ruutu sen sijaan tehtiin sellaisella vauhdilla että oksat pois, joka ei kyllä vahvista tuota jumi-ajatusta tippaakaan. Toopehan voi myös koomailla ja vaikka koomaa suorastaan vihaankin, mielummin kooma kuin jumi, kooma korjaantuu koulutuksella kyllä:)

07.01.2009 - 20:38

Aloitetaan ToTosta, ontuminen hävisi yhtä mystisesti kuin tulikin, tällä hetkellä Toope on ihan normaali oma itsensä (lue; aikas rasittava). Varmuudeksi isoimmat treenit nyt viikonloppuun saakka tauolla.

Jatsi sen sijaan "murkkuilee" taas. Muutama vuosi sitten tuolta meidän murkulta poistettiin iso tulehtunut talirauhanen -finni- huulesta leikkauksella ja nyt on kehittänyt toiselle puolelle samanlaisen, voi järkky..

Haettiin tänään ab-kuuri varoiksi, se ehditään varo-aikoineen antamaan just ja just ennen karsintoja. Tosin viimeksi ei ab:sta ollut hyötyä, vain veitsi tehosi :(

Finnistä huolimatta Jatsi teki supertreenit sisällä, aloitettiin merkillä, matkaa ei saatu ihan 10 m mutta vauhtia oli sitten sitäkin enemmän:)

Tunnarikapulalla tehtiin noudon loppu-osaa ja tässäkin vauhti ihan hurja:) Vimppana kaukoja, sekä yksittäisistä asennoista palkaten että sarjana, vitsit miten hienossa mallissa Jatsin kaukot on :)))))))

ToTo sai ottaa parisen kertaa merkin, meni hienosti:)

06.01.2009 - 16:24

Tänään matolla treenaamassa ja Jatsi aloitti:)

Ensin vähän seuraamista joka oli aikas tiivistä, idarin asennot suorapalkalla + yksi makuu pään kera ja palkka pysymisestä, pää pysyi:)

Seuraavaksi tehtiin luoksetulon loppuosa josta palkaksi ruutuun, eka ruudussa lelu, toinen stopista palkaten ja näytösruutuna vielä liike kokonaisena. Tästä siirryttiin sujuvasti p.oloihin, ensin istuttiin ja sitten maattiin, pääkin makasi:)

Sitten oli ToTon vuoro, aluksi seuraamista ja sitten -se- ruutu, pari kertaa lelulle ja kerran stopista palkaten, ei voi mitään, Toopen ruutu näyttää Jatsin jälkeen ihan tosi vaisulta ja vietittömältä:(

Taas vuoroon Jatsi, tehtiin kisamaisesti ja palkatta tunnariin saakka, josta palkka. Ohjattu oli UPEA, samoin hyppynouto ja tunnari ihan VAU:)))))

Tarkoituksena oli ottaa ToTolle sama setti, mutta eipä sitten otettukkaan. Toope oli tosi outo, ainahan tuo outo on mutta nyt siis outoakin oudompi, päästiin hyppyyn asti jossa huomattiin sen ontuvan, voi surkeus:(

Olisiko kipeä vielä Piiran käsittelystä, tosin ontui takajalkaa ja jumissa (&hoidettiin) oli edestä, ei voi tietää..
..nyt Toope levossa muutaman päivän ja sitten ihmetellään lisää:(((((((

Jatsi sai sitten loput toopen treeni-ajasta ja tehtiin kaukot sekä liikkeenä (teki täydellisesti) että palkkailen läheltä. Ruutua tehtiin vielä alustalla suoraan maahan laittaen ja tunnarikapulan kanssa leikittiin vähän palautuksia.

Jatsin osalta supertreenit ja ToTolle synkkääkin synkempi treenikerta katsojan osassa. Se että Toope ehti alussa vähän tekemään, ei merkitse ToTon filosofiassa yhtään mitään. Jos omalla vuorollaan ei pääse, ei ole saanut tehdä:)

03.01.2009 - 19:51

Talvi tuli :)

Aamutokot tehtiin sisällä, molemmille peräkkäin molemmat p.olot, makuussa alun ja lopun viiveineen sekä metskua, Toopen kanssa perinteisesti ja Puupilla hiipien:)

Illalla oli tokoryhmän treenit jonne pakkasta uhmaten saapui kolme innokasta tokoilijaa. Minä varustauduin loistavilla lämmittimillä, pysyi varpaat ja sormet lämpiminä, jee :)

ToTo aloitti lyhyellä p.istumisella, yksi ryhmän koirakko meni maahan ja kävin välipalkkaamassa Toopen kun se toinen nostettiin istumaan, joten p.istumisia tuli sitten tehtyä ikäänkuin kaksi.

Sitten ruutu, jossa agi-halli ja esteet veivät ruudusta voiton, keskittyminen ihan jossain muussa kuin ruudussa, arghhh!!! Toistoilla ihan kelpo ruutuja mutta selkeästi ruutuun ei ole nyt sellaista paloa mitä haluan, palo pitää siis rakentaa !!!

Jatsin kanssa sitten ruutu, joka ei olisi voinut paremmin mennä:) Vahvistin vielä loppukävelyä tehden sen juosten :)

Seuraavaksi päätin laittaa elämän risaiseksi ja ottaa ToTon kanssa ohjatun, meni tosi hienosti:)))) Suorat merkit ja kääntyy loistavasti haluttuun suuntaan -pienillä käsimerkeillä- :)))))))

Jatsi teki odotellessa toisessa kehässä agi-esteiden lomassa seuraamista, tämä hienoa & innokasta! Sitten vuorollaan kaukot joita tehtiin pääsääntöisesti ylipitkällä matkalla (20 m) peruututtaen ja liikkeenä, liikkeenä teki liikkumattomat kaukot:)

ToTo pääsi vielä tekemään hyppynoutoa x 3, ensin suora ja sitten vinot molempiin suuntiin, kaikki hyppynoudot hienot!!

Vimppa liikkeenä tehtiin luoksetulo, Jatsille ensin läpijuoksu josta takapalkalle. Perään stoppi, josta takapalkalle.

ToTolle ensin suora leluun, perään liikkeenä ja toistolla stopista leluun, vähän vinottaa mutta vinottakoon kun stoppaa seinään täydestä vauhdista:)

Hienot treenit molemmilta pojilta ja tietysti treenit kruunasi mun lämpimät jalat ja kädet:)

01.01.2009 - 15:21

Niin se tämäkin vuosi alkoi agilityn treenauksella :)

ToTon kanssa jatkettiin viime vuonna aloitettua juoksulauta-projektia. Tehtiin alustalla ja ilman, näytti aika hyvältä :)

Jatsi keskittyi ollennaiseen, eli TOKOON :)))))))

Aloitettiin tunnarilla, ensin vauhtitunnari -hiipimällä- ja sitten normaali tunnari, molemmat tunnarit hienot !! Ohjatussa palkkasin sekä merkin, että 2 x noudon, häiriönä toimivat juoksulauta, alusta ja pallo, häiriöt eivät häirinneet :)

Luoksetulossa palkkasin seisomisen taakse x 2, maahanmeno otettiin vapaalla luoksetulolla ja palkaksi sivulle + palkka. Kaukot liikkeenä seitsemällä asennonvaihdolla + molemmat aloitusasennot lähempää palkaten.

Lopuksi Toope sai ottaa kaukot palkaksi häiriökoirana toimisesta:) Ensin liikkeenä ja perään aloitusasennot lähempää palkaten.

31.12.2008 - 16:53

Sisätokoiluksi tämä tänäänkin meni..

Tehtiin vuorotellen, se lisää kivasti kierroksia ja uutta vuotta julhistaaksemme tänään treenattiin -ilmettä-, uuden vuoden vastaanotto on sitten mukava aloittaa oikealla ilmeellä :)

Jatsi harkkasi sekä noudon palautusta että luoksetulon loppu-osaa, kunnolla tömisi sivulle, jätte jätte kiva !!!

Kaukot liikkeenä, alkaen sekä istumisella että seisomisella, teki kaikki asennot oikein hienosti ja oikein takapainoitteisesti (hyvä kun ei kaapin läpi peruuttanut). Vimppana tehtiin idarin asennot, takanami seisomisessa toimi hienosti ja suorapalkka istumisesta joka muuttuikin viivepalkaksi kun Puupi istui -niin- vauhdilla :) Maahanmenosta tuli palkka pään tömäyttämisestä ja hyvin se pää lattiaan kolahti :)

ToTolla samat liikkeet ja teki HIENOSTI & erinomaisella ilmeellä:)

Tähän oli mukava lopettaa vuoden 2008 treenit. Ensi vuonna jatketaan ilmeilyjä :)

Oikein onnellista & tokorikasta uutta vuotta kaikille !!!

30.12.2008 - 18:44

Ehdin tänään kotiin vasta pimeään aikaan, joten treenit jäivät treenaamatta. Tehtiin sitten sisätokoa vahvistaen pikkujuttuja..

Jatsi teki kaukoja, jossa pääpaino kunnollissa takajalkojen ojennuksissa I-S ja M-S vaihdoissa. Toisena vahvistettiin -päätä-

Palkaksi Puupi sai tehdä tassua ja toista, joka alkaa olla jo melkoisen vaarallista kun huitoo innoissaan niin kovin ja niin lähellä naamaa:)

ToTo keskittyi kaukkareissa S-M vaihdossa kunnolliseen hissiin, energia ei riittänyt Toopen kanssa muuhun, joten lopputreeni meni ihan temppuiluksi sisältäen mm. tassua ja toista & noloa:)

29.12.2008 - 20:15

Tänään palattiin tutun ja turvallisen tokon pariin, ei siis laudoilla juoksuja ei alustalle eikä ilman:)

ToTo aloitti ohjatulla, jossa pienet käsimerkit toimivat nyt -liiankin tehokkaasti-, ensin vasen puoli joka täydellinen, perään oikea jossa liikautin aavístuksen kättä (nameja siirtäessä) Toopen ollessa merkillä ja heti sinkosi matkaan.

Tarinan opetus, jos opettaa koiransa reagoimaan ihan pieneen, pitää itse olla jäykkä kuin patsas:)

Seuraavaksi tehtiin ruutua, ensin lähempää molemilta puolilta lähettäen alustalle, nämä hienot. Sitten liikkeenä, tässä menee vaan alustan yli joka kerta. Toisaalta en halua kyllä mitään himmailuakaan ruudussa enkä mitään itsenäistä stoppailua, eli pidetään tämä tässä.

Loppu-osassa tänään vaikeutena ohjaajan kulku ruudun (ja koiran) takaa ja poispäin mentäessä kadoksiin joutuminen (puskien taakse), tässä piilokohdassa Toopelta loppui huumori ja sinkosi perään, mentiin sitten yhdessä ruutuun uusiksi ja samat kuviot, nyt pysyi hienosti ja palkkasin pysymisestä.

Jatsi teki samat kuviot kuin Toope. Ei mitään moitittavaa, on se niin Puupi :))))))))

21.12.2008 - 21:12

Kaikille treenipäiviksemme lukijoille toivomme

Lämmintä joulua

&

Onnekasta uutta vuotta 2009 :)

Kulunut vuosi ei meillä mennyt ihan putkeen, paljon oli surua ja murhetta, joskin myös ilon kyyneleistä saatiin nauttia. Kiitos Teille kaikille, jotka olette myötäeläneet niin surut kuin ilotkin, ensi vuonna jatketaan uusin kujein:)

21.12.2008 - 16:22

Tanja kävi hieromassa pojat joulukuntoon:)

ToTo oli parempi kuin viimeksi, niskassa ei jumeja (kun ei ole saanut vetää remmissä) ja vasen kylki nyt hyvä, oikean puolen venytyksiä jatketaan vielä!

Jatsi oli vähän jumissa, ei kuulemma pahasti (uskoisikohan tuota) eikä mitään hätää (vai miten se nyt oli), Japsulle ei venytyksiä eikä muutakaan koska tuli kuntoon (kai).

Kiitos Tanjalle hyvästä hoidosta!!!

20.12.2008 - 14:56

Jatsi leikki tänään ykköskoiraa ja sai aloittaa treenit:)

Tehtiin noutoja hiipimisen kera, ruutua lätkällä siten että matka merkille oli sen 25 m ja mä seisoin ruudun vieressä, hauskaa juoksentelua siis ees taas:)

Kaukoissa palkkasin seisomiset vain kun peruutti kunnolla. Seuraamiset palkkasin sukulla + nami tästä, yritetään nyt saada kaulaa näin suoremmaksi. Idarin asentoja leikittiin siten, että seisomisesta takapalkalle, istumisesta suorapalkka ja makuusta etupalkalle, jokaista asentoa tehtiin x 3.

Puskan kierrolla tehtiin luoksetulon loppuosaa ja loppuhuipennukseksi ruutu suorapalkalla:)

ToTo teki saman setin minkä Jatsi, paitsi kaukoissa palkkasin istumisen viiveet ja idarin istumista tehtiin x monta, koska ei oikein pysynyt asennossa kun vähän ennakoi palkkaansa;)

Muutoin molemmat tekivät hienot tokot, ilmeet ja asenteet olivat kohdallaan:)

Iltatreeninä jumpattiin, ensin tasapaino-laudalla ja sitten jumppa-pallolla. Ekaa kertaa Jatsikin nousi kokonaan pallon päälle. Lisäksi Jatsi on alkanut itse venyttää myös takapäätään, takapään venytyshän loppui tyystin Jatsin sairastuttua ja palasi nyt viimeisenä. Nyt ei enää mistään tietäisi Puupin edes olleen kipeä, paras joululahja ikinä:)

19.12.2008 - 20:33

Tehtiin nopeat & tehokkaat tottikset sisällä!

ToTo kaukoja, alustaa, seuraamista ja luoksetulon loppuosaa.

Jatsi kaukoja, luoksetulon loppuosaa ja päätä:)

Idols 2/3 ratkennut, ei vieläkään levytys-sopimusta:(

18.12.2008 - 15:07

Kaikki ylimääräinen aika ja energia on nyt käytetty Toopen tokojen pohtimiseen. Joulukiireiden aikana ei sitä ylimääräistä aikaa tosin ole ihan hurjasti ollut, eli pohdinnat jatkunevat joulunpyhien yli..

Tänään treenattiin kuitenkin:)

ToTo sai aloittaa ja teemana tänään palkattomuus ja ideana kadonneen ruudun palautus:) Ennen treenejä vietiin Toopen kanssa palkka ruutuun ja treenit aloitettiin tasamaanoudolla, tämä loistavasti x 2. Perään kaukot liikkeenä, tosin vain puolella matkalla.

Seuraavaksi suora luoksetulo ja tästä palkaksi ruutuun ja palkalle. Tehtiin ruutua vielä alustalla ensin läheltä pariin otteeseen ja kerran liikkeenä, kaikki muut ruudut loistavat paitsi alustalla tehty liikkeenomainen, ei mene -sataa- vaan diipailee:(

Sitten siirryttiin ohjattuun, tässä haluaisin Toopen lähtevän haluttuun suuntaan tosi pienellä käsimerkillä ja ajattelin työstää nyt tämän talven aikana mieleisekseni. Aloitettiin kapulat merkin tasolla ja otettiin molemmat puolet, meni ihan älyttömän hienosti:)

Jatsi ei treenannut, mutta Toopen kiusaksi teki pari merkkiä ja luoksetulon loppuosan, tämän jälkeen Toopelle vielä liikkeenomainen ja palkaton tunnari, joka oli aikas makee:)

Päivän toisissa treeneissä

Jatsi teki edelleen merkkiä mutta sai ottaa myös kerran ruudun alustalle ja pari hyppynoutoa:)

ToTo testasi vielä kertaalleen ohjatussa minimaalista käsimerkkiä, meni hyvin:) Ja ruutua alustan kanssa mutta nyt -alusta- käskyllä, teki NIIN hienon syöksyruudun ettei tottakaan. Ehkä käytetään tätä käskyä kun treenataan alustalla..

17.12.2008 - 16:55

Ei huono vaihtoehto treenata lämpimässä hallissa kun ulkona on kylmää, pimeää ja märkää:(

Jatsi teki tokoa ja hyvin tekikin:)

Ollaan nyt muutama viikko vahvisteltu muutamia juttuja ja tänään kokeiluna siirsin nämä liikkeiden sisään ja -valmis-
Toki vahvistukset jatkuu mutta näyttää tosi hyvältä, kyllä tehty työ palkitsee:)

Kaiken kaikkiaan Jatsi teki tänään tokoa täydellä sydämellä ja täydellä vauhdilla, tehtiin kaikki liikkeet satunnaisessa järjestyksessä, paitsi noudot peräkkäin päättäen se sessio superhienoon tunnariin:)

Extrana Puupi sai ottaa pussin, jonkun piti näyttää pennulle miten ko. este suoritetaan:)

ToTonkin piti tokoilla mutta hetken hakattuani päätäni seinään luovuin ajatuksesta:(

Eli Toopelle iski taas aksavuoro:) Ensin tehtiin erillisenä pussia, vahvistin suoraan menoa jättämällä lelun palkaksi, muutaman toiston jälkeen tajusi ja alkoi tekemään pussia suoraan, siihen kertaakaan sotkeutumatta, ohoh..

Sitten lisättiin putken kautta pussiin meno, tämäkin meni hienosti aina silloin kun löysin pussin suun:) Ja kun tämäkin saatiin sujumaan, lisättiin vielä edeltävästi A ja pari hyppyä, josta putkeen ja pussiin. Tässä kohtaa taas alkoi tekemään "rataa" eikä mitään mielikuvaa mistään lelusta ja yritti kääntyä jo pussissa oletettua ohjaajaa kohden, toistoilla tämäkin saatiin korjattua eli hienosti alkoi ajattelemaan pussin jälkeistä elämää suoraan eteenpäin vaikka ohjaaja oli missä.

A oli myös tänään hieno, sain jäädä jälkeen, juosta ohi ja/tai ottaa sivusuunnassa etäisyyttä, jokakerralla teki upean kontaktin ja teki lujaa:)

Mäkin olin aika hieno, hyppykuviossa keksin -ihan itse- peruuttaa jotta sain koiran hyppäämään esteen just eikä melkein, siis sain Toopen lukemaan tosi hienosti -mun liikettä- ja todellakin pelkää liikettä koska en siis peruutellessa muistanut sen paremmin huitoa kuin käyttää suullisiakaan käskyjä, ehkä tämä menikin siksi niin makeesti..

Jos niistä Toopen toko-yrityksistä jotain haluaisi kirjata niin mainittakoon nyt vaikka että ruutua ei ole, ei ole..
..se ruutu ei liene tässä kuitenkaan se perimmäinen ongelma vaan joku tässä paketissa ei toimi:(

Iltatreenit

ToTo sai alkuillasta vielä tehdä vähän sisätokoa, tehtiin alustaa, kaukojen ekaa nousua ja seuraamista, meni tosi mallikkaasti. Summasummarum, mulla on koira joka toimii vain olohuoneessa. Veikkaan ettei MM-kisoja tai edes SM-kisoja koskaan tulla pitämään meidän olkkarissa, joten alkaa olla vaihtoehdot vähissä..

16.12.2008 - 21:13

Ollaan tonttuiltu pitkin poikin maakuntia, tottuilut jatkuvat vielä tovin mutta onneksi vain lähiseudulla enää tulee tonttuiltua:)

Koiruudet ovat viettäneet treenivapaata, lukuunottamatta temppuilua näytösmielessä:)

Oulu - Turku suomennoksia:)

Projekti löytyy kuvan kera 8.12 kirjoituksesta

Idols-valinnat 2009 edelleen auki, Ollaan vaiheessa levytyssopimus:)

Jukka viettää joulua töissä, joten siksi meillä ei vietetä perinteistä joulua tänä vuonna:(

Tuota agiradan testausta en tajunnut, ehkä Oulu suomentaa..

Vaikka luetun ymmärryksessä joskus onkin vaikeuksia, koiran koulutus sujuu silti. Eli isosti onnea Tarja ja Zici, eka evl-kisa, hieno ykkönen, näin se ykkösputki vaan jatkuu:)

13.12.2008 - 20:08

Mä olen aina ollut tosi tarkka siitä, jos treenataan tokoa, treenataan tokoa ja jos taas agia, treenataan agia, ei siis sotketa lajeja keskenään. Tänään tein kuitenkin poikkeuksen:)

Meidän tokoryhmä on, miten sen nyt kauniisti sanoisi, vähän passiivinen. Yksinkertaisesti treeneissä ei käy porukkaa:(

Tänään tyhjennettyäni kehän kaikista agi-esteistä, treenattuani molemmilla koirilla suunnitellut tokot oli aikaa kulunut 2 h treeniajasta ehkä vartti, great. Toki sitä olisi voinut jankata tokoa (mutta kun ei tarvitse), lähteä kotiin (kuka ajaa vartiksi hallille treenaamaan), edellä olevat vaihtoehdot eivät siis oikein innostaneet, joten hyppäsin sujuvasti toiseen kehään jossa oli rata valmiina.

Lämppäriesteinä ToTo teki keinua ja rengasta, rengas tänään ongelmitta ja keinukin näytti aika kivalta:)

Tehtiin vaan 8 esteen rata, koska estenro 9 oli pussi, johon Toope sotkeutui toistuvasti, ajattelin säilyttää tuon esteen mielekkäänä tulevaisuutta ajatellen ja pätkäisin radan poikki ennen pussia:)

Rata meni hienosti, aika pitkälle Toopea saa saatella takaakiertoon, eikä niissä saa ajatellakkaan seuraavaa estettä, takaaleikkaus sen sijaan meni kuin oppikirjasta, eli teki kuten Jatsi:)

Loppuverkkana tehtiin loppuradasta simppeli hyppy - putki - kepeille kääntö, tämä meni aikas makeesti, joskin oli helppo kuvio -kai-

Jatsi kiehui ja kiukutteli kun Toope sai tehdä aksaa ja kun on kerran ihan terve, niin pääsipä Jatsikin tekemään samat pätkät mitä Toope, tosin Jatsi teki pätkät vain kerran, ei tarvinnut toistoja kun teki virheittä:)

Jatsi saa tehdä nyt silloin tällöin agia, jos kaikki sujuu ongelmitta pääsee Puupikin vielä kisaamaan agissa mutta tätä katsotaan treeni kerrallaan, mikään pakko kisaamaan ei ole päästä mutta ellei kisaamiselle ole terveydellistä estettä, en kyllä Jatsilta sitä riemua evää.

Muuten tämä viikko onkin kulunut jouluvalmisteluissa, vaikka meille ei tänä vuonna tule joulua pitää kuitenkin muita muistaa:)

Projekti etenee hitaasti mutta varmasti, siitä tulee sitten aikanaan kuva, jossa viimeistään selviää ihan kaikille tämäkin projekti:)

Canis-lehdessä oli -haaste- ja haasteisiin pitää vastata, eli ToTo harkkaa nyt muiden touhujensa ohella käsillä kävelyä:) Siitäkin tulee sitten aikanaan kuva tai video..

Tokorintamalle kuuluu pääsääntöisesti pelkkää hyvää, Jatsin treenit on sujuneet oikein mallikkaasti. Osattuja asioita ollaan ylläpidetty ja opeteltavia (vahvistettavia) ollaan treenattu paljon ja hyvällä menestyksellä:)

ToTon tokot on menneet vaihtelevasti, välillä on päiviä jolloin oikein mikään ei natsaa ja välillä tekee niin, että heikompaa huimaa, tasapaino olisi kiva mutta tulee sitten aikanaan kun ohjaaja oppii:)

07.12.2008 - 16:19

Tänään treenattiin vauhtia ja teemaliikkeenä oli luoksetulo.

Jatsin kanssa ensin läpijuoksu suoraan frisbeelle, toinen frisbee oli jätetty lähtöpaikkaan taakse. Toistolla stoppi ja vapautus taakse frisbeelle. Ollaan nyt lähdetty kokeilemaan takapalkkaa tässä koska perinteinen pallonheitto hidastaa Jatsin luoksetuloa niin paljon ja tämän  seurauksena stoppia pääsee harkkaamaan vain äärimmäisen harvoin ja se taas huonontaa seisomista, oikea noidankehä siis.

Seuraavaksi taas läpijuoksu suoraan frisbeelle ja perään stoppi, josta takapalkalle. Näyttäisi toimivan aikas kivasti, joten näin jatketaan ainakin toistaiseksi. Muutoin pidetään lt-treenit entisenlaisina:)

ToTo sitten kehään, piti aloittaa ihan kokonaisella liikkeellä mutta pentuliino varasti ihan pokkana lähdön, hyvä jos ehdin kääntymään kun ampui ja suoraan leluun:)

Toistolla sitten se liikkeenomainen suoritus, maa oli tosi liukas ja Toopen seinäpysähdys sai sen hienosti liukumaan neljällä jalalla, eihän tuo liukuminen ole mitenkään toivottavaa mutta sairaan makeen näköistä:)
Maahanmeno hienosti ja loppupätkä tosi lujaa:)

Molemmille sitten vimppa luoksetulo -pakona-

Sitten siirryttiin tunnariin, tämä tehtiin molemmilla vauhtitunnarina, eli lähetys lennosta ja suorapalkalla leluun, lujaa menivät ja oikeat löysivät:)

Vimppana yhdet merkille lähetykset persfrisbeillä (vaikea sana kirjoittaa) :)

06.12.2008 - 16:13

Päivällä ihan -oikeeta- tokotreenausta:)

Molemmille pojille liikkeenomaisesti tunnari, ohjattu (vas) sekä kaukot, ei mitään moitittavaa kummankaan liikkeissä:) Lisäksi tehtiin seuraamista, palkaten kaikki perusasennot!

Tanja kävi hieromassa, Jatsi oli oikein kunnossa!!!!!!! ToTo sen sijaan jumissa vasemmalta takaa ja oikealta edestä. Nyt ohjeeksi venytykset päivittäin x 5

-vasemalle koko kroppa
-oikealle kylkeen asti

..Ja parin viikon päästä uusi hieronta! Mainittakoon vielä että belgejä rakastava Toope rakastaa myös belgien omistajia ja ihan rasittavuuteen asti:)

03.12.2008 - 21:24

Siis pitkäänkö tätä sadetta jatkuu, voiko näin paljon edes sataa?

Edelleen treenit siis sisällä, koirat voisivat ilomielin treenata myös sateessa mutta mä en, kun ei kerran ole pakko:)

Jatsi pääsi tekemään vain -päätä-, nyt on hyvin ostanut tämän, tekee päätä häntä heiluen. Pitkään joudun kyllä ottamaan tätä edestä vielä, sillä sivulta nakkaa pään vinoon (ei enää niin pahasti kuin muutama päivä sitten) ja tavoitteena olisi tietysti suora pää:)

ToTon kanssa aloitettiin vasemmalle käännöksillä, taisin vihdoinkin keksiä miten saan Toopen upean käännöksen siirrettyä seuraamiseen, mutta ei nuolasta vielä..

Sitten tehtiin tunnaria urakalla, hyödynsin edeltäviä hetsattuja noutotreenejä ja otin tunnarin samassa paikassa, arvaten kierrosten nousevan reippaasti:) Treenin ideana tänään tuoda oma, vaikka olisi miten kiire!

Tehtiin about parikymmentä tunnaria, oikean toi aina tosin työskentely kapuloilla ei ollut -niin kaunista-, kapulat sinkoili pitkin poikin ja muutamalla toistolla taisi vähän napsastakkin väärää mutta treenin idea oli tuoda oikea ja se toteutui:)

Ennen iltaruokaa pojat saivat ottaa p.makuun, Jatsi teki lyhyen -pää maassa- ja -pää maahan sivulta- makuun ja ToTo aavistuksen pidemmän alun ja lopun viiveiden kera.

02.12.2008 - 21:06

Otsikon mukaisesti tänään ,-päivä:)

Päivällä tehtiin pelkkää vauhtia, liikkeinä ohjatun merkki, luoksetulo ja tunnari. Jatsi suoriutui omista vauhtitreeneistään vauhdikkaasti ja virheettömästi. ToTon vauhti tunnarissa oli aikas vauhdikasta ja ekalla hosui väärän, joka palkattiin surutta ja toistolla yhtä vauhdikas tunnari ja oikea:)

Illalla sitten sisällä tehtiin mun rakastamaa pilkun viilausta, sitä tokon suolaa:)

Tehtiin vuorotellen, joka kieltämättä nostaa kierroksia kivasti, toisissa liikkeeissä tämä on vain plussa, toisissa hmm..

Kaukoilla aloitettiin ja Jatsi teki tahmeat asennonvaihdot, leikkimällä vaihtoi tyyliä mutta joku näissä nyt tökkii, huoh..

ToTo taasen teki elämänsä kaukot, ne oli just eikä melkein:)

Seuraavaksi otettiin seuraamisen peruutusta, Jatsi oli tässä pro. ToTon kanssa joudun tyhmästi lähtemään liikkeelle oikealla jalalla, koska vasemmalla tekee nanosekunnissa -takaa tempun-, söpöä sekin mutta mahtaako tuomarit tätä söpöyttä arvostaa miten..

Sitten illan huipentumaan, tehtiin metskun palautusta & luoksetulon loppuosaa. Jatsi teki ne innolla ja hyvin, ihan Jatsimaisesti:) ToTo sen sijaan teki ne LOISTAVASTI, Toopella on hieno tyyli kääntyä ilmassa ja lentää peruuttaen mun sivulle, ja mikä ihmeellisintä, AINA OIKEAAN KOHTAAN:))))

Treenattiin vielä jääviä, Jatsi teki hienon seisomisen (muutama suorapalkallakin) ja täydellisen istumisen, tähän oli hyvä lopettaa Puupin viilaukset. ToTon kanssa keksin miten nopeutan istumista, otin oman pysähdyksen avuksi, toimi hienosti ja jostain se on aloitettava. Seisominen ok, varmaan sellainen mitä kisoissa haetaankin mutta mietin vielä, onko se mitä mä haen;) Maahanmeno entinen, hieno!

Ennen ruokaa oli ToTon vuoro istua p.olossa, hyvin istui vaikka ulko-ovestakin kuljettiin (iso juttu Toopelle tuo ulko-ovi).

01.12.2008 - 16:12

Viime päivinä ollaan pääsääntöisesti tokoiltu sisällä, vähän pientä juoksentelua ollaan ulkona tehty mutta itse treenit on treenattu sisällä:)

ToTon treenit on temppuilun:) lisäksi painottuneet sivu-askeleiden hiomiseen, kapulan pitämiseen, alustalle menoon, kaukoihin ja luoksetulon loppuosaan, joista viimeksi mainittu on UPEA !!

Jatsi on enemmän -puuhastellut- eli enemmän temppuja ja vähemmän tokoa:) mutta toki ohjelmaan ovat mahtuneet, alusta, kapula, kaukot sekä luoksetulon loppuosa. Alustan painaminen on Jatsin bravuuri, ei sitä voi ihmisjärjellä käsittää miten muovikannelle syöksyminen voi olla NIIN hauskaa, no se on bordercollie, joten kaikki on näemmä mahdollista:)

Tänään sitten aktivoiduttiin ihan pihalle asti treenaamaan:) ToTo sai tänään olla ykköskoira, eli aloittaa treenit ja tehdä vähän enemmän.

Aluksi seuraamista, ihan suoraa ja käännöksiä, tuntui (ja tuntui kunnolla) ihan hyvältä, miltä sitten näytti, ei voi tietää..

Idariakin treenattiin pitkästä aikaa, kokeilin seisomiseen saada terävyyttä erillaisilla palkkauksilla, takapalkka voisi Toopella toimia tässäkin. Istuminen saisi olla myös sähäkämpi, mutta tähän en näissä treeneissä saanut muutosta aikaiseksi :( Maahanmeno tuttuun tapaan etupalkalla ja palkka pysymisestä, Toopen idarin makuu on aikas makee:)

Ohjatun ketjutin takaperin, kaikki osiot hienot!! Tunnaria pitkästä aikaa ja se tehtiin VAUHDILLA, huh..

Hyppynouto pariin otteeseen, en tykkää pään asennosta kun otan kapulan eli tätä leikitään illalla:) Luoksetulossa leikittiin uutta leikkiä eli vauhti haettiin alustan painamisen kautta, ToTo kun edelleenkään kykene mitenkään järjellisesti kiertämään yhtään mitään :(

Jatsi aloitti myös seuraamisella, tuntui hyvältä !! Idarissa hain terävyyttä seisomiseen, Japsun kanssa heittopalkka toimii parhaiten. Istuminen tänään tosi nopea ja napakka! Maahanmenossa kokeiltiin Topeliuksen etupalkkausta ja Puupikin osti tämän :)

Ohjattu ketjutettuna ja meni HIENOSTI !! Luoksetuloa alusta-leikkinä :)

28.11.2008 - 18:10

Tänään opeteltiin laittamaan tennaria hiekka-ämpäriin:)

Äärettömän tärkeä taito, tiedä vaikka olisi joskus ihan virallinen tokoliikekin, jos tulevaisuudessa vaikka ruutu-liike korvataankin liikkeellä -vie tennari määrätylle ämpärille- :)))

Hauskaa viikonloppua kaikille !!

27.11.2008 - 22:24

Tänään treenailtiin hallilla ennen kursseja. Totolle ihan suunnitellut treenit ja Puupille palauttavat:)

ToTo teki vähän kaikkea, kaukoissa peruuttaa tai nousee sitkeesti, tätä pitää treenata -ajatuksella- !!! Muuten aikas kivan näköistä tokoa:)

Jatsi treenaili vaan kaikkea kivaa, idarin asennoissa heittelin surutta palloja ja nyt käntyy ympäri seisomisessa, kääntyköön:)

Hyppynoudosta tuli vähän vaikea vahingossa, heitin kapulan joka pomppi esteen sivulle, Puupi hyppäsi, haki ja peruutti sen verran että hyppäsi myös takaisin, vinot heittoharkat eivät ole menneet hukkaan:) Toopen kanssa kokeilin samaa, kapula vähän helpommassa kulmassa, mutta ei tuo pieni ole vielä isoveljensä vertainen, eli surutta jätti paluuhypyn tekemättä:(

Kaukoja korjailtiin hyvällä menestyksellä ja lisäksi Puupin kanssa aloitettiin uudelleen kertaalleen hylätty pää maahan p.olossa (menee järki sen haistelun kanssa)

Koska tokot saatiin vedettyä sujuvasti läpi ilman isompia, päädyttiin vielä treenaamaan agiakin. Erillisinä tehtiin puomia, keinua ja rengasta, Jatsi oli oikein pätevä, mitä nyt kerran hajoitti renkaan:)

ToTolle ei riittänyt renkaan hajoitus (nyt siis puhutaan hajoavasta renkaasta koiran osuessa siihen) vaan hajoituksen jälkeen raahasi koko esteen mukanaan, helpostihan tuollainen kevyt rengas kiireessä mukana tulee..

Keinu meni tänään edellistä kertaa paremmin, puomi ei taas mitenkään. Pitänee hankkia puomi tai puomin alaosa ja treenata tämäkin oikeesti kuntoon:)

17.11.2008 - 11:40


Jatsi
pääsi tänään vielä Piiran tsekkaukseen. Oli tosi hyvässä kunnossa, ei mitään missään. Ainoastaan vähän lavoissa lihaskireyttä, mutta sekin tuli nyt kuntoon :))

16.11.2008 - 23:00

On taas vietetty viikonloppua synkissä merkeissä, miten sitä voikaan olla -niin tyhmä- ja nyt ei todellakaan puhuta bordercollieista vaan niiden ohjaajista..

Muistan elävästi miten 2004 suurin ongelma oli juuri ennen PM-kisoja p.makuu ja siinä maahanmeno, miten sattuvasti nyt sainkin kehitettyä juuri ennen PM-kisoja suuren ongelman p.istumisesta ja siinä jätöstä, huoh..

Asioilla on tapana selvitä, tänään siihen vaadittiin agilitykisoissa turistelua, eläinlääkärin konsultaatiota ja vanhojen valokuvien ihmettelyä. No, toko-ongelmia voi siis ratkoa monella tapaa!!

Nyt kun ollaan saatu nämä perinteiset ongelmat ratkottua, keskittymme ensi viikon hauskanpitoon ja treenipäivis päivittyy seuraavaksi PM-kisojen raportilla ja myös toivottavasti Toopen uudella tempulla:)

Katrille iso kiitos ja halaus!!!!!!!!

16.11.2008 - 15:16

Jatsin viettäessä "kisojen" jälkeistä vapaapäivää pääsi ToTo ilmaisemaan itseään temppujen kanssa.

Uusi temppu eteni taas vaikean puolen puolikkaan verran, ohjaajan ongelmanratkaisukykyä odotellessa jätetään tämä hetkeksi tauolle:)

Sen sijaan keskityttiin takana kävelyyn, Toope osaa hienosti kulkea mun takana ja läppästä aina nousevaa jalkaa sen puoleisella tassulla, välillä huitoo väärälläkin tassulla innostuksissaan mutta haitanneeko tuo mitään:)

Pitäisköhän vaihtaa päälajia ja osallistua sittenkin ensi vuonna koiratanssin SM-kisoihin :)))))

Viikoloppuna jotkut on kisanneet -ihan oikeasti-, onnea NUUSKU ja NADAS ohjaajineen tokossa kuninkuusluokkaan siirtymisestä !!! Sekä WIN voittajaan siirtymisestä !!

15.11.2008 - 14:16

Tänään suunnattiin Jatsin kanssa paikallisiin tokokisoihin fiilistelemään :)

Kisapaikkana toimi tosi ahdas parkkihalli, joten tilaa isoille fiilistelyille ei ollut mutta saatiin tehtyä kaikki mitä oltiin suunniteltu eli seuraamista & kaukoja. Jatsi oli innoissaan ja luultavasti kuvitteli ihan kisoissa olevansa, tätä toki edesauttoi aamuiset "kisarutiinit" onnentoivotuksineen :)

ToTo ei päässyt kisoihin, joten Toope sai korvaukseksi temppuilla :) Meillä on työn alla uusi temppu, joka ei ole yrityksistä huolimatta edennyt suuntaan eikä toiseen, yhtään asiaa ei auta se, ettei mulla ole harmainta hajuakaan miten temppu opetetaan :) Luultavasti joku (monikin) osaisi kertoa mulle miten temppua pitäisi lähteä opettamaan mutta silloin koko temppuilun idea katoaisi, tämähän on pelkästään yhdessä oppimista + opettamisen oivaltamista :)

Tänään kuitenkin mentiin tempussa iso askel eteenpäin ja luonnollisesti parin onnistumisen jälkeen Toope tuli aktiivisesti vastaan joten solmu aukesi, JEE !! Lisäksi treenattiin peruuttamista ruutu mielikuvana, tässä tempussa yhdistetään huvi ja hyöty:) Tassu-toinen tempussa Toope nostelee jo tassuja tiuhaan tahtiin käsimerkkien avulla, söpöä:)

Jatsi teki vielä palauttavat treenit "kisojen" jälkeen eli kaukoja ja luoksetulon loppu-osaa:)

Iltatreenit

Jatsin kanssa viriteltiin, eli "treenattiin" vain liikkeiden alkuja & kaukojen asentoja. Kapulan kanssa leikittiin vähän syöksypalautuksia (koira syöksyy kapulalle ja yrittää päästä sen kanssa mahdollisimman nopsaan perusasentoon, josta palkka)

ToTo aloitti syöksypalautuksilla jonka jälkeen tunnaria, siinä sitä vaadittiinkin sitten vaihteelta toiselle siirtoa:)
Uutta temppua hiottiin myös, toinen puoli on nyt kunnossa ja taas saa tehdä aivojumppaa keksiäkseen miten sen toisen puolen opettaisi:)

13.11.2008 - 14:10

Tänään treenattiin taas matolla, nämä olivat samalla Jatsin viimeiset treenit ennen PM-kisoja, valitettavasti ei mennyt niin hyvin kuin olisin halunnut :(

Jatsi oli vaisunoloinen, teknisesti teki ihan moitteettomasti mutta ei sillä ilmeellä kuin olisin halunnut, syytä vaisuuteen en keksinyt, täytyy nyt vaan toivoa että oli vain -huono päivä-

Ekalla kierroksella tehtiin treenit-treenit, nämä menivät aika kivasti (aikaa 2.20) mutta vaisusti, tässä ero normaaliin oli vielä hiuksenhieno.

Seuraavilla kierroksilla tehtiin kisamaisesti ja kisajärjestyksessä. P.makuu oli moitteeton, alkuvirittely ei tosin onnistunut mitenkään, tässä vaisuus ilmeni jo heti :(

Seuraaminen oli vanhaa tuttua, eli hyvää !! Luoksetulosta puuttuui vauhti kokonaan, toki sitten stopit täydelliset mutta se vauhti..

Kaukot vaisuuteen nähden oikein hienot, ehkä 5 cm tuli eteenpäin mutta muuten teknisesti lähes täydellistä! Ohjattu oli hyvä niin teknisesti kuin ilmeellisestikkin :)

P.istuminen hyvä vaikkakin taas alun virittelyt ihan metikköön :(

Idarissa vaisua seuraamista ja aavistus liikkurin käskyihin reagoimista, asennot hyvät. Tunnari oli upea, osui heti omalle ja nappasi sen epäröimättä, loppu pa -tosi vaisu-

Ruutu Jatsiksi vaisu, ruutu on kuitenkin Jatsin lemppari joten tässä kohtaa aloin oikeesti vähän huolestumaan, tosin en tiedä olisiko kukaan muu edes huomannut mitään..
Hyppynouto taas aivan täydellinen, jos Jatsi olisi kipeä taas, se näkyisi tässä liikkeessä ekana eli vaisuus johtunee nyt jostain ihan muusta..

ToTo vuorotteli Jatsin kanssa ja sai aloittaa omat treeninsä agilitylla :) Tehotreeniin otettiin rengas ja keinu (jotta joskus päästäisiin sinne kisoihinkin), ratana toimi simppeli ympyrä putkineen. Rengas meni todella hienosti ja uskalsin yhdistää sen jo rataankin mutta en kuitenkaan uskaltanut antaa Toopen tehdä rengasta -yksin- joten muu rata piti kauko-ohjailla, kyllä irtosi..

Keinu sen sijaan oli tänään vaikea, mulla on elävänä mielessä Jatsin lentokeinut, tämä mielikuva yhdistettynä ToToon saa munt treenaamaan keinua aikas varovaisesti josta sitten seurauksena ToTo tosiaankin varoi keinua, voi järkky!! Oli sitten pakko laittaa keinukin oikein radalle, jotta saatiin vauhti mukaan ja heti meni paremmin :)

Loput vuorot ToTo käytti tokoon, päädyin sitten ihan uteliaisuudesta tsekkaamaan miten Toopelta sujuisi PM-liikejärkkä ja PM-seuraamiskaavio, tätä ei nyt kukaan usko mutta Toope teki NIIN hienosti kaiken!! Ainut mikä jäi ottamatta oli p.istuminen ja idari -oikeesti-, eli idarissa suorapalkat asennoista.

Vimppana Toope sai ottaa puomia muutaman kerran, tässä ei vieläkään ole tehty päätöstä miten kontaktit tehdään -isona- joten tänään päädyin stoppaamaan, vähän tyhmää varmaan koska luultavasti teen juoksukontaktit ensimmäiseen vitoseen asti :)

Iltatreeneissä

Jatsi oli jälleen normaalintuntuinen, ei tosin tehty mitään ihmeellistä mutta INTO JA ILME olivat palautuneet :))))

12.11.2008 - 15:29

Vietin tänään päivän "Idols-karsinnoissa", "teatteri-viikonlopun" jälkeen saa tiedon "semifinaali-paikasta" :) :) :)

Jukka tuli sitten mua asemalle vastaan Jatsin kanssa ja treenattiin tietysti siellä ihmisvilinässä. Kivasti oli porukkaa junaa odottelemassa joten saatiin kunnon häiriöt. Tehtiin seuraamista ja kaukoja, ruutua en viitsinyt rakentaa :)

Jatsi ei tainnut edes huomata ihmisiä, se keskittyi täysillä tokoiluun mun kanssa, mutta tämähän ei mikään yllätys liene kellekkään..

ToTo pääsi sitten takapihalle tottistelemaan, tehtiin ohjattua, ruutua, luoksetuloa ja hyppynoutoa, kovasta puuskaisesta tuulesta johtuen heittelin kapulaa ihan minne sattuu mutta Toope korjaili linjoja hienosti :)

Jatsi sai tehdä vielä muutamia tunnareita, ekalla nosti väärää, toisella oli ilmeetön suoritus, kolmas kerta toden sanoo ja tuloksena täydellinen tunnari, kai kisoissakin voi tehdä kolme tunnaria :)

Päivän hauskin osio nähtiin kun Jukkis tokoili poikien kanssa. Seuraamisessa molemmat puskivat ihan sikana, oli kuulemma mahdotonta kävellä, mutta varsinkin ToTon meno näytti ihan tosi makeelta, kiva katsoa välillä sivusta :)

10.11.2008 - 16:38

Viikonloppuna koirilla taas totaalivapaata kun ohjaaja talkoili Tsau:n tokokisoissa.

Tänään taas päästiin treenaamaan, Jatsi teki valtavan hienosti kaiken !!!

Ekana tehtiin kaukoja liikkeenomaisesti mutta aika läheltä ja nopeilla vaihdoilla, virityksenä -takaa- joka toimi älyttömän hienosti, pitää vähän miettiä voiko sitä käyttää kehässä..

Idarin asennot tehtiin suorapalkalla ja tästä riemastuneena Jatsin seuraaminen oli vähän hulvatonta, pomppi noin nenän korkeudelle, kiva että on kivaa :)

Seuraavaksi puskan kierrolla luoksetulon stopit ja liikkeenomaisesti muutama luoksetulo suorana, vimppa luoksetulo palkattiin ruudulla :) Palkkaruudun jälkeen yksi ruutu kisamaisesti, tämä hieno !!

Tässä välissä pääsi ToTo treenaamaan, pieni oli kuumunut odotellessa sellaiseen tunnelmaan ettei aluksi päästy tekemään yhtään eikä mitään, Jukka tuli vielä samassa rytäkässä kotiin joka kuumensi pientä entistä enemmän. Hetken neuvottelujen jälkeen päästiin työstämään idaria, jossa seisomisesta ja maahanmenosta palkka seuraamaan tulosta ja istumisesta suorapalkka asennosta.

Ruutua otettiin leikkien läheltä, stopeista palkaten. Ohjattu nouto vinosti, tämä ongelmitta!

Sitten pääsi Jatsikin tekemään vinoa ohjattua, meni hienosti x 2 :) Perään tunnari hiipimällä ja se oli hieno, osui heti omalle ja nappasi sen haistelun jälkeen epäröimättä ja mikä palautus !!!

ToTolla tuli tunnarissa uskonpuute, oma löytyi nopeasti, otti ja tiputti, jatkoi haistelua ja hetken kuluttua otti oman joka palautui ongelmitta. Toopen kanssa pitäisi muistaa tunnaria treenata vähän säännöllisemmin :)

Iltatreeneissä temppuiltiin, ToTo palloili, uutena istuu nyt pallon päällä moikaten :) Myös rasiassa istuskeltiin ja jumpattiin etupäätä tassu-toinen tempulla :)

Jatsin ilta sujui vähän vakammissa merkeissä, leikittiin kaukoja sekä tehtiin p.istuminen 2 1/2 minsaa. Toki pallossakin pöyrähdettiin ja tassuja heiluteltiin :)

07.11.2008 - 16:23

Tänään saatiin PM-kisojen liikejärjestys ja seuraamiskaavio, liikejärjestys on melkein sama kuin 2004 :))))))

Ajan ( ja valon ) puutteen vuoksi jätettiin p.olot treenaamatta mutta muuten kokeiltiin kaikki kehät kisamaisesti. Seuraaminen on tyypillistä Jatsia, eli tosi hyvää !! Luoksetulo hieno, paljon ei olla stoppeja treenailtu muttei näemmä tarvitsekkaan :)

Kaukot menivät vähän nihkeästi, mutta tässä on nyt pari viikkoa aikaa harkata tähän virittelyä. Ohjattu oli upea !!

Idari oli oikein hyvännäköinen, sitä tuskin enää otetaan liikkeenä. Tunnarissa tosi tarkkaa työtä ja melkoisen kivalla vauhdilla :)

Ruudussa sai mennä suoraan maahan (käskyttä !!), tästä eteenpäin pitää tehdä virallisemmin eli stopata seisomaan ja käskystä :) Hyppynouto upea!!

Kaiken kaikkiaan näytti tosi hyvältä, nyt on kiva kun liikejärkkä on tiedossa, voi hioa virittelyt ja muut yksityiskohdat kuntoon ja sitten vaan kisaamaan :)

Katria lainatakseni - kyllä hyvä hevonen aina takaisin tulee -  

06.11.2008 - 15:36

Tänään oli treenien teemana vauhti.

ToTo aloitti tekemällä vauhtitunnarin, oli kyllä aikas makee :) Sitten tehtiin yksi ruutuun juoksu lelulle ja perään tyhjä ruutu, jossa tooosi hiljaisella käskyllä -seis- käsky keskellä ruutua ja stoppas kuin seinään ja mistä vauhdista, hiukan olin pienestä ylpeä :)

Tehtiin vielä luoksetuloja pitkään ja hartaasti, pääpaino vauhdilla eli jokaisen stopin jälkeen luoksetulo pakona. Vauhtia oli ja vauhti pysyi, silti ihan käsittämättömän hienot stopitkin!

Jatsin treenit alkoivat vähän huonosti :( Aloitettiin luoksetulolla joka tehtiin pakona, Toope karkasi odotusvuoroltaan ja kun on Jatsia joku 100 kertaa nopeampi niin väärä koira pääsi palkalle, argghh !!!No, Toope lähti sitten arestiin ja jatkettiin Jatsin kanssa ilman häiriötekijöitä :)

Luoksetulo pakona + suorana, nosti paon jälkeen tosi hienon vauhdin!! Tunnari tehtiin vauhtiliikkeenä ja lopuksi ohjatun merkki -viiveen- kera, ampui merkille ihan tajutonta vauhtia, YES !!

Pellolla tehtiin laitonta, laittomina tänään 2 tennaria. Jatsi teki ensin ja arpoi kahden tennarin välillä sen verran, että toinen tennari meni polun sivuun. ToTo ei sitten nähnyt sivuun mennyttä tennaria joten Toopen laittomasta tuli tosi laiton, veti miljoonaa pitkin peltoa, eikä siitä ole kauaa kun tuo ei kunnolla irronnut, kyllä nyt irtoo :)

Tänään oli myös Jatsin viimeinen akupunktio, hyvältä näytti !! Iso kiitos Iris Rastaalle Jatsin hyvästä "pistelystä" :)))))

05.11.2008 - 15:15

Tänään treenattiin taas matolla. Jatsin treenit oli suunniteltu tyyliin, kaikki onnistuu ja on kivaa, tämä toteutui :)

Jatsi aloitti ruudulla, jossa tehtiin sekä alustalla suoraan maahan tippumista sekä ilman alustaa normaali ruutua stopaten seisomaan, lisäksi yksi loppuosa. Kertaakaan ei sekoittanut seisomista ja maahanmenoa, aika etevä koira.

Seuraamisessa tehtiin vain hidasta käyntiä, paljolla palkalla. Luoksetulot suorina + välihupina yksi puomi :)

Hyppynouto tehtiin 3 kertaa pallolla ja kerran metskulla, metskulle varasti:))))))) Ohjatussa molemmat suunnat + merkiltä palkka joka toinen kerta. Lisäksi alustoilla merkkiä ja siitä suuntia erillisenä leikkinä. Kaukoja läheltä kisamaisesti.

ToTo aloitti seuraamisella, oli aika kivantuntuista ja vasemmalle käännöksetkin aikas hyvät (niinkuin geenivirheeksi). Ohjatussa molemmat puolet + merkiltä palkka, suuntia lätkillä erikseen ja hyppynouto suoraan leluun palkaten.

Luoksetulossa treenattiin vauhtia & stoppeja, stopit ennallaan eli loistavat :)

Sitten siirryttiinkin Toopen kanssa agilityn ihmeelliseen maailmaan, tehtiin puomia aikas paljon. Tehtiin lätkällä ja ilman + juoksutettiin läpi. Ei nuo juoksukontaktitkaan hassuilta tunnu, Toope ei ainakaan tässä vaiheessa lintsaa yhtään eli juoksee ihan maata viistäen alas asti jatkaen lelulle, eikä ohjaajan sijainnilla tai liikkeellä ole merkitystä.

Toope osaa kyllä hienosti etujalat maassa kontaktin mutta tässä on liian riippuvainen ohjaajan sijainnista, välillä osaa tehdä tämän -ihan itse- ja välillä ohjaaja vetää pidemmän korren ja sen taaperrusta pitää huolestuneena jäädä tsekkaamaan :)

Pitää kokeilla joku päivä radan jatkumista puomin jälkeen, A:lla tämä tuli eilen jo kokeiltua ja näytti ihan sairaan makeelta, Toope teki sellaisen näennäisen nanosekunttia kestävän stopin ja paahtoi tästä suoraan rataa eteenpäin, jos tuollaiset kontaktit saa siirrettyä kisoihin, meillä onkin sitten yhden bravuurin sijasta kaksi bravuuria :)

03.11.2008 - 17:20

Jos joku on vailla omaa -hurria-, niitä saa nyt kätevästi tilattua täältä

 

03.11.2008 - 16:50

Nyt kun arvokisat lähestyy, on aika aloittaa henkinen valmistautuminen kisoihin. Uimahalli on tähän tarkoitukseen loistava paikka. Kaikki ne ihmiset, hälinä, kuulutukset luovat tunnelmaa aidontuntuisesti. Voipi olla että näytin vähän hassulta väännellessäni olkapäitä seuraamiskuviossa mutta se ei ollut mitään siihen verrattuna että näytin tosi kamalalta. Olin tietysti unohtanut että koiruudet raateli mun reidet viikonloppuna temppuillessa ja nyt naarmut olivat muuttuneet mustelmiksi, olin ihan piessyn näköinen, tosi noloo :)

Mustelmista huolimatta psyykkaukset toteutuivat :)

Jatsi on tehnyt liike kerrallaan ja/tai pari liikettä kerrallaan, kaikki on sujunut hienosti paitsi kaukot, S-I asennonvaihtoa EI OLE, tätä on nyt etsitty kissojen ja koirien kanssa..

Temppusektorilla Japsula on pitänyt taukoa, tosin eilen tuuppasi ToTon pois tieltä ja kiipesi Jukkan selkään, vähän Jukkis ihmetteli, seisooko siellä nyt 2 koiraa :)

Tänään Jatsi sai tehdä lemppariaan eli laitonta pellolla, tämän päivän laittomat olivat 3 x frisbee ja narupallo, laittomien löydettyä niitä heiteltiin pitkään ja hartaasti.

ToTo on temppuillut ja tokoillut, temput alkavat olla jo Toopelle liian helppoja, seuraavaksi pitäisi kehitellä temppuja ohjaajasta kauempana, ne luultavasti osoittautuvat tarpeeksi haastavaksi. Tokoista Toope on selvinnyt mallikaasti, nyt ei ole oikein mitään mitä pitäisi treenata ellei sitten jaksaisi ottaa työn alle seuraamista, mä oikein välttelen sen treenaamista kun en saa siitä -helpolla- sen näköistä kuin haluaisin ja nykyiselläkin seuruulla saa aikas kivat pisteet :)

Tänään Toope sai ottaa vähän agia onnistuneista tokoista palkaksi. A oli huippu mutta sieltä kepeille -mahdoton tehtävä-, taas kerran avokki aiheutti harmaita hiuksia, arggh !! Kaiken huipuksi, sitä avokkia ei (ainakaan noin vaikeana mitä nyt teen) edes tarvita nyt (ehkei koskaan), joten sen treenaamisen voisi nyt todellakin lopettaa tai ainakin helpottaa vähän :)

01.11.2008 - 20:09

Just ja just ehdin Toopen tokoryhmän treeneihin ja hyvä että ehdin, oli tosi hyvät treenit !! Toope puolitti oman treeni-aikansa Jatsin kanssa, ei tosin omasta tahdostaan mutta nyt ei Toopelta kysytty :)

Ekana p.istuminen, jonka Jatsi istui oikein hienosti!! Harkkaamani estraadille tulo onnistui oikein hienosti, ei taida olla tokossa mitään minkä voisi jättää treenaamatta :)

Yksilöliikkeistä Jatsi teki idarin, liikkuri käskytti joka toisen sivun ja näissä ei asentoja tehty :) Väliajalla kaukoja häiriössä, Miro laittoi parastaan mutta se ei Puupia hämmästyttänyt tai hämmentänyt !! Lopuksi vielä kohtalaisen pitkä seuraaminen, jossa ylläripalkka aika loppupuolella, hitaassa oli vähän kuplinut eli tätä pitää vielä treenailla.

ToTo teki omalla vuorollaan ensin kaukoja, jossa vaihteli asentoja oikein sujuvasti Sirpan käsimerkkien mukaan, ilman Sirpaakin vähän ennakoi kaikenlaista mutta tätähän ollaan nyt treenattu temppujen kanssa joten teki kuten opetettu :) Itse asennonvaihdot olivat taas jotain superhienoa, olin tosi tyytyväinen !!!

Toisena liikkeenä hyppynouto Tytin metskulla, tässä nähtiin hauskoja variaatioita kuten laippa suussa nouto, kun on kiire on kiire :)
Treenien päätteeksi pari merkkiä, jotka HIENOT!!

Molemmat tekivät tosi hienot treenit, Jatsi hienoa osaamistaan ja ToTo ei taaskaan jättänyt ketään kylmäksi, ToTon tokoa ei nauramatta katsele..

31.10.2008 - 17:50

Tänään ToTo teki tokossa supertreenit, aloitettiin tunnarilla jossa hetsasin kapulan vientiä. Meni halpaan ja nappasi kiireessä väärän, jonka jälkeen lamppu syttyi ja sylkäisi väärän pois ja haistelun kautta päätyi omalle. Toistoilla upeat tunnarit täydestä vauhdista :)

Lisäksi tehtiin vauhtinoutoja, ruutu liikkeenä ja lukuisia merkkejä, merkit täydelliset :)))))))

Jatsilla oli vähän huono tuuri sillä sen vuorolla satoi vettä kaatamalla. Sade ei kuitenkaan haitannut tekemistä mutta ohjaaja oli naama väärinpäin. Japsula teki tunnaria, hyppynoutoa ja vauhtinoutoja (ohjatun korvikkeena), tunnarissa sama hetsaus kuin Toopelle. Lisäksi tehtiin ruutua alustalle syöksynä ja kerran ruutu liikkeenä, hienot treenit sateesta huolimatta :)

Koska en ole vielä päättänyt miten edetä jumppatempun kanssa ja tämä vaihe on kunnossa (molemmat jalat nousevat ketterästi) niin päädyin opettamaan Toopelle uuden tempun, temppu tuli myytyä mutta jalat on riekaleina, siis ohjaajan ei koiran :)

Jatsi teki temppujen sijasta kaukoja leikkien :)

30.10.2008 - 21:53

Nyt ollaan meidän jumppatempun kanssa siinä vaiheessa, että molemmat etujalat nousevat käskyllä ja on aika siirtyä askel eteenpäin eli saada takajalat nousemaan.

Ajattelin asettaa ensin etujalat jonkun päälle, jottei pääse tarjoamaan niiden nostamista mutta sitten tulikin ongelma, ToTohan osaa nyt mennä vaikka mitenkä pieneen rasiaan joten en pääse kuittaamaan takajalan nostoa kuin kerran pari, sen jälkeen seisoo jo rasian päällä kaikilla neljällä tassulla.

Otin sitten keittiön portaat avuksi, etujalat portaille ja johan alkoi takajalka vipattamaan :) Portaisiin ei pysty nousemaan neljällä jalalla joten saan näppärästi vahvistettua takajalan nousemista. Seuraavaksi nimetään jalat ja pohditaan seuraavaa vaihetta. Koiran opettaminen on kivaa mutta ToTon opettaminen on IHANAA :)))))))))))

30.10.2008 - 14:10

Jatsin kanssa tänään SUPER-TREENIT !!! Aloitettiin seuraamisella, tehtiin ihan kohtalainen pätkä sisältäen kaikkea muuta paitsi juoksua.Sitten muutama luoksetulon loppuosa sekä siivekkeen kierrolla kaikki luoksetulon variaatiot.

Ohjatussa molemmat puolet + kerran palkka merkiltä. Lopuksi kaukojen eka nousu ylipitkältä matkalta, tästä pallopalkka ja sen jälkeen palloiltiin pitkään ja hartaasti. Jatsi oli niin pätevä ettei tottakaan, silmät loistivat kuin 2 tähteä ja sen koko naama hymyili :) Tälläisten treenien ansiosta muistaa miksi sitä tokoa jaksaa treenata päivästä toiseen, vuodesta toiseen.

ToTo tokoili myös hienosti mutta koska se on ToTo, ei päästy ihan samanlaiseen hurmioon mitä Japsulan kanssa :)

ToTo aloitti ohjatulla, molemmat puolet hienosti !! Perään tunnari, joka oli huuhtoutunut mielestä kokonaan, yhdellä oman piilotuksella palautettiin tunnari-ajatus pienen mieleen. Vähän myös pideltiin kapulaa koska tämäkin oli vähän unohtunut, no onhan niistä pitotreeneistä jo yli vrk aikaa..

Luoksetulo sen sijaan oli -niin- hieno, ensin yksi suora pakona ja perään liikkeenä, tuli ihan miljoonaa!! Mua jännitti tosi paljon, pystyykö tuosta vauhdista kiepsahtamaan sivulleni vain iskeytyykö päin mutta kääntyi tosi hienosti ilmassa ja laskeutui ihan oikeaan paikkaan :) ToTon käsittämättömästä ketteryydestä on kyllä monessa asiassa iso hyöty!

29.10.2008 - 16:57

Mä olen saanut muodostetuksi aika selkeän vision siitä, miltä ToTon agility tulee -isona- näyttämään :) Visioon sisältyy yksi aika hieno ohjauskuvio, josta voisi tulla vaikka Toopen ns. tavaramerkki, jäljelle jää enää tämän opettaminen!

Tänään ei päästy vielä kokeilemaan kuviota, ohjaajan agility-ymmärrys ei taas riittänyt, mulla menee päivä jos toinenkin ennen kuin hahmotan sen opetuksen, mutta treenit jatkuu !!

Kepeille iskin nyt verkon estämään taaksepäinmenon, tämä auttoi eli avokki saadaan tällä kuntoon!!

Tokossa tein ToTolle häiriöharkkaa ruudun kanssa, eli 2 lelua (vinkuva tennari ja reikäpallo) parisen metriä ennen ruutua, ruutuun piti siis kirjaimellisesti juosta lelujen yli. Tämä meni hienosti, ekalla kerralla vähän vilkaisi tennaria mutta sitten ei viitsinyt edes katsoa leluihin, hyvä Toope!

Lisäksi Toope teki kaukoja liikkeenä, seisoi rasiassa ja piti kapulaa.

Jatsi treenasi tänään liike + tauko + liike + tauko tyyliin. Ekana ruutu, joka oli 10 :) Kaukoissa huono virittely ja kaukot sen näköiset :( Tunnari onnistui oikein hienosti :)

Lisäksi harkattiin perusasentoon tuloa kapulan kanssa ja ilman sekä saavisteltiin. Jatsi osaa nyt seisoa saavin PÄÄLLÄ, istua saavin PÄÄLLÄ, tehdä pupun saavin PÄÄLLÄ ja seurata (!!!) etujalat saavissa, takajat maassa, hitsiläinen saakohan sinne PM:n ottaa saavin mukaan :)

28.10.2008 - 17:49

Nyt on viikonlopun univelat nukuttu pois ja koirat saivat tänään reippaasti aktivointia :)

Jatsi aloitti aamun kaukkareilla, ei tee -zippiä- viiveellä, eli tämä työn alle. Pitää katsoa alkaako reagoimaan käteen vai käskyyn nopeammin.

Ulkotreeneissä saavisteltiin ja tehtiin merkkiä & ruutua, Japsula sai juosta sydämensä kyllyydestä merkki - ruutu - merkki kolmiota :) Lisäksi hyppynouto!

Iltatreeneissä tehtiin perusasentotreeniä sekä kapula suussa että ilman sekä p.istuminen, lisäksi tehtiin tassua ja toista, Jatsi on tassujensa kanssa niin tosissaan :)

ToTon kanssa yritettiin aamulla temppuilla mutta edelleen aivot olivat saavissa ja temppuilu loppui lyhyeen :((( No, seisottiin rasiassa mutta siinä kaikki :(

Ulkotreeneissä tehtiin agilitya kuivaharkkana, poikkari menee ihan älyttömän hienosti, sylkkäri ei juuri mitenkään. Avokki ei taaskaan ottanut onnistuakseen, kokeiltiin joku 100 kertaa auttaa mitä ihmeellisimmillä tavoilla mutta Toope vaan kääntyy väärään suuntaan. Eli menee hienosti eka väliin mutta sen sijaan että lähtisi pujottelemaan, kääntyykin väärään suuntaan, kiertää eka kepin ja tekee sen jälkeen mainion pujottelun, raivostuttavaa !! Pitää kokeilla vielä joku päivä verkoilla tätä..

Käytiin hankkimassa myös -pumpit-, eka kokeiluharkka niiden kanssa meni hienosti :)

Iltatreenissä vain tassua ja toista :)

 

27.10.2008 - 14:01

Tänään treenattiin matolla PM-kisa ajatuksella :)

Jatsi oli oikein pätevä :) Aloitettiin treenit-treenit kellotuksella, ensin seuraamista luoksetulon jättöpaikkaan, suora luoksetulo, ruudun läpi lelulle, ruutu stopista palkaten ja hyppynouto. Aikaa kului 2 min 15 sek eli hyvin riittää vaikka välimatkat kisahallissa ovat hurjasti pidemmät.

P.oloista tänään makuu alun ja lopun käskytyksillä & viiveillä. Idarissa seisomisesta suorapalkka, istumisesta palkka pysymisestä ja makuussa (juosten) suorapalkka. Ohjattusssa molemmat suunnat + merkiltä palkkaukset. Seuraamista & tunnari x 3 (!!), eka tunnari oikein hieno, toistolla hosui ja toi väärän, olin kovin hämmästyneen oloinen ja uusi lähetys, nyt tarkkaakin tarkempaa työtä :)

Pätkin Jatsin treenit useampaan osaan ja odotteluaikoina pääsi ToTo kehään, ToTon treenit voisi kirjata yhdellä lauseellla -mikä toko-, ToTo ei osannut MITÄÄN, EI MITÄÄN. Mikä merkki, mikä pitäminen, mikä luoksetulo, mikä seuraaminen, ARGHH!! Ainut mikä Toopelta onnistui, oli kaukot !!

Ehkä sen toko-osaaminen oli jäänyt saaviin :) Silloin kun ToTo heittää agilityvaihteen päälle, sen kanssa tokoileminen on aikas turhauttavaa ja turhaa, helpoin ratkaisu olisi olla tokoilematta agivaihteessa mutta eihän tässä helpointa ratkaisua olla etsimässä..

...Nyt pitää tehdä -plan- ja alkaa systemaattisesti sitä toteuttamaan!

22.10.2008 - 18:04

Päivän toko-sessiossa ToTo teki tunnarin, kaukot, suoran luoksetulon leluun ja idaria, jossa asennot suorapalkalla ja pysymiset edessä olevaan leluun jumittaen, lisähäiriönä juoksin (!!) neliön ympäri.

Ohjaajan (!!) vartalon hallintaa harkattiin agissa, on se herkkä laji! Toope teki lyhyttä rataa A- putki - hyppy - (välistä veto) - hyppy (takaakierto) - hyppy - kepit - hyppy.

Kaikki A:t makeaakin makeammat, ohjaajan sijoittumisella ja/tai ehtimisellä ei merkitystä. Putkeenkin oikein sujuvasti vaikka oli vähän pimeä suu :) Putkelta hypylle ihan hienosti kun osasin ohjata oikealta puolelta, välillä jäin taas seisoskelemaan ja sitten pikkukoira olikin ihan väärällä puolella mitä olin suunnitellut..

Mutta sitten siihen varsinaiseen vartalon hallintaan, välistäveto sujuu hienosti mutta sen jälkeiselle hypylle ei voi ottaa askeltakaan, pelkkä vartalo-ohjaus siis tähän, mutta ei siinä kaikki, heti kun lähtee hyppäämään pitää ohjaajankin liikkua, muuten ei onnistu takaakierto.

Loppuviimeksi saatiin tämäkin harkka hienosti tehtyä ja kaikkein hienointa tässä oli se, että mä keksin ihan itse missä kohdin pitää askeleita ottaa ja missä kohdin ei :)

Kepit Toope teki ihan itse, josta kääntö vimppa hypylle oli helppoo kuin heinänteko. Toopen isosta rakkaudesta keppejä kohtaan on paljon hyötyä, ei jätä keppejä kesken vapaaehtoisesti vaikka tietää lukuisten toistojen jälkeen seuraavan esteen ja suunnan, eli tässä tapauksessa taaksepäin :)

Tämän päivän (kuten myös viime perjantain) perusteella voidaan todeta että Toopen meno alkaa näyttämään jo ihan oikealta agilitylta..

Iltatreenit korvattiin jumpalla, tällä kertaa vuorossa koirat, ei ohjaaja :)

Tikasteltiin, saaveiltiin, palloiltiin ja ToTon kanssa harkattiin vastakkaista, joka ei nyt edisty ihan hurjasti. Tähän pitäisi keksiä -se- tai sitten saa olla, väkisin en ala vääntämään Toopelle mitään! Lisäksi kokeilin opettaa Toopen potkimaan jumppapalloa takajaloilla, Toopen ikioma ratkaisu tähän oli tehdä hieno kontakti, takajalat pallolla, etujalat maassa..

..vaikken itse olisi agilitysuuntautunut, voi olla että mun koira on :)

20.10.2008 - 20:02

Viikonlopun tauon jälkeen jatkettiin -jumppatemppua-

Jatsi on supersöpö nostaessaan etutassua (kumpaa tahansa) niin tosissaan :) ToTon kanssa meinasi mennä järki ekoissa harkoissa, vähän oli ylimääräistä virtaa latautunut viikonloppuna ja -toinen- ei onnistunut mitenkään, sen sijaan ToTo osasi tassun, vilkutuksen, taputuksen ja häpeämisen yhtäaikaisesti :)

Pienen mietinnän jälkeen päädyin helpottamaan -toista- tekemällä sen aluksi istuen, ajatuksena vaan myydä käskysana ja hyvin osti :)

"virallisessa" treeniosuudessa Jatsi harkkasi luoksetulon lähtövauhtia ja stoppeja. Lähtövauhdin sain hienoksi mutta stoppeja ei ehkä olisi kannattanut ottaa samassa treenissä, oppia ikä kaikki. Samaan yhteyteen tehtiin vähän ruudulle juoksuja, hyvin juoksi :)

ToTolla ei ollut "virallista" toko-osuutta vaan Toope sai harkata kehonhallintaa, tehtiin puskan kiertoa vasempaan, meni hyvin ja oli kivaa!

Iltatreeneissä jatkettiin temppuja ja tokoa, ensin tassuja ja toista. Kaukoja tehtiin virallisemmin ja loppuhuipennukseksi Toope harkkasi vasemmalle käännöstä & seuraamista. ToTolle päivä oli raskas, niin paljon ajateltavaa..

 

16.10.2008 - 15:31

Vappu tsekkasi tänään ToTon hyppytekniikkaa, kiitos Vappu!

Harjoitukset aloitettiin yhdellä hypyllä, 75 cm asti oli oikea hyppytekniikka. Seuraavaksi katsottiin etäisyyden arviointia, nämäkin harkat menivät hienosti vaikka ohjaajaa vähän jänskätti :)

Viimeisessä harkassa ihmeteltiin taipumista, ToTo taipuu hienosti oikealle muttei vasemmalle, tämän treenaamiseen saatiin simppelit ohjeet joten eikun taipumaan :)

Lähtöasentoon haettiin myös tempuilla oikea jalkojen asento. Lisäksi ihmelteltiin vastakkaisen jalkojen nostoa, tämä päädyttiin opettamaan temppuna jolloin koira jumppaa itse itseään, ohjaajan tehtäväksi jää kehua & palkata, ei mikään huono homma :)

Oli oikein mielenkiintoista ja rankkaa, Toope väsähti harjoituksista ja ohjaaja harjoitusten jännittämisestä mutta eiköhän me levon jälkeen tästä toivuta! On muuten aika makeeta omistaa -hyvä hyppääjä-

13.10.2008 - 20:56

Pilkunviilaukset jatkuivat tänään, ei ollut aikaa treenata -oikeesti- joten päivällä tehtiin vaan nopsaan tunnari ja suora luoksetulo per/koira.

Illalla sisätreeninä sitten pilkunviilausta ja höyläystä..

Jatsi teki edelleen p.olojen esiinmarssia + 3 p.istumista ja yhden makuun, p.olojen kesto per/kerta 5 sek :)

Lisäksi Jatsin kanssa hiottiin kaukojen asentoja ja painettiin alustaa.

ToTo treenasi aluksi idarin asennoissa oloa, nopea-oppisena näytti saaneen nyt ideasta kiinni, hyvä hyvä! Lisäksi hiottiin kaukojen asentoja & asennoissa pysymistä sekä sitä alun maahanmenoa :)

12.10.2008 - 18:21

Tänään oli oikein pilkunviilauspäivä. ToTo treenasi idarin asennoissa pysymistä, sisällä sain sen hyvin jumittamaan etupalkkaa, mutta ulkona ei tajunnut vielä tätä, treenit jatkuu..

Jatsi taas treenasi p.oloihin menoa. Kokeiltiin montaa eri vaihtoehtoa joissa suurimmassa osassa teki väärällä ilmeellä :( Lopuksi päädyin tosi yksinkertaiseen toimintamalliin eli seuraamiseen, tämän kanssa saatiin loistavat sisääntulot estraadille :)

ToTo sai idari-sulkeisten vastapainoksi tehdä avokkia, päädyin laittamaan verkon siihen tuskaiseen 2-3 väliin ja yhden verkon ylihypyn jälkeen tosi hienot avokit :)

Jatsi sai sisäntulojen vastapainoksi tehdä puskankierrolla luoksetuloja stoppeineen, hiljensin Jatsillakin käskytystä ja stopit aikas makeet !!

Tehtiin vielä hyppynoutoa, joka molemmilta muuten hienosti muttei Jatsi muistanut odotella mitään käskyjä vaan teki hyppynoutoa -ihan itse- :):):)

Ruutua treenattiin vuorotellen, vein aina 2 lelua ruudun taakse ja siinä sai bc:t juosta vuorotellen ruutuun, lennosta vaihtaen ruutuunmenijää. Vielä jos opettaisi ne viemään lelutkin sinne paikoilleen niin treenaaminen alkaisi olla aika helppoa :)

 

11.10.2008 - 21:08

Tänään päästiin pitkästä aikaa tokoryhmämme treeneihin ja Jatsikin pääsi mukaan fiilistelemään. Leikittiin ennen treenien alkua vähän kehässä & suora luoksetulo & merkki, Puupilla oli -kivaa-

ToTo antoi oman p.olo vuoronsa Jatsille, tehtiin istuminen ja evl-makuu, Puupi oli oikein pätevä :)

Sitten yksilöliikkeisiin, jossa ToTo aloitti idarilla. Treenin tarkoitus (olla kuuntelematta liikkuria) onnistui hienosti mutta asennoissa pysyminen tänään heikohkoa, kääntyilyä & haistelua, johon puutuin mutta tämä(kin) pitää nyt treenata kuntoon..

Toisessa sessiossa ToTo teki ohjattua, joka yhtä merkkiä lukuunottamatta oikein hieno !! Sitten näytettiin meidän ryhmän -blondille- luoksetulon stoppitreeniä ja perään tehtiin vauhtiluoksari suoraan leluun!

Väliajalla leikittiin vähän kaukoja häiriössä, häiriöt ok mutta maassa oli jotakin joka taas kerran esti Toopea lakoamasta maahan, täydellinen kooma päällä, argh..
..paikkaa vaihtamalla saatiin treenattua :(

Jatsi pääsi sitten vielä treenien lopuksi terapioimaan mua :) Tehtiin häiriössä (siinä pahassa Toopen koomauttavassa kohdassa) kaukoja, kaiken lisäksi extrahäiriönä 3-4 koiraa hermostuivat niiden edessä pomppivasta mustavalkoisesta ja mikä on Jatsin reaktio, tehdään, tehdään, enemmän tehdään, on se niin MURU!

Treenit huipentuivat Murun ruutuun, ekalla pallo ruudun takana, toistolla koko liike (vein pallon ruudun taa, murun siellä maatessa) ja lopuksi läpijuoksu! Hyvä Puupi :)

09.10.2008 - 16:50

Tänään teemana vauhti, eikä vähiten siksi että satoi taas kaatamalla. Jos treenaa vauhdikkaasti, loppuu treenit myös vauhdilla, eikä tarvitse seisoskella sateessa pitkään :)

Aloitettiin tunnarilla, jonka Jatsi teki -hiipimällä-, pian pitänee tehdä myös normaaleja tunnareita, eiköhän tuo vauhdin treenaus taida olla tässä.

Koska viimeksi ToTon kanssa ei katseella hetsaus nostanut riittävästi vauhtia, tänään otettiin matka avuksi. Tunnarista tulikin sitten hurjavauh